Vappu keittiössä

Mehevä taatelikakku

En välittänyt lapsena lainkaan taatelikakun mausta. Vanhemmiten olen hurmaantunut siihen täysin. Se kuuluu ehdottomasti minun joulupöytääni.

Tuon mehevyyttä perinteiseen taikinaan banaanilla, joka kosteuttaa kakkua ihanasti ja sopii taatelin makupariksi oivasti!

Leivon usein kakun hyvissä ajoin pakkaseen ja se säilyy todella hyvin.

Tämä resepti löytyy myös uusimmasta kirjastani Vappu Leipoo.

Liään taatelikakkuun banaania mehevöittämään sitä.

Mehevä taatelikakku

1 pkt prässättyjä kivettömiä taateleita 1 ½ dl vettä 2 dl sokeria 150g voita tai margariinia 2 tl vaniljasokeria 2 kananmunaa 1-2 banaania 1-2tl raastettua inkivääriä 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 ½ tl leivinjauhetta

 

Pilko taatelit ja lisää ne veden sekä sokerin kanssa kattilaan. Anna kiehua noin 5min, niin että taatelit hajoaa ja siirrä sivuun. Lisää joukkoon rasva ja kun se on sulanut, sekoita joukkoon puuhaarukalla kananmunat, vaniljasokeri, muussatut banaanit ja raastettu inkivääri. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina muffinivuokiin, älä kuitenkaan täytä vuokia kokonaan, sillä ne kohoavat uunissa. Paista muffineiksi 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, jos teet kakun, niin kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista kakkua 170 asteessa noin tunti.

 


    Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mehevä taatelikakku

Norppa

”Pkt” lienee 250g?
Sokeria vain puolet, inkiväärin puuttuessa kanelia. Varovainen paisto leipävuoassa, hyvvää tuli!

Taateli

Minuakin kiinnostaa mikä on tuon taatelipaketin koko ☺

Vastaa käyttäjälle TaateliPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *