
Leppoisaa lomailua ja gastronomiaa! Lähde lukijamatkalle Evian saarelle 3.–10.10.2023
Evia on Kreikan suuri salaisuus, jonka haluamme esitellä myös Kotilieden lukijoille.
Ateenalaiset rakastavat Eviaa, jossa monet omistavat huviloita ja se on välttynyt hyvin massaturismin rasitteilta. Saaren luonto vaihtelee upeista vuorijonoista vehreyteen ja hedelmät, vihannekset, oliivit ja viini tulevat omalta saarelta.
Viikon tukikohtamme on saaren pääkaupungissa Chalkidassa, josta käsin teemme retkiä vuoristoon ihaillen saaren kaunista luontoa ja pikkukylien elämää ruokakulttuuria unohtamatta. Vietämme päivän myös kuhisevassa Ateenassa ja seuraamme ihastuttavien tryffelikoirien toimintaa. Tervetuloa nauttimaan syksystä kreikkalaisittain!
Alustava matkaohjelma
3.10. tiistai│matkapäivä, saapuminen Eviaan (L)
Norwegianin lento Ateenaan. Suomalainen matkanjohtaja on vastassa lentoasemalla. Saavumme Evian saaren pääkaupunkiin, Chalkidaan.
4.10. keskiviikko | kokkikoulu (A, L)
Kurkistamme kreikkalaisen keittiön saloihin. Näemme miten paikalliset herkut valmistetaan ja kokkikoulun päätteeksi nautimme menun annokset sekä saamme mukaan suomenkieliset reseptit.
5.10. torstai | Päivä Ateenassa (A)
Ateenan päivä antaa mahdollisuuden tutustua omin päin tähän uskomattoman upeaan pääkaupunkiin. Matkanjohtaja neuvoo ja antaa vinkkejä, jotta jokainen saisi mahdollisimman paljon irti päivästä.
6.10. perjantai | Vuoria, hunajaa ja Venäläinen Pyhimys (A, L)
Evian saari on merkittävä hunajantuottaja Kreikassa ja tätä herkkua kannattaa maistella Prokopissa. Hunajan lisäksi Prokopi tunnetaan ”Venäläisen Pyhimyksen” kirkosta. Lounas aidossa vuoristotavernassa.
7.10. lauantai | Viiniä ja tavernalounas (A, L)
Tutustumme Avantis-viinitilaan, joka on ollut toiminnassa jo miltei 200 vuotta. Maistelemme viinitilan tuottamia viinejä ja nautimme lounaan rantatavernassa.
8.10. sunnuntai | Tryffelin metsästystä koirien kanssa (A, L)
Rentoa kävelyä metsässä yhdessä tryffelikoirien kanssa. Retken päätteeksi nautimme tryffeli-pastaa luonnossa paikallisen viinin kera.
9.10. maanantai| Vapaa päivä (A)
10.10. tiistai| Kotimatka (A)
Kuljetus lentokentälle. Norwegianin lento Ateenasta Helsinkiin.
Ateriat: A=aamiainen, L=lounas ja I=illallinen
Matkan hinta alkaen
1 986 € / hlö
Matkan hintaan sisältyy
- Norwegian suorat lennot Helsinki–Ateena–Helsinki
- majoitus jaetussa 2-hengen huoneessa aamiaisineen ja veroineen
- ohjelman mukaiset kuljetukset
- ohjelman mukaiset retket
- ohjelman mukaiset ateriat: 5 x lounas ruokajuomineen
- suomalaisen paikallisoppaan palvelut kohteessa retkien aikana
- Kotiliesi-lehden edustaja mukana koko matkan ajan
- palvelu- ja toimistomaksut
Lue tarkempi matkaohjelma ja varaa verkkokaupassa www.kontiki.fi
Ilmoittautumiset myös sähköpostilla: ilmoittautumiset@kontiki.fi tai puh: 09 466300