Tiina, 35, arasteli treffailua, koska hän kärsii ulosteenkarkailusta – mutta miesten reaktiot ovat yllättäneet ihanalla tavalla
Kun uloste tai virtsa karkaavat, moni häpeää niin paljon, ettei uskalla puhua asiasta edes lääkärille. Minna ja Tiina kertovat, mihin kaikkeen karkailu elämässä vaikuttaa.
Teatterinäytöksen alkuun on aikaa kaksi minuuttia, mutta äitiäni ei näy. Vessassa on mennyt lähes vartti. Kun hän istuu lopulta alas penkkiinsä, tulee itku. Vahtimestari oli käynyt koputtamassa oveen ja sanonut, että esitys alkaa.
Samaan aikaan äiti pyyhki itseään käsipaperilla, sillä ohutsuoliavanteen sidos oli pettänyt. Uloste oli vuotanut villamekolle ja valunut vatsalta wc:n lattialle.
Uloste poltti ihon rikki avanteen ympäriltä. Se oli kuitenkin äidin murheista pienempi. Pahempaa oli se, että mekon pinnassa näkyi haalea läiskä. Ulosteen tuhrima aluspaita ja pikkuhousut olivat käsilaukussa.
”Haisen varmaan ihan paskalta. Kaikki huomaavat”, äiti sanoi.
Oma ilmanraikastin kulkee mukana
Kun äiti sairastui vuonna 2006 haavaiseen paksusuolitulehdukseen, uloste saattoi tulla housuun hississä tai kaupassa. Hän juoksi vessassa jopa 20 kertaa vuorokaudessa.
Oli lääkekokeiluita, tuli rauhallisempia aikoja. Sitten sairaus paheni jälleen. Jaksot sairaalan osastolla tulivat tutuiksi.
Keväällä 2016 äidiltä poistettiin paksu- ja peräsuoli. Ensin ohutsuolesta tehtiin sisäinen säiliö, niin sanottu J-pussi. Viime kesänä se vaihtui pysyvään ohutsuoliavanteeseen toistuvien suolenkiertymien ja -tukosten vuoksi. Vatsaan on tehty aukko, jonka kautta uloste valuu pussiin.
Yksi seuralainen on kulkenut rinnalla kaikki vaiheet. Häpeä.
Äiti miettii jatkuvasti, mitä muut ajattelevat. Hän on esimerkiksi jäänyt kaksi asemanväliä aiemmin junasta, koska avanne on pöräytellyt pieruilta kuulostavia ääniä täydessä junavaunussa.
Kun äiti on luonani kylässä, hän kysyy: tarvitseeko sinun päästä vessaan?
Hän ei halua, että kukaan menee sinne sen jälkeen, kun hän on tyhjentänyt avannepussin. Ei auta, vaikka sanon, että vessassa kuuluukin haista.
Vessaan äiti ottaa mukaan pienen kangaspussin. Sen sisällä on 10-millinen ilmanraikastin, sitruunantuoksuinen.
Lue myös: Miten eroon häpeästä? Anni ei kerro kivuliaasta sairaudestaan kenellekään
Ulosteen- ja virtsankarkailu ovat luultua yleisempiä vaivoja
Inkontinenssi eli aikuisten ulosteen-, suolikaasujen- tai virtsankarkailu voi vaihdella satunnaisesta ja vähäisestä tiputtelusta täyteen pidätyskyvyttömyyteen.
Vaiva on luultua yleisempi. Arviolta joka toinen suomalainen nainen kokee virtsankarkailua jossain vaiheessa elämäänsä. Ulosteenkarkailua esiintyy viidestä kymmeneen prosentilla väestöstä.
Silti pidätysongelmat ovat tabuja. Häpeä istutetaan meihin jo pottaiässä, sanoo yliopistotutkija Tiina Vaittinen Tampereen yliopistosta. Hän johtaa Vaippahanke-nimistä tutkimusta, joka selvittää vaippojen kestävää kehitystä ja vaippoja käyttävien kokemuksia.
”Meidät opetetaan jo hyvin pieninä siihen, että sivistynyt ihminen pitää itsensä kuivana ja hoitaa tarpeensa yksin wc:ssä”, Vaittinen sanoo.
Yhteiskunta ihannoi ihmistä, joka kontrolloi kaikkea. Jos pidätyskyky menee, hapertuu myös käsitys aikuisuuteen liitettävästä itsenäisyydestä.
Etenkin ne inkontinenssista kärsivät ihmiset, jotka eivät istu vaippoja käyttävän vanhuksen stereotypiaan, jäävät yksin häpeänsä kanssa.
Salailua työpaikalla
48-vuotias Minna sairastaa kroonista virtsaumpea. Pissaaminen ei onnistu, vaikka rakko olisi ääriään myöten täynnä. Se on tyhjennettävä katetroimalla.
