Tarinat

Ammattikoulu-uudistus: Työnsä menettänyt opettaja on nyt opiskelija - ja huolissaan nuoremmista

Ammatillinen koulutus menee uuteen uskoon reformissa vuoden 2018 alussa. Samaan aikaan koulut ovat joutuneet säästämään ja vähentämään opettajien määrää rajusti.

Opiskelijat soittelevat Heikki Sarajalle, 55, edelleen, vaikka hän ei ole enää pitkään aikaan ollut heidän opettajansa.

Puuseppäartesaaneiksi opiskelevat nuoret ihmettelevät, miksi koulupäivinä sattuu paljon sellaisia tilanteita, joissa konesalissa ei ole ollenkaan opettajaa, ei ketään, keneltä kysyä apua.

”Pakko on ollut vain todeta, että säästöjen suhteen olemme samassa veneessä”, Heikki sanoo.

Hän ei enää työskentele puuseppien opettajana, koska aloitti 32 vuotta kestäneen uransa jälkeen tänä syksynä kalanjalostajan opinnot. Talo on sama, Lahden seudulla toimiva ammatillinen oppilaitos Koulutuskeskus Salpaus.

Vielä viime syksynä Heikki seurusteli kalojen kanssa vain kesämökillään. Töissä oli kyllä aistittavissa, että ammatillisen koulutuksen säästöt riepottelevat myös Salpausta. Vuosi sitten syyskuussa työkaveri sitten kuiskutteli Heikille, ettei uusia puuseppäartesaaneja enää aiota kouluttaa. Lyhyen päässälaskun jälkeen Heikki istui miettimään, mitä tekisi tulevaisuudellaan.

Hän päätti hakea opiskelupaikan ja opintovapaata kaiken varalta. Keväällä helatorstaita edeltävänä päivänä puhelin sitten soi, ja hänelle ilmoitettiin, ettei entisen kaltaisia tehtäviä ehkä ole luvassa opintovapaan jälkeen.

”Pari päivää piti sen jälkeen nuilottaa mökillä”, Heikki sanoo.

Heikki Saraja on työskennellyt puuseppäartesaanien opettajana 32 vuotta.

1 600 opettajaa vähemmän

Samanlainen kohtalo on ollut Opettajien ammattijärjestön OAJ:n mukaan tänä vuonna 1 600 ammatillisen koulutuksen opettajalla.

Ammattijärjestön laskelmien perusteella ammattikoulujen rahoituksesta on leikattu vuoden 2014 jälkeen neljäsosa.  Tänä vuonna se tarkoittaa euroissa 190 miljoonaa. Salpaus joutuu tulemaan toimeen joka kuukausi miljoonalla vähemmän kuin vuosi sitten.

Vuoden aikana Salpauksesta on kadonnut 110 opettajaa. Joka viides talon opettajista on irtisanottu, ohjattu eläkkeelle tai lopetettu määräaikainen työsuhde. Veitsi on toki viuhunut demokraattisesti. Myös johtajia ja hallintoa on vähennetty. Vielä muutama vuosi sitten vararehtoreitakin oli neljä, nyt on yksi.

Samaan aikaan oppilaitoksissa mukaudutaan hallituksen kärkihankkeeseen, Suomen suurimmaksi koulu-uudistukseksi 20 vuoteen kutsuttuun reformiin.

Ammattikoulutus myllätään vuodenvaihteessa uuteen uskoon. Kaikki muuttuu. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan oma opintopolku, jota pitkin voi edetä itselleen sopivassa tahdissa. Opetus siirtyy luokkahuoneesta nykyistä tukevammin työpaikalle.

Opiskelijoita on kolmenlaisia

Kokeneena opettajana Heikki uskoo selviävänsä leivän syrjässä eläkeikään asti, mutta reformia ja säästöjä hän seuraa kauhuissaan.

Kolme vuosikymmentä kestäneen opettajanuransa aikana Heikki on nimittäin oppinut, että oppilaita on kolmenlaisia.

