Tarja Halonen samastui lapsena Peppi Pitkätossuun – nämä kirjat ovat hänelle kaikkein rakkaimpia
Presidentti Tarja Halosen äiti ei töiltään ehtinyt tarttua kirjoihin, mutta isäpuoli antoi mallin lukemiselle. Erityisesti yksi teos oli perheelle tärkeä synninpäästö.
Sodan jälkeen Helsingissä ja eritoten Kallion työläiskaupunginosassa oli pula kaikesta. Niukkuudesta huolimatta presidentti Tarja Halosen lapsuudenkodissa oli kirjahyllyn virkaa toimittava matala kirjakaappi.
Pieni Tarja rakasti satuja niin paljon, että oli vähällä oppia lukemaan jo ennen kouluikää. Siihen äiti Lyyli puuttui tiukasti ja esti oppimisen. 1940-luvun lopulla varhaista lukutaitoa pidettiin vahingollisena: lukeva lapsi ei seuraisi koulussa opetusta.
Sittemmin Tarja Halonen on lukenut monenlaista ja paljon. Kirjat ovat hänen mielestään kuin hyviä ystäviä, joiden luo voi aina palata.
Lyyli opetti tyttärelleen, että ystäviä kannattaa hankkia koko ajan lisää, koska hyvätkin ystävät voivat kuolla kesken kaiken. Tarja Halonen on päätynyt siihen, että oppi pätee myös kirjoihin. Koko ajan kannattaa etsiä uusia kirjaystäviä.
Kadonneet isät
Hankitaan hevonen, pikku-Tarja ehdotti äidilleen. Se voisi asua kylpyhuoneessa. Entä saisiko hän myös apinan?
Toiveet oli herättänyt varhainen kirjarakkaus Peppi Pitkätossu. Tarja samaistui Peppiin, koska tämä oli vahva ja oikeudenmukainen. Lisäksi Tarja Halosella ja Pepillä oli jotakin yhteistä.
”Hänen taustansa oli hieman poikkeava.”
Pepin tavoin myös Tarja Halosen isä oli kadonnut. Vieno Halonen oli kunnostautunut jatkosodassa, mutta ei sodan päätyttyä sopeutunut siviilielämään. Kun Tarja oli kaksivuotias, isä lähti ostamaan kioskilta lehteä eikä palannut. Seuraavan kerran isä ja tytär tapasivat vasta vuosien kuluttua ja sen jälkeen vain harvakseltaan.
Kun Tarja Halonen oli kuusivuotias, hänen elämäänsä tuli isäpuoli Thure Forss, joka täytti vanhemman saappaat niin, että tyttö kutsui häntä isäkseen.
Grimmin kauheimmat sadut
Vanhemmat eivät töiltään ehtineet lukea satuja ääneen, mutta kummitäti luki. Kodin kirjakaapissa oli muutama satukirja, joista kaksi kummilta saatua olivat Tarja Haloselle erityisen rakkaita.
Toinen niistä oli Grimmin kauneimmat sadut, jotka olivat usein niin julmia, että niitä kutsuttiin perheessä Grimmin kauheimmiksi saduiksi.
Toinen suosikki oli Tuhannen ja yhden yön tarinoiden lapsille toimitettu laitos. Erityisesti yksi satu on jäänyt Tarja Halosen mieleen. Se kertoi Abu Muhammedista, maailman laiskimmasta miehestä.
”Hän oli aivan upea vastakohta luterilaiselle kasvatukselle: mies, jonka kohtalo palkitsi, vaikka hän ei tehnyt mitään sen eteen. Se oli kauhean jännää ja herätti ajatuksen siitä, että jossain voidaan ajatella näin päin.”
Kulkutauteja kirjastosta
Oppikouluaikana suomen kielen opettaja Viljo Tervonen nimitti Tarjan ja tämän ystävän koulun kirjastonhoitajiksi. Lainaamo oli auki välituntisin, ja siellä viihtyivät myös luokkakaverit, tosin lähinnä sadepäivinä.
Koulun kautta nuoren Tarjan elämään tuli venäläinen, amerikkalainen ja japanilainen käännöskirjallisuus. Kodin kirjahyllystä käsiin puolestaan tarttui Mika Waltari. Vasta paljon myöhemmin hän ymmärsi lukeneensa Sinuhe egyptiläisen lähinnä seikkailuna.