Koska Minnan virtsarakko on venynyt pahasti, rakkolihaksen supistusvoima on heikko. Kun rakko täyttyy, virtsa vuotaa yli ja karkaa housuun. Siksi Minna tarvitsee vaippoja.
Kosteat vaipat hautovat ihoa ja aiheuttavat polttelua, kirvelyä ja haavaumia. Pahinta on kuitenkin jatkuva salailu.
Minna ei voisi kuvitellakaan pukevansa päällensä kireitä farkkuja tai vaaleita kangashousuja. Vaippojen saumat ja ohivuodot paistaisivat niistä läpi.
Kun rakko tyhjenee kokonaan, pissa tulee niin paineella, että vaippa vuotaa ohi. Siksi housut on joskus vaihdettava kesken työpäivän. Useimmiten Minna käyttää löysähköjä mustia housuja, jotta muut eivät huomaisi vaatteiden vaihtoa.
Käytetyt vaipat Minna pakkaa muovipussiin ja salakuljettaa ne repussa kotiin. Hän pelkää, että vaipat henkilökunnan wc:n roskakorissa aiheuttaisivat liikaa kysymyksiä.
”Vaippani ovat niin isoja, ettei niitä kääritä vessapaperiin sisään. Ja kyllähän ne myös haisevat.”
Häpeään ei auta se, että Minna työskentelee päiväkodissa, jossa ihmiset ovat tottuneet vaippoihin.
”Kaikki tietävät, että lapset ja vanhukset kakkaavat ja pissaavat vaippaan, mutta että aikuinen nainen.”
Minnalle tarjottiin väärän kokoisia vaippoja
Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tämän vuoden alussa, potilasjärjestöt pelkäsivät, että säästöpaineet kohdistuvat hoitotarvikejakeluun.
Jo viime syksynä Minnalle tarjottiin liian isoja tai pieniä vaippoja. Lupa aiemmin käytössä olleisiin vaippoihin olisi pitänyt anoa työryhmältä, mutta sellaista ei ollut vielä edes perustettu.
”Ihan sama, onko kyse 80-vuotiaasta vai minun ikäisestäni. Kaikille on kaksi vaihtoehtoa”, Minna kertoo.
Lopulta tarvikejakeluun osui tuttu ihminen, jonka mielestä urologin kirjoittama lähete riitti perusteeksi jatkaa tutulla tuotteella.
”On aika nöyryyttävää, että pitää perustella, miksi tarvitsee tietyn merkkisen, mallisen ja kokoisen vaipan”, Minna sanoo.
Vastaanotolla vaietaan, ja siksi moni vaiva jää hoitamatta
Häpeän vuoksi moni vaiva jää hoitamatta. Kirsi Lehdon väitöskirjatutkimuksen mukaan vain hieman yli neljännes uskaltaa puhua ulosteenkarkailusta lääkärille.
Tarkkaa lukua diagnosoimattomista vaivoista on mahdotonta arvioida, sillä ihmiset eivät välttämättä kehtaa hakeutua hoitoon. TAYS:n gastrokirurgian erikoislääkäri Marja Hyöty huomasi sen, kun hän auttoi yli 90-vuotiasta tuttavaansa ostoksissa koronapandemian aikana.
”Ihmettelin, miksi siihen huusholliin piti viedä valtavasti talouspaperia. Syy selvisi, kun kävin vessassa.”
”Ihmettelin, miksi siihen huusholliin pitää viedä niin kovasti talouspaperia. Syy selvisi, kun kävin vessassa. Niistä tehtiin siteen korvikkeita.”
Tavanomaista on sekin, että lääkärille varataan vastaanottoaika jonkin muun vaivan verukkeella.
”Kun vaiva on hoidettu, pois lähtiessä ovikahvalla saatetaan sanoa, että olisi minulla toinenkin asia.”
Myös lääkäri saattaa arastella: ”Siinä on tällaista kohteliaisuutta ja kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä”
Aina suun avaaminen ei auta. Kirsi Lehdon tutkimista henkilöistä vain kymmenen prosenttia koki saaneensa apua ulosteenkarkailuun, vaikka oli ottanut asian puheeksi lääkärin kanssa.
Marja Hyödyn mukaan syynä ovat sekä perusterveydenhoidon kiire että tietämättömyys.
Joskus hoito voi tyssätä myös lääkärin arasteluun. Jos potilas ei itse mainitse pidätysongelmia, lääkäri ei välttämättä kehtaa kysyä karkailusta, koska pelkää loukkaavansa potilasta.
”Lääkäri voi ajatella potilaan luulevan, että otan asian puheeksi, koska epäilen sinun olevan likainen. Siinä on tällaista kohteliaisuutta ja kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä.”
Hyödyn mukaan inkontinensseista tarvitaan lisää tietoa ja julkista keskustelua. Lisäksi hoitohenkilöstön tulisi rohkaista potilaita puhumaan. Yksi keino voisivat olla esitietolomakkeet.
”Yhtä lailla kuin meillä kysytään lääkkeistä, sydänsairauksista ja diabeteksesta leikkaukseen ja poliklinikoille tulevien esitietolomakkeissa, ehkä siellä voisi – tai suorastaan pitäisi – olla kysymys myös ulosteen- ja virtsankarkailusta.”
Se helpottaisi tutkimuksiin ja oikeanlaiseen hoitoon ohjaamista.
Botox auttaa Minnaa hetken – vaippoihin paluu tuntuu joka kerta pahemmalta
Tähän mennessä Minna on saanut parhaan avun virtsarakkoon pistettävistä Botox-ruiskeista. Lääke lamaa rakkolihaksen toimintaa niin, että karkailu loppuu täysin.
Vaikutus kestää neljä viisi kuukautta. Uuden pistosajan saa vasta, kun edeltävän teho loppuu. Se tietää vähintään parin kuukauden jonotusta ja vaipparallia.
Vaippoihin paluu tuntuu joka kerta pahemmalta.
”On jo ehtinyt tottua siihen, että kaikki on hyvin. Sitten vaipat rävähtävät kuin märkä rätti päin näköä. Kierros alkaa aina alusta.”
Ensin housuun lirahtaa muutama tippa, kun aivastaa tai kaatuu maastopyörällä metsässä. Vähitellen pidätyskyky häviää.
Välillä Minna on itkenyt ja sanonut haluavansa virtsa-avanteen. Hänelle on jo tehty paksusuoliavanne ulosteenkarkailun vuoksi. Uloste pysyy pussissa, kunnes Minna tyhjentää sen. Se tuo tunteen siitä, että ohjat ovat omissa käsissä.
”Minulla on jo yksi avanne, jonka kanssa voin elää täyttä elämää. Toinen avanne ei olisi haitaksi.”
Pussin voisi tyhjentää myös metsän keskellä.
Synnytys vammautti – kakka tuli housuun, ilma karkaili
Tiinan synnytys eteni nopeasti. Seinäjoen keskussairaalaan oli tultu aamuseitsemältä, ja kahdeksan tunnin kuluttua rinnalle nostettiin 4090 grammaa painanut esikoinen.
Selkäydinpuudutuksen vuoksi Tiina ei tuntenut kipua. Silti tunne oli vahva: nyt taisi käydä pahasti.
Kun lääkäri tuli paikalle, totuus selvisi. Peräaukon ulompi sulkijalihas oli revennyt. Tiina vietiin leikkaussaliin.
Osastolla kakka tuli housuun ennen kuin Tiina ehti vessaan. Ilma karkaili. Lääkärit lohduttivat, että pidätyskyky palautuu muutamassa kuukaudessa. Niin ei käynyt.
Kolme kuukauden kuluttua lääkäri huomasi, että myös peräaukon sisempi sulkijalihas oli rikki. Lihaksesta puuttui puristusvoima, eikä se reagoinut edes sähköön.
Tehtiin korjausleikkaus, sitten toinen. Seurasi hermovaurioita ja tahatonta nykimistä. Pierut pääsivät ruokakaupassa. Kakat saattoivat tulla housuun missä vain, esimerkiksi kesken vaunulenkin.
Pelko siitä, että pidätyskyky pettää, ahdisti. Liikunta ja kyläily jäivät, ja Tiina eristäytyi kotiinsa.
Lue myös Kaksplus.fi: Jennan synnytys meni pieleen täysin odottamattomalla tavalla – käsittämätön tapaturma sinetöi päätöksen lapsiluvusta
Uskallanko treffeille? Tiina pelkää tulevansa hylätyksi
Tiina, joka on nyt 35-vuotias, on saanut häpeän käsittelyyn apua psykoterapiasta ja vertaistuesta. Myös se, että hän tekee töitä kotona, helpottaa. Vessa on vieressä, eivätkä 8- ja 6-vuotiaat lapset välitä pieruista.
Muutama vuosi sitten Tiina uskaltautui kuntosalille.
”Salilla haisevat kakka ja hiki muutenkin.”
On kuitenkin yksi asia, joka aiheuttaa yhä pelkoja. Treffailu.
”Kuka haluaa piereskellä treffeillä? Sitä pelkää, että toinen pitää minua likaisena.”
Kun Tiina erosi puolisostaan, hän ajatteli olevansa loppuikänsä yksin. Kuka jaksaisi kumppania, jolla tulee kakat housuun? Ajatuskin uuden ihmisen vieressä nukkumisesta ahdisti.
Ensimmäiset treffit Tiina muistaa yhä. Hän oli syönyt ainoastaan yhden miniluumutomaatin koko päivänä, ettei vatsa täyttyisi ilmasta. Ruoaksi hän uskalsi tilata vain salaattia.
”Kuka haluaa piereskellä treffeillä? Sitä pelkää, että toinen haistaa ja pitää minua ällöttävänä ja likaisena.”
Aina kun Tiina alkaa tapailla uutta ihmistä, hän miettii, milloin on sopiva hetki kertoa vammasta. Hän pelkää tulevansa hylätyksi. Vain muutaman kerran hän on kertonut.
Reaktiot ovat yllättäneet. Yksi mies alkoi piereskellä, jotta Tiinan olisi helpompi olla. Toinen sanoi, ettei mikään vaiva poista hänen rakastettavuuttaan.
Myös miesten vaiva
Naisilla yleisimpiä pidätysongelmien syitä ovat lantionpohjan ja peräsuolen laskeumat, ponnistuksesta johtuva peräsuolen esiin luiskahtaminen sekä synnytyksissä tulleet repeämät.
Iän ja estrogeenin vähenemisen myötä lantionpohjan lihakset ja kudokset heikentyvät entisestään. Siksi moni vaihdevuosi-ikäinen nainen saattaa kokea, ettei virtsankarkailulle voi tehdä mitään.
”Meillä elää vahva myytti, ettei synnyttänyt nainen voi hyppiä trampoliinilla. Häneltä kuuluukin vähän karkailla virtsaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaiva on parannettavissa useimmissa tapauksissa”, yliopistotutkija Tiina Vaittinen sanoo.
Marja Hyöty ja Tiina Vaittinen muistuttavat, etteivät pidätysongelmat kosketa vain naisia. Vaittinen on kerännyt ihmisten kirjoittamia vaippatarinoita. Valtaosa häntä lähestyneistä on miehiä.
”On tärkeää, että ihmiset tutkitaan aina kunnolla. Jos miehellä on tahrimista ja tuhrimista, taustalla voi olla jopa kasvain tai muu sairaus”, gastrokirurgi Hyöty sanoo.
Ulosteen- tai virtsankarkailu voivat liittyä tulehduksellisiin suolistosairauksiin tai neurologisiin sairauksiin, kuten MS-tautiin, Parkinsonin tautiin tai Alzheimerin tautiin.
Julkisissa vessoissa ei huomioida pidätysongelmista kärsiviä tarpeeksi
Missä on lähin wc? Onko siellä bideesuihku? Entä roskakori? Kehtaako sinne laittaa vaipan? Mitä muut ajattelevat, kun käytän invavessaa?
Tällaisia asioita Minna, Tiina ja äitini pohtivat, kun he poistuvat kotoa. Se ei yllätä yliopistotutkija Tiina Vaittista. Häpeä paitsi vaientaa myös muokkaa ihmisen arkea. Samalla se luo maaperän eriarvoisuudelle.
Moni julkinen wc on lukittu, eikä niissä mahdu vaihtamaan vaippoja tai housuja. Roskakorit puuttuvat etenkin miesten wc-kopeista.
”Jos joku asia on häpeällistä, niin se, että inkontinenssin kanssa eläville ihmisille ei ole julkisilla paikoilla riittävästi oikeanlaisia wc-tiloja. Tämä on häpeällistä – ei se, että ihminen tarvitsee niitä wc-tiloja”, Vaittinen sanoo.
Avanne sai nimen
Oma äitini odottaa pääsyä avanteen korjausleikkaukseen, jossa sisään vetäytynyttä suolenpäätä nostetaan ulos. Toimenpiteen pitäisi vähentää ohivuotoja ja niistä seuraavia ihovaurioita. Nyt uloste saattaa karata pussista useina päivinä viikossa.
Viime syksynä osallistuimme yhdessä valtakunnallisille avannepäiville. Ihmiset kertoivat antaneensa avanteilleen nimiä. Äiti kutsui omaa avannettaan Inhotukseksi.
Myöhemmin äiti soitti. Hän oli antanut avanteelleen uuden nimen. Enää se ei ole Inhotus. Nyt sen nimi on Rosanna.
Minna esiintyy jutussa vain etunimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
Lue myös Anna.fi: Virtsankarkailua on eri tyyppejä, ja niihin tepsivät erilaiset hoidot – nämä ovat kolme yleisintä inkontinenssin tyyppiä
Juttu on julkaistu Kotilidessä 9/23
Juttua on muokattu 12.3.2024 kello 12.55: Jutusta on poistettu Tiinan sukunimi ja kuva.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tiina, 35, arasteli treffailua, koska hän kärsii ulosteenkarkailusta – mutta miesten reaktiot ovat yllättäneet ihanalla tavalla