Pientä osaa ei voi estää oppimasta, vaikka olot olisivat millaiset. He oppivat joka tapauksessa. Isompi porukka oppii, kun saa hyvää opetusta, ehtii sulatella tietoa ja harjoitella uusia taitoja riittävällä määrällä toistoja.

”Todella paljon tukea ja ohjausta tarvitsevat opiskelijat tulevat näissä talkoissa kärsimään. He tulevat kulkemaan sellaisilla henkilökohtaisilla poluilla, joista kukaan ei tiedä, missä ne kulkevat. Osa selviää joten kuten, mutta yhä suurempi osa tulee tarvitsemaan kalliita korjaustoimenpiteitä ja -hoitoja”, Heikki sanoo.

Paljonko hän arvioi heitä olevan?

”Alasta riippuen jopa puolet koko porukasta”, hän vastaa.

Lähiopetusta yhä vähemmän

Opettajien mukana ammattikoulusta on pikku hiljaa vähentynyt itse koulu. Lähiopetusta on alasta riippuen enää puolet opinnoista. Opiskelijoilta edellytetään, että he oppivat ja opiskelevat itselleen ammatin kotona koneen ääressä. Monilla ”amislaisilla” on koulua yhtä paljon tai vähemmän kuin kuusivuotiailla esikoululaisilla.

Heikki puhisee, että aiemmin oli varaa tarvittaessa jopa kaksoisopettajuuteen tai muuten yksilölliseen ohjaukseen. Nyt tehdään kehityksen nimissä uudistuksia, joiden seurauksia ei tiedä kukaan.

”Kehitys pitää sanana sisällään latauksen paremmasta. Nykyisestä kehityksestä olen vahvasti eri mieltä, mutta muutoksia tulee enemmän, kuin pieni ihminen ymmärtää.”

Vaikka on toistaiseksi menettänyt työnsä, Heikki ei syytä entisiä esimiehiään, eikä työnantajaansa.

”Tämä ei ole yksittäisten koulutuksen järjestäjien syy, ei Salpauksen, eikä muidenkaan. Syylliset ahdinkoon löytyvät päättäjistä, jotka eivät ymmärrä, kuinka säästöt koulutuksessa tulevat vaikuttamaan muihin kuluihin nuorten kanssa.”

”Miten käy heikoimpien?”

Salpauksen opettajien pääluottamusmies Marko Varjos on viettänyt lukuisia tunteja puhelimessa niiden Heikin kollegojen kanssa, joilta on mennyt työ alta.

Kun pahimmasta irtisanomisaallosta on Lahden seudulla kulunut vuosi, hän kuvailee tunnelmia odottaviksi ja pelokkaiksi. Vähemmällä väellä on päästävä samoihin opetussuunnitelman tavoitteisiin kuin isommalla.

”Oli päätöntä leikata ammatillisesta koulutuksesta järjettömät summat ja vielä juuri ennen reformia. Nyt ei todellakaan ole energiaa miettiä kaikkien aikojen suurinta uudistusta, kun on kädet täynnä pois potkittujen kollegojen töitä. Ja missä on reformin jälkeen aika ja paikka heikoimpien oppilaiden tukemiseen? Ei missään”, hän toteaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ammattikoulu-uudistus: Työnsä menettänyt opettaja on nyt opiskelija - ja huolissaan nuoremmista

Juhani

Ammatillinen koulutus on kallista mutta kokeneiden opettajien ulosliputus on vielä paljon kalliimpaa. Muuttuvassa kentässä näitä hahmoja ei suinkaan tule vähentää vaan päinvastoin.

Potentiaalisista tekijöistä tulee potentiaalisia syrjäytyjiä. Toiv. talouden huippuyksikkö osaa ennakoida muutosten seurauksia paremmin. Inhimillisillä seurauksillakin on seuraukset.

Tosimies

Tämä on Kokoomuksen ja Sipilän syytä. Ei jatkoon!

Ei enää näissä vaaleissa

Miksi Orpo valehteli vaaleissa ettei leikata

Huijaus ei meijän perheessä mene enää läpi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.