Toinen kirjojen kultakaivos oli kodin lähellä sijainnut Kallion kirjasto. Jos Lyyli-äidiltä olisi kysytty, hän olisi tosin suosinut mieluummin koulun kirjastoa. Opettaja Tervonen nimittäin huolehti hygieniasta paremmin.
”Äiti vaati pesemään kädet ennen ja jälkeen Kallion kirjastossa käymisen. Ymmärsin sen, koska kulkutaudit vaivasivat sodan jälkeistä Helsinkiä. Sairastin ennen kouluikää kurkkumädät, hinkuyskät ja kaikki rokot.”
Työssäkäyvälle Lyylille tyttären sairastaminen aiheutti ongelman: kuka hoitaa sairasta lasta?
Isäpuolen esimerkki
Tarja Halosen äiti ei välittänyt lukemisesta. Sellaiseen ei hänen aikansa riittänyt työn ja huushollin pyörittämisen ohella. Lehtiä ja silloin tällöin myös romanttisia tarinoita hän kuitenkin luki. Isäpuoli sen sijaan oli lukijatyyppiä.
”Hän kirkasti maailmankuvaansa ja luki mielellään yhteiskunnallisia kirjoja.”
Isäpuoli oli arvonsa tunteva ammattilainen, työssä vahvavirta-asentajana Suvilahden voimalassa Sörnäisissä. Hän oli ruotsinkielinen ja ajatuksiltaan jonkin sortin pasifisti.
”Isäpuoli oli haavoittunut sodassa, mutta ei kantanut kaunaa venäläisille. Sen sijaan hän lähti siitä, että myös vastapuolella tavalliset ihmiset joutuvat sotaan ilman, että heidän mielipidettään kysytään.”
Lukemista ei pidetty jonninjoutavana ajankuluna, minkä Tarja Halonen uskoo olleen isäpuolen ansiota. Tytär sai valita itse lukemisensa, ja valinnoista tuli sanomista vain kerran.
Tarja oli saanut serkultaan lainaksi Agnar Myklen kirjan Sången om den röda rubinen. Kun hän joutui kysymään joidenkin sanojen merkitystä isäpuolelta, tämä valpastui, ja kirja takavarikoitiin. Hieman myöhemmin teoksen koko suomenkielinen painos tuhottiin epäsiveellisyyden takia.
Lyyli-äidin traumana oli huostaanotto
Yhteiskunnallisuus oli sisäänrakennettu Tarja Halosen perheeseen sekä työväkeen kuulumisen että sisällissodan tapahtumien vaikutuksesta. Vuoden 1918 jälki oli raskas, sillä Lyyli, joka oli tuolloin 1-vuotias, oli joutunut lastenkotiin. Myös kaikki Lyylin sisarukset otettiin huostaan, ja Lyylin välit äitiin jäivät etäisiksi.
”Äitini ei eläessään halunnut puhua koko asiasta mitään. Hän sanoi aina, että ollaan niin, ettei tule ongelmia. Näillä asioilla ei leikitty.”
Vaikka menneisyydestä ei tehty numeroa, se vaikutti.
”Meillä oli itsestään selvää, että maailman saattoi nähdä monesta eri näkökulmasta. Olen kiittänyt kotiani siitä, että minulle kävi hyvin aikaisin selväksi se, että maailmassa on yhtä aikaa useita totuuksia.”
Kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi, se oli tärkeä kirja isäpuolelle. Tarja ei tutustunut siihen heti tuoreeltaan, koska oli vasta 11-vuotias. Mutta Linnan Täällä Pohjantähden alla -sarja 1950- ja 60-lukujen taitteessa koettiin vahvasti koko perheessä.
”Se oli julkinen synninpäästö. Se oikeutti tämän toisen todellisuuden.”
Mielipide muuttui
Omaan kirjahyllyyn kerätyt kirjat kuvastavat sitä, minkälaisena haluaa näkyä muille. Nuorena aikuisena Tarja Halosen hyllystä löytyi Tammen Keltaista kirjastoa, Huutomerkki-sarjan yhteiskunnallisia pamfletteja ja Rachel Carsonin Äänetön kevät, jota on kutsuttu ympäristöliikkeen lähtöhetkeksi.
”Halusin näyttäytyä ihmisenä, joka on yhteiskunnallisen kehityksen ja maailman muuttamisen kannalla. En nyt ihan etujoukossa, koska se olisi ollut taistolaista, mutta vähän pehmeämpänä.”
Sitä hän hiukan katuu, että ei 1970-luvulla osannut arvostaa Kaari Utrion ja Laila Hirvisaaren kaltaisia naiskirjailijoita. Heidän teoksensa leimattiin tuolloin pelkäksi viihteeksi.
”Sittemmin olen paikannut aikaisempia käsityksiäni. Arvostan heitä sekä kirjailijoina että kyvystä kuvittaa historiaa naisen näkökulmasta. Onneksi näkemyksiään voi korjata.”
Lue myös: Piikittelevä huumori on Tarja Halosen ja Pentti Arajärven parisuhteen perusta
Liian opettavainen satu
Kun Tarja Halosesta tuli äiti, kirjallisuus oli läsnä. Kirjaimellisesti.
”Minulla oli pitkähkö synnytys, joka jouduttiin käynnistämään kahteen kertaan. Lapsen isälle sanottiin, että ei kannata tulla vielä laitokselle. Niinpä odottelin synnytyksen alkamista Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni -kirja seuranani”, Tarja Halonen muistelee.
Lapsille ääneen lukemista pidettiin Anna-tyttären lapsuudessa huomattavasti tärkeämpänä kuin se oli ollut Tarjan omassa lapsuudessa. Äiti luki Annalle ääneen Muumeja ja Tiitiäisen satupuuta.
Iltasaduksi Annalle eivät kuitenkaan kelvanneet valmiit tarinat, vaan äidin piti keksiä ne omasta päästään. Saduissa oli aina mukana Anna itse ja usein myös hänen lelunsa.
”Joskus sadussa seikkaili yksinäinen kinnas, joka oli jätetty pihalle. Jos Annan oma kinnas oli päivällä sattunut katoamaan, tytöltä tuli välitön arvio sadusta: liian opettavainen.”
Lue myös: Elämä yllätti laulaja Anna Hanskin keskenmenojen jälkeen: ”On mahtavaa olla näin nuori mummi!”
Tarja Halosen tyttärentytär on nyt seitsemänvuotias, mutta hän ei ole pitkään aikaan päässyt kuuntelemaan isoäidin lukemia satuja. Annan perhe asuu Britanniassa, ja koronan takia he pääsivät tapaamaan kesällä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Nyt joulun tapaaminen on vaarassa koronatilanteen takia.
”Olen ollut isoäitiä WhatsAppin välityksellä.”
Potteria presidentille
Tarja Halonen oli ministerinä pariin otteeseen 1990-luvulla. Ne olivat jaksoja, jolloin hänellä on ollut vähiten aikaa lukemiselle. Kun kaunokirjallisuus jäi, olo muuttui pidemmän päälle epämukavaksi.
”Puuttui oma aika ja oma maailma.”
Sen sijaan presidenttinä aikatauluun vaikuttaminen oli mahdollista. Tilanne antoi mahdollisuuden heittäytyä lukemisen hurmaan esimerkiksi silloin, kun uusi Harry Potter ilmestyi.
”Olin se, joka osti kirjan heti aamulla. Jonottamassa en sentään ollut, mutta aamiaisen jälkeen istuin ja luin koko päivän. Toiset saivat tulla toimeen miten halusivat.”
Luetteloiden ystävä
Nykyisin Tarja Halonen on innostunut äänikirjoista. Kuuntelemalla voi nauttia kirjallisuudesta, vaikka kitkisi rikkaruohoja. Sitä puuhaa tahdittivat viime kesänä erityisesti Yuval Noah Hararin ihmiskunnan historiaa käsittelevät teokset.
Kirjaa kuunteleva ihminen lähettää vahvan viesti ympäristöönsä.
”Kun pistää napit korviin, saa olla rauhassa. Se on tosi kiva.”
Viimeksi eilen Tarja Halonen istui junassa kuulokkeet korvilla. Niistä kuului Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt. Se oli niin hauska, että oli pakko hörähdellä ääneen.
Entä mikä on Tarja Halosen salainen kirjallinen pahe?
”Yleensä ihmiset haluavat rentoutuessaan lukea dekkareita. Minä en, koska en tahdo lukea kovin raakaa tekstiä. Kun haluan rentoutua, luen siemenluetteloita.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 25/2021.