Viikon ruokalista vko 38: Satokauden parhaat herkut

Tällä viikolla herkutellaan satokauden parhailla raaka-aineilla. Punajuurista, kaalista, herkkutateista ja puolukoista pyöräytät maittavat kaalikääryleet, kermaisen tattikeiton, pirteän puolukkamoussen ja täyteläisen punajuurilaatikon.

Maanantai

Kesäkurpitsa-halloumimunakas

alle 30 min
4

Viiden raaka-aineen kesäkurpitsa-halloumimunakkaan juju on munakasmassaan raastettu halloumijuusto ja päälle asetellut grillin raidoittamat kesäkurpitsaviipaleet. Avotulen sijaan munakkaan voi valmistaa myös keittiössä lieden ääressä.

Tiistai

Lohi-lehtikaalilaatikko

30-60 min
4

Lohilaatikko saa raikkaan päivityksen lehtikaalista. Tähän laatikkoon käytetään keitettyjä perunoita, joten niitä kannattaa tehdä edelliselle aterialle reilusti.

Keskiviikko

Maalaiskananpoikapata

30-60 min
0

Maalaiskananpoikapata on maittava syysruoka. Broilerin seuraksi pataan ujutetaan runsaasti valkosipulia, keräkaalia, loraus valkoviiniä sekä sitruunamehua, pari oksaa rosmariinia sekä oliiveja ja saksanpähkinöitä.

Torstai

Kukkakaalipata

alle 30 min
2

Muhevan mausteinen kukkakaalipata rikastetaan linsseillä. Maustetun ruokakerman voi halutessaan korvata myös kookoskermalla. Tarjoa riisin ja rapeakuorisen leivän kera.

Perjantai

Kermainen tattikeitto

alle 30 min
4

Kermainen tattikeitto saa jalon aromin herkkutateista. Tattikeiton pinnalle voi ripotella koristeeksi kuivalla pannulla paahdettuja auringonkukansiemeniä ja vesikrassia.

Lauantai

Täyteläinen punajuurilaatikko

yli 60 min
10

Täyteläinen punajuurilaatikko saa pehmeyttä ja makua vuohenjuustosta ja rouheaa rakennetta ohrasuurimoista. Voit kokeilla vuohenjuuston tilalla myös sinihomejuustorouhetta tai piparjuurituorejuustoa.

Sunnuntai

Possutäytteiset kaalikääryleet

yli 60 min
10

Possutäytteiset kaalikääryleet ovat mehevä ja maukas sunnuntairuoka. Kääryleet täytetään ihanan mureaksi haudutetulla porsaan niskalla, joka kannattaa kypsentää jo edellisenä päivänä.

Jälkiruoka

Puolukkamousse

yli 60 min
10

Puolukkamousse sopii herkkuvälipalaksi tai viikonlopun jälkiruoaksi. Kirpeä puolukka ja makea valkosuklaa sopivat hyvin yhteen.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Viikon ruokalista vko 38: Satokauden parhaat herkut

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X