Vappu keittiössä

Tonnikalapasta

Tämä pasta menee heittämällä minun top5 pastoihin! Parasta tässä on se, että aineksia on vain muutama ja silti tämä maistuu erinomaiselle. Kastike syntyy pastan kypsyessä eli ateria syntyy helposti alle vartissa!

Tonnikalasta ja kaprismarjoista syntyy todella nopea ja herkullinen pasta.

Tonnikalapasta

2 prk hyvää vaaleaa tonnikalaa palana öljyssä

2 tomaattia

1 pieni prk kaprismarjoja liemineen

loraus oliiviöljyä

½ sitruunan mehu

1 valkosipulinkynsi

(kourallinen tuoretta basilikaa)

suolaa, pippuria

vähän kuivattua chiliä

spaghettia

 

Laita pastavesi kiehumaan ja kypsennä pasta ohjeen mukaan. (Kastiketta kannattaa alkaa tekemään vasta, kun pasta on kiehumassa, se tulee nopeasti!)

Kuutioi tomaatit ja silppua valkosipuli. Valuta tonnikala. Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, kuullota valkosipuli ja chili. Lisää joukkoon tonnikala ja tomaatit. Lisää joukkoon kaikki muut aineet ja anna porista hetki, vähennä lämpöä. Valuta pasta ja kaada kastikkeen sekaan. Sekoita, maista ja nauti! Lisää tuoretta parmesaania halutessasi annoksen päälle.

 


    Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tonnikalapasta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *