Muistatko nämä hiihtomuodin kukkaset vuosien varrelta? 90-luvulla Suomen huiput sivakoivat hassussa hameessa
Hiihtäminen on myös tekstiiliurheilua. Kun nykyään kiidetään teknisissä asuissa, ennen harrastajat ja kilpailijatkin lykkivät laduilla hameissa ja villapaidoissa.
Pitkän matkaa saivat suomalaisnaiset hiihtää hameet yllään ennen kuin housut katsottiin heillekin soveliaaksi hiihtoasuksi. Vasta 1930-luvulla hiihtohousut syrjäyttivät lopullisesti hiihtohameen, joka oli siihen asti ”säädyllisen ja naisellisen naisen ainoa oikea asu” myös hiihtäessä, kirjoittavat Suvi Kuisma ja Tiina Jantunen kirjassaan Suomen naiset ladulla ja mäessä (Lahden museot ja Hiihtomuseo).
Yllä olevassa kuvassa Pukinmäen Kirin hiihtokilpailuun osallistuvat tytöt ovat vuonna 1930 Vantaanjoen jäällä. He ovat lähteneet kisaan lyhyissä helmoissaan, villapaidoissaan ja ohuissa sukissaan, joskin yhdellä on jo yllään hiihtohousut. Hiihtohousut vauhdittivat tyttöjen housujen käyttöä. Erityisiä urheiluvaatteita ei juurikaan ollut, vaan hiihtoa harrastettiin ulkoiluvaatteissa. Kuvan tytöistä yksi tosin näyttää olevan liikkeellä pikkukengissään.
Kotiliesi opasti 1920-luvulla suomalaisneitoja pukeutumaan urheiluasuun, joka oli lämmin ja tarkoituksenmukainen, ”sillä muuten saattoi vilustuttaa itsensä ja menettää kiinnostuksensa hiihtämiseen.”
Moni hiihdon ystävä on aloitellut harrastustaan kotikutoisessa villapaidassa, hiihtohousuissa ja anorakissa, jotka tulivat muotiin 1950-luvulla.
Kuusikymmentäluvulla valmisvaatteet yleistyivät ja houkuttelivat myös hiihdon harrastajia. Tekstiileissä alaa valtasivat uudet muoviperäiset materiaalit kuten teryleenipopliini ja kreppinylon.
1970-luvun keksintöä oli hiihtohaalari ja 1980-luvulla laduilla nähtiin kirkkaita neonvärejä ja vartalonmyötäisiä asuja. Nykyisin sivakoidaan mikrokuiduissa ja teknisissä asuissa eikä palella ladulla.
Lue myös Seura.fi: Hiihtämisen yksinäisyys pilaa lajin.
Elegantteina 1940-luvulla
Nuoret naiset ovat lähteneet hiihtoretkelle hieman tyylikkäämpinä ns. golfhousuissaan, pikkutakeissaan ja suikissaan sekä kauniisti kammattuina. Asut olivat ehtaa villaa ja suikkapäähineet tuolloin muodissa.
Kuva: SKOY, kuva-arkisto
Puuvillapopliinia 1950-luvulla
Siiri Rantanen hiihti sinisessä, kaksiosaisessa, puuvillapopliinisessa asussaan vuoden 1952 Oslon olympialaisissa, jolloin naisten hiihdon kilpamatka oli ensi kertaa olympialajina. Päässään Siirillä oli maajoukkueen sinivalkoinen pipo, jota mallia joukkue käytti pitkään. Urheilun kuva-aitta -lehden kannessa Siiri on Cortinan kisoissa 1956 kilpasiskojensa kanssa voitettuaan viestin.
Linjakkaana 1960-luvulla
Villayhtymä Oy:n mainoskuvassa esittäytyy ajan hittihiihtoasu eli kapealinjaiset hiihtohousut, villapaita ja puuvillapopliininen anorakki. Liekö vaikutteita otettu kansainvälisestä laskettelumuodista.
Jokanaisen ja -miehen hiihtovarusteisiin kuuluvat monot olivat varreltaan hieman korkeammat kuin kilpahiihtäjien.
Hiihtohousujen materiaali oli myös lämpöisempää kuin kilpahiihtäjillä.
Trendikkäät lakkanailonasut 1974
Juha Mieto, Marjatta Kajosmaa ja Hilkka Kuntola poseeraavat mainoskuvassa 1970-luvun näyttävissä lakkanailonisissa hiihtoasuissa sekä lämmittelyasussa. Muovipohjaiset tekstiilit tulivat kilpahiihtoon mukaan jo 1960-luvun lopulla.
Hilkka Kuntolan yllä nähdään tuon ajan kevyempää toppamuotia, josta tikkivaatteinakin puhuttiin. Päähineinä hiihtäjäsankareilla oli malliltaan korkeahkot keinokuitupipot.
Vartalonmyötäisesti vuonna 1981
Terinit Oy valmisti ihonmyötäisiä hiihtohaalareita myös hiihdon harrastajille. Tällaista seksikkyyttä ei ollut aiemmin ollutkaan tarjolla. Puhuttiin hiihtotrikoista, ja 80-luvun henkeen ne olivat yleensä hyvin värikkäitä. Pipo on hieman madaltunut ja siihen on ilmestynyt heilumaan tupsu.
Sinivalkoiset verkkarit 1978
Naisten viestijoukkueen Hilkka Riihivuori, Marja-Liisa Hämäläinen, Helena Takalo ja Taina Impiö hiihdon MM-kilpailuissa Lahdessa vuonna 1978 lämmittelyverryttelypuvuissaan, erittäin sinivalkoisissa tunnelmissa.
Helena Takalon verkkareiden lahkeista pilkottaa hieman myös varsinaista hiihtoasua. Vartalonmyötäinen asu oli mahdollista valmistaa uusien keinokuitumateriaalinen ansiosta.
Keinokuitupuvussa sivakointi saattoi olla pakkasella kylmää hommaa, mutta tuulenvastuksen kannalta ihoa myötäilevä asu oli hyvä.
Talvi 1978 oli kova pakkastalvi ja Hilkka Riihivuori onkin kertonut, että kilpa-asun alle saatettiin laittaa sanomalehteä jotta reidet ja rintakehä eivät olisi kilpailun tiimellyksessä paleltuneet.
Suomen hiihtomaajoukkueen edustusasut ovat varsinkin 1960-luvulta lähtien olleet niin median kuin yleisön kiinnostuksen ja kommentoinnin kohteina. Jo 1940-luvulla joukkueilla oli edustusasuja, mutta sitä ennen oli lähinnä vain sovittu yhtenäisestä pukeutumisesta.
Hassu hamonen 1995
Suorastaan pienen kohun herätti suomalaishiihtäjien mustaoranssi, kiiltävästä kankaasta valmistettu edustusasu vuonna 1995. Värejä pidettiin epäkelpoina, koska oli totuttu sinivalkoiseen ja hametta arvosteltiin epäkäytännöllisyydestä.
Kokonaisuutta esiteltiin Sotkamossa vuonna 1995 ja asut nähtiin laduilla muun muassa hiihdon maailmancupissa. Kuvassa Tuulikki Pyykkönen on tullut maaliin Vuokatissa viiden kilometrin kilpailussa.
Hiihtäjät itse kokivat hamosen turhakkeena ja ilmanvastuksen kannalta huonona. Pipot alkoivat muistuttaa nykyisiä, uimalakin oloisia päähineitä.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2022.