Ruoka

Martti, 11, testasi hyönteisleivän – tältä se maistuu

Fazer toi tällä viikolla myymäläleipomoihinsa maailman ensimmäisen kotisirkkajauhoa sisältävän hyönteisleivän. Testasimme miltä se maistuu.

Yksi Sirkkaleipä sisältää 70 kasvatettua kotisirkkaa, jotka ovat jauhettu hienoksi jauhoksi muiden jauhojen sekaan.  Leipä on pieni ja pitkulainen, se painaa vain 250 grammaa. Tuoteselosteessa lukee, että sirkan proteiinia on 2 grammaa sataa grammaa kohden. Yhdessä leivässä (250 g) on sirkan proteiinia 5 g. Kokonaisproteiinimäärä on 11 g sadassa grammassa.

Ensimmäinen ajatus hyönteisleivästä on hieman ällöttävä. Tuore leipä kuitenkin tuoksui niin vastustamattoman herkulliselta, että päätimme maistaa sitä. Koekaniiniksi pääsi Kotilieden toimituksessa työhön tutustumispäivää viettänyt 11-vuotias tampeperelainen Martti Huoviala Härmälän koulusta. Martille ei kerrottu ennen maistamista mitä leipä sisältää.

Rapea leipä siivuiksi ja voita päälle. Martti kertoo syövänsä muutenkin paljon leipää, joten leipätesti oli mieluinen.

”Tämä on yksinkertaisesti hyvää. Eipä tästä muuta voi sanoa. Ei maistu yhtään oudolle. Söisin uudestaankin”,  Martti hymyilee ja peukuttaa leivälle.

Kun kerromme mitä leivässä oli, mielipide ei muutu. Leipä oli hyvää, maukasta ja tuoretta. Myös sirkkojen eettisyys sai Martin peukuttamaan.

”Leipä oli niin hyvää, että sitä täytyy ostaa heti kotiin. Sitä oli mukavampi syödä, mielummin sirkkoja leivässä kuin kinkkua”, Martti sanoo.

Koululainen Martti testasi sirkkaleivän.
11-vuotias Martti Huoviala Tampereen Härmälän koulusta testasi hyönteisleivän ja peukutti sille.

Tulevaisuuden ruoka

Hyönteisten myynti elintarvikkeeksi vapautui Suomessa marraskuun alussa.  Hyönteisruoka on globaali ilmiö, joka on rantautumassa myös Suomeen.

”Halusimme olla ensimmäisten joukossa tekemässä ruokavallankumousta. Haemme leipäkategoriassa kasvua myös jatkossa käsin leivottavista artesaanileivistä. Fazer myymäleipomoissa voimme leipoa ja testata ketterästi erilaisia uutuuksia. Fazer Sirkkaleipä maailman ensimmäisenä hyönteisleipänä on tästä hieno esimerkki”, Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström kertoo yhtiön tiedotteessa.

Sirkkoja tullaan varmasti näkemään myös muissa elintarvikkeissa.

Evira on tehnyt alaa koskeavan ohjeistuksen, jonka mukaan Suomessa sallitaan jatkossa kasvatettujen kokonaisten hyönteisten käyttö. Kokonaisia hyönteisiä voidaan myös pilkkoa ja jauhaa, kuten tähän leipään, mutta niistä ei saa poistaa osia eikä eristää tai uuttaa ainesosia. Ohjeistuksella Evira haluaa varmistaa, että tuotteet ovat kuluttajille turvallisia, että tuotannossa huolehditaan hyvästä hygieniasta ja että esimerkiksi pakkausmerkinnöissä on oikeat ja riittävät tiedot.

Keskolta on tulossa markkinoille sirkkoja sisältävää mysliä ja snack-tuotteita. Myös S-ryhmältä on tulossa sirkkatuotteita. Jäämme odottamaan miten sirkat valtaavat elintarvikehyllyt.

Lähteet Evira, K-ruoka ja S-ryhmä

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Martti, 11, testasi hyönteisleivän – tältä se maistuu

Yannis Hannower

Eikö tuo ole hieman epäeettistä olla kertomatta, että leipä sisältää hyönteistä? Tällä hetkellä ihmiset eivät vielä ole siihen tottuneet ja voivat readoida voimakkaastikin. Vaikka kyseessä on lapsi, niin eihän se voi olla mikään peruste pimittää noin oleellista tietoa.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.