Slaavilainen menu: Jauhelihagulassi ja rahkaletut

Talvi on lämmittävien keittoruokien aikaa.  Tällä sesonkimenulla on slaavilainen twist, sillä keitto on kotoisin Unkarista ja rahkaletut eli syrnikit Venäjältä.  Juuri uunista tullut pataleipä on kielenvievä herkku keiton kanssa. 

Unkarilainen gulassi on paksua lihakeittoa, jota pustalla karjaa paimentavilla paimenilla oli tapana hauduttaa avoimen tulen yllä. Itse asiassa sana gulyás tarkoittaakin paimenta ja gulya nautakarjalaumaa. Ja kuten nimestä voi päätellä, oikea gulassi tehdään naudanlihasta. Gulassin – niin kuin muunkin unkarilaisen ruuan – pääraaka-aineita ovat liha, paprika ja sipuli. Tämä resepti on Blondin ”oikotie onneen” -ohje, jolla herkullinen, unkarilaistyyppinen keitto syntyy ihan arkenakin.

Jauhelihagulassikeitto

10 annosta

500 g jauhelihaa

2 rkl öljyä

3 sipulia

4 valkoisulinkyntä

3-4 porkkanaa

10 perunaa

3 paprikaa

2 l vettä

3 lihaliemikuutioita

2 tlk säilöttyjä tomaatteja

3 rkl tomaattipyreetä

10 mustapippuria

1 rkl Provencen yrttiseosta

1- 1/2 tl (savustettua) paprikajauhetta

LISÄKSI

silputtua persiljaa

smetanaa

Silppua sipulit, ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat, suikaloi paprikat.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipulinkynnet kattilassa.

Lisää vesi, säilötyt tomaatit, liemikuutiot, porkkanat, perunat ja mausteet. Keitä 10 minuuttia ja lisää paprikat.  Jatka kpsentämistä vielä 20-30 minuuttia eli kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Ripottele keiton pinnalle persiljaa ja tarjoa smetanan kanssa.

Kaurainen pataleipä

1 leipä

7 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 tl suolaa

1/2 tl kuivahiivaa

3 ½ dl vettä

Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.

Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta pyöreä leipä, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä  puoli tuntia.

Pane kannellinen, 2–3 litran uunipata kylmään uuniin ja käännä termostaatti 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut pöydällä  puolisen tuntia, ota kuuma pata uunista  ja nosta taikina tulikuumaan pataan. Tee pinnalle muutama koristeviilto ja ripausta päälle hivenen jauhoja niin saat kauniin leivän. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin puoleksi tunniksi.. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä  vartin verran.

Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti. Älä peitä leipää leivinliinalla, jotta se säilyttää rapean kuorensa.

 

Syrnikit ovat venäläisia rahkalettuja, joita maassa syödään varsinkin pääsiäisen aikaan. Ohje on mitä helpoin, ainekset vain sekoitetaan keskenään. Rahkalettujen kanssa on tyypillistä nauttia venäläisten rakastamaa vadelmahilloa.  Mutta omenasose sopii niille myös mainiosti.

Syrnikit eli venäläiset rahkaletut

1 prk (250 g) rahkaa

3 kananmunaa

1 dl vehnäjauhoja

1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

PAISTAMISEEN

voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään, älä vaivaa taikinaa. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.

Kuumenna lettu- tai blinipannu kuumaksi ja paista voissa paksuja lettuja. Letut palavat melko helposti, joten vähennä lämpöä ensimmäisten lettujen jälkeen.

Tarjoa vadelmahillon ja kermavaahdon kanssa.

Slaavilaisin terveisin

Blonditiina

 

Instagram

  • Ramenkeitto maistuu myös helteellä! #kesäduuni #herrasnellman #hot🔥 #heatwave🔥
  • Summer Treat from UK: Eaton Mess . Ohje löytyy Himahellasta. #classicfood #seasonalfood #yammy😋 #klassikkoruoka #kesäherkku #etomess
  • Maailman helpoin karamellipossu, vain muutama aines! Sukat pyöri taikurinkin jaloissa! #maatiaispossu #herrasnellman #kesäduuni #heatwave #caramellizedpork  #easycooking
  • Viva la Mexico! #maatiaispossu #herrasnellman #swisscheese #legruyereaop #microplane #kesäduuniblues #heatwave
  • Mummon salaatti on kesäruokien klassikko! Kuva kirjastani Klassikkoruokia - reseptit ja tarinat. #klassikkoruoka #otavankirjat #kesäruoka #seasonalfood #summerfood #grandmassallad #finnishfood
  • Hellepäivän sikailua! #maatiaispossu #herrasnellman #korianteripossu #duunii
  • Vanhanajan kesäkeitto - ihan parasta helleruokaa! Lusikkalautasen taiteili @marjuttuominen #seasonalfood #summersoup #summerfood #localfood #classicfood #finnishfood #heatwave🔥 #visitfinland

blonditiina

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.