Käsityö

Suomalainen villalanka voisi olla maailmanluokan megatrendi – esteenä raha ja tahtotila

Suomalaisessa villalangassa on potentiaalia kansainväliseksi luksustuotteeksi. Miksei siitä intoilla samalla tavalla kuin islantilaisista langoista tai merinolampaan villasta?

Korona-aika sai suomalaiset innostumaan neulomisesta. Hullaantuminen näkyi lankakauppojen hyllyjen tyhjenemisenä ja kehräämöyrittäjien pelkona siitä, ettei villaa ole saatavilla riittävästi. Neulomisbuumi sai alkutuottajien eli lampureiden korvaukset kohoamaan moninkertaisiksi.

Mediassa puhuttiin suomalaisen villalangan uudesta nousukaudesta.

Huippuvuosia ovat seuranneet hiljaisemmat ajat. Ukrainan sodan ja vallitsevan taloustilanteen vuoksi kuluttajien kukkaronnyörit ovat entistä kireämmällä. Kauppa ei käy entiseen malliin, minkä vuoksi monet kehräämöt ovat joutuneet laskemaan lampureille maksettavia tuottajahintoja.

Isokummun kehräämön Satu Kumpulaisella on tilanteesta selkeä näkemys.

”Minun silmissäni kyseessä on ollut jo alun perin kupla, joka on nyt puhjennut.”

Hänellä on 20 vuoden kokemus lampurina työskentelystä. Viimeiset kuusi vuotta hänellä on ollut tilansa yhteydessä kehräämö. Hän kertoo puhuvansa nyt kaksoisroolissa.

”Huippuvuosina erikoisvillojen raakakilohinta nousi poikkeuksellisesti jopa 10 euroon. On ymmärrettävää, etteivät kehräämöt voi maksaa noin suuria summia villasta, josta osa päätyy kuitenkin hävikiksi. Villan työstäminen langaksi on työläs ja kallis prosessi.”

Ennen huippuvuosia raakavillakilosta maksettiin lampurille 0,5–1,5 euroa. Koronavuosina hinta kipusi 5 euroon.

Suomalainen villalanka kiinnostaa ulkomailla

Pirtin kehräämön toimitusjohtaja Päivi Hämäläinen kertoo, että asiakkaiden ostokyvyn heikentyminen on näkynyt heillä ja heidän lankojaan myyvillä lankakaupoilla selkeästi.

”Tilanne on ollut viime vuoden lopusta alkaen todella haastava.”

Hämäläisen mukaan kysyntä ei ole kuitenkaan tipahtanut sille tasolle, mitä se oli ennen Suomea villinnyttä neulontabuumia. Lasku näkyy lähinnä siinä, kun nykytilannetta vertaa koronavuoteen 2021.

Vaikka Suomessa myynti takkuaa, löytyy ulkomailta kiinnostuneita ostajia. Kaksi vuotta sitten liiketoimintansa käyntiin polkaisseen Idän kehräämön Anniina Nykänen kertoo, että arvostus suomalaista villalankaa kohtaan on ulkomailla valtaisaa.

Hän on juuri saanut uuden jälleenmyyjän tuotteilleen Etelä-Koreasta.

”Heitä kiinnostaa vastuullisuus, läpinäkyvyys ja yrityksen taustalla oleva tarina, jonka he voivat kertoa asiakkailleen”, Nykänen sanoo.

Nykäsellä on Etelä-Korean lisäksi jälleenmyyntiä Tsekissä ja yhteistyötoimintaa Saksassa. Hän kertoo, että ulkomaankauppa on hänen yrityksensä toiminnan jatkumisen kannalta välttämätöntä.

Myös Kumpulainen on huomannut, että ulkomailla on enemmän tiedostavia asiakkaita. Isokummun kehräämön luonnonmukaisesti valmistetut langat ovat kiinnostaneet erityisesti naapurimaassa. Kumpulaisen kehräämössä villat kehrätään kemikaalien sijaan vesihöyryllä ja -suihkeella.

”Ruotsalaiset asiakkaat ovat olleet innoissaan näistä meidän luomulangoista, koska niitä ei ole käsitelty koinsuoja-aineella”, Kumpulainen kertoo.

Yhtä lailla Pirtin kehräämön Hämäläinen näkee suomalaisuuden olevan valttikortti kansainvälisille asiakkaille. Hänen mukaansa Japanissa ja Saksassa arvostetaan ihan eri tavalla suomalaisia villakuituja ja suomalaista työtä.

Lue myös: Tuoksuuko neulepuikoillasi kotimainen lammas? 4 syytä suosia suomalaista villalankaa

Suomalainen lanka kärsii brändäysongelmasta

Suomalainen villalanka syntyy suurelta osin suomenlampaasta ja kainuunharmaksesta. Nykänen pitää niiden villaa täysin aliarvostettuna. Hän epäilee, etteivät suomalaiset tiedä niiden ominaisuuksia.

”Suomenlampaan ja kainuunharmaksen villa on äärimmäisen pehmeää, kiiltävää ja käyttömukavuus on ensiluokkaista”, Nykänen kertoo.

Pirtin kehräämön Hämäläinen uskoo, että suomalaisilla on väärä käsitys suomalaisesta villasta. Moni ajattelee, että suomalainen lanka ei olisi pehmeää.

”Olen aina sanonut ihmisille, että tulkaa kokeilemaan. Suomenlampaan villa ei paljoa häviä merinovillalle”, Hämäläinen kertoo.

Isokummun kehräämön Kumpulainen muistuttaa, että lampoloiden toiminnan vähentyessä koko ajan alkuperäisrotu kainuunharmas käy entistä harvinaisemmaksi ja uhanalaisemmaksi.

”Niistä tehdyillä tuotteilla pitäisi olla moninkertainen hinta ja ne pitäisi myydä