Kulttuuri Tilaajille

Raija Orasen jatkokertomus: Metsästäjän sydän, osa 1/5

Raija Orasen kirjoittamassa jatkokertomuksessa seikkailee oikeita historiallisia henkilöitä. Ensimmäinen osa alkaa 1800-luvun lopulta, kun Mustion ja Kytäjän kartanoiden tuleva omistaja Hjalmar Linder rellestää maailman metropoleissa ja tutustuu Pietarissa Mannerheimiin.

He menivät Taideyhdistyksen näyttelyn avajaisten jälkeen tietenkin Es­­­pan syysrutaisen puistikon varrelle hotelli Kämpiin, Hjalmar ja Atte eli Linder ja Edelfelt, sinne tulivat kaikki, eikä kukaan huomannut että Hjalmar oli vasta viidentoista, olihan Atte jo melko nimekäs taidemaalari ja kohtalainen kuuluisuus Helsingissä. Nyt oli syytä juhlia, kun Aten Pariisissa huomiota herättänyt maalaus Kuningatar Blankasta oli asetettu näytteille kotimaassa ja Tante Aurore oli sen ostanut.

Everstinna Karamzin oli kysynyt asiasta kummipoikansa Hjalmarin mielipidettä ja taiteilija oli sen kuullut. ”Kuningatar on melkein kuin minun mammani…” Mikä tietysti tarkoitti, että pikku prinssi Hakon kuningattaren sylissä oli kuin hän itse, ja siitä ajatuksesta oli tullut kyyneleet silmiin, melkein.

Hjalmar oli ollut kovin pieni, kun Marie Linder oli kuollut moninaisiin sairauksiinsa, mutta äidin kasvot olivat jääneet hänen mieleensä selkeinä ja hymyilevinä. Hjalmarin nähtyä nyt Edelfeltin maalauksen kuningattaresta hän oli yhdistänyt sen oitis äitivainajaansa, ja sitä myöten hänen muististaan katosivat oikean äidin piirteet, niiden tilalle ilmaantuivat Blankan onnelliset kasvot.

”Minä tietenkin annan tämän maalauksen sinulle”, Tante Aurore lupasi Hjalmarin olkapäätä sipaisten. ”Sitten kun minä kuolen. Jos minä kuolen.”

Yhden ehdon minä asetan. Sinun on käytävä koulusi kunnollisesti, nykyinen meno ei voi jatkua.

Aurore liikahti siirtyäkseen seuraavan taulun ääreen, ja hänelle tehtiin heti tilaa, hän kulki tiiviissä väkijoukossa kuin kuningatar, tuo Helsingin seurapiirien kuuluisin nainen, entinen keisarinnan hovineito ja nykyinen hyväntekijä, joka oli ottanut orvoksi jääneen Hjalmarin huolehdittavakseen kuten hän oli huolehtinut myös tämän äidistä.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.