Hyvinvointi

Kateus ei ole aina pahaksi – näin kesytät tuhoavan kateuden ja valjastat rakentavan kateuden voimavaraksi

Tuhoava kateus pyrkii vahingoittamaan toista ihmistä, kun taas rakentava kateus motivoi ponnistelemaan kohti tavoitteita. Psykologi Elina Reenkola kertoo, miten kateuden voi valjastaa voimavaraksi.

Kateus on tunne, ­joka syntyy, kun tunnemme itsemme vajavaiseksi, tyytymättömäksi tai muita huonommaksi. Se on läheisesti sukua häpeälle.

”Arvottomuuden ja häpeän kokemukset ovat otollista maaperää kateudelle. Kadehdimme ihmistä, jolla on jotain sellaista, jonka haluaisimme itsellemme. Pahimmillaan kateus on tuhoavaa: toisen onni ja menestys halutaan estää tai mitätöidä”, sanoo psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Elina Reenkola.

Kateuden vastavoima on tyytyväisyys. Elämäänsä ja itseensä tyytyväiset ihmiset harvoin kadehtivat muita.

”Kateellinen ja katkera ihminen ei välttämättä heti näe omasta elämässään asioita, jotka ovat hyvin, koska hän keskittyy siihen, mitä muilla on. Aina löytyy joku, jolla on asiat paremmin. Kateellinen etsii onnen avaimia, ja toisilla niitä näyttää olevan.”

Vertailu loppuu kuitenkin vasta silloin, kun kääntää katseensa toisista ihmisistä itseensä.

”Tyytyväisyyden aiheita voi etsiä vaikkapa miettimällä joka päivä yhden asian, josta tuntee kiitollisuutta.”

Kateus voi toimia moottorina hyvälle

Kateutta on kahdenlaista: rakentavaa ja tuhoavaa. Usein käsitämme kateuden nimenomaan tuhovoimana.

”Tuhoava kateus pyrkii pilaamaan toisen onnen ja painamaan toista ihmistä alaspäin. Ihanteiden vastaisena se herättää syyllisyyttä ja häpeää ja ilmenee yleensä kätkettynä.”

Työpaikoilla tuhoava kateus voi tulla esiin siten, että toiselle ei suoda menestystä. Kadehditusta puhutaan pahaa selän takana ja hänet voidaan sulkea pois sosiaalisista tilanteista.

”Kateuden kohde saattaa alkaa kätkeä menestystään, osaamistaan tai onneaan, jotta välttyisi kateudelta.”

Rakentava kateus taas toimii moottorina hyvälle. Se auttaa ihmistä tunnistamaan, mitä hän toivoo elämäänsä, ja panee hänet ponnistelemaan kohti tavoitteitaan. Siihen liittyy usein toisen ihailua ja halua olla tämän kaltainen. Sitä kokeva tajuaa, ­että toisen onni ole itseltä pois.

”Vanha sanonta tiivistää tämän: tulee tunnistaa oma arvonsa ja antaa ­arvo toisellekin.”

Anteliaisuus on vastavoimaa kateudelle

Kateuden tunnetta ei voi kitkeä pois, mutta sitä voi kesyttää. Aluksi on tärkeää kohdata tunne. Tunteita ei voi leikata pois, vaikka ne herättävät häpeää. Kätkettyinä ne jäävät kytemään ja vaikuttavat toimintaamme.

Kirjassaan Kateus (Minerva) Reenkola on kuvaillut kateuden kompassia, jossa on neljä suhtautumistapaa: kateuden tunteen kieltäminen itsessä, kadehdittavan välttäminen, kateutta herättävän väheksyminen ja itsekateus, joka pyrkii tuhoamaan tai kieltämään omaa menestystä.

On olennaista tunnustaa kadehtivansa. Vasta sitten voi alkaa miettiä, miten omaa elämää voisi muuttaa.

”Keskittyminen omaan tekemiseen ja siitä nauttimiseen nostaa itsetuntoa ja vie maaperää kateudelta.”

Mielen työstäminen kannattaa, sillä pahimmillaan negatiivinen kateus alkaa rajoittaa elämää. Ihminen ei esimerkiksi pysty osallistumaan juhliin, joissa on joku, jota hän kadehtii.

Kateutta karkottaessa kannattaa unohtaa täydellisyys. Ei pidä ajatella, ettei saa enää koskaan tuntea kateutta, sillä sitä tuntee jokainen joskus.

Kademieltä lievittää oman äänen ja nautinnon löytäminen sekä itsensä toteuttaminen. Reenkola vinkkaa yhden tutkitusti auttavan kikan.

”Anteliaisuus on vastavoimaa kateu­delle. Aivotutkijoiden mukaan jo ajatus siitä, että antaa jotain hyvää toiselle, näkyy aivokuvissa.”

Lue myös Anna.fi: Kateus on tunne, joka leimahtaa nykyään erityisesti tietynlaisesta omasta somekäyttäytymisestä – teetkö samaa?

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 3/23.