Vappu keittiössä

Rapea lehtikaalisalaatti

Rapea lehtikaalisalaatti on todella helppo lisuke tai kevyt lounas tai illallinen.

Tämä salaatti on yksi suosikeistani. Tämä syntyi, kun kasvimaalleni kasvoi valtaisa lehtikaalisato. Tämän salaatin voi hyvin tehdä vaikka edellisenä päivänä, sillä se vain paranee.

Rapea lehtikaalisalaatti

lisukkeeksi neljälle

alle 30 min

kasvis, gluteeniton

100 g lehtikaalia (mielellään kotimaista)

2 kourallista tuoretta pinaattia

2-3 porkkanaa

½ keskikokoisesta kukkakaalista

100-150 g koti- tai piimäjuustoa

Kastike

1 sitruunan mehu

5 rkl hyvää oliiviöljyä

4 hyppysellistä suolaa

mustapippuria rouhittuna

Jos lehtikaalin lehdet ovat isoja, leikkaa kova keskiruoti pois.

Silppua lehtikaali ja pinaatti pienemmäksi, ei kuitenkaan liian pieneksi silpuksi.

Kuori porkkanat, puolita ne pitkittäin ja leikkaa kuutioiksi. Hienonna kukkakaali muruksi.

Laita kaikki silputut kasvikset kulhoon ja lisää joukkoon salaattikastikkeen ainekset. Pyöräytä ainekset nopeasti keskenään, tarkista maku ja jätä tekeytymään tarjoiluun asti.

Anna kastikkeen imeytyä salaattiin mielellään vähintään 30 minuuttia.

Kuutioi juusto pieniksi kuutioiksi ja lisää se salaattiin juuri ennen tarjoilua.

Ruokarakkaudella,

Vappu

 


    Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rapea lehtikaalisalaatti

Tiina

Kiva ohje lehikaalisalaatti,vois kokeilla vaihtelua tavalliseen vihreeseen salaattiin jota päivittäin syön.

Vappu Pimiä

Joo, ja tämä säilyy paljon paremmin. Pari-kolme päivää helposti jääkaapissa. 🙂

Leena Outinen

Jenkeissä käytetään lehtikaalia (kale) raakana huomattavasti enemmän kuin meillä Suomessa.
Hyvä pehmennyskeino raakana syötävään, kuitupitoiseen lehtikaaliin on sen möyhentäminen käsissä pienimisen ja kevyen suolauksen jälkeen, kunnes kaalin väri hieman tummuu. Tällä tavalla kaalin solukko rikkoutuu. Vastaavan käsittelyn saa aikaan myös pakastus. Sitten vaan marinadi ja mitä lisukkeita haluaakin lisätä lehtikaalisilpun joukkoon.

Leena Outinen

Kiitos Vappu vinkeistä! Oli kiva lukea blogiasi lehtikaalista ja nimenomaan siksi että käytät sitä raakana. Kotimaista, totta kai! Olen kasvattanut lehtikaalia parvekkeellani jo monta vuotta onnistuneesti.

Vastaa käyttäjälle Vappu PimiäPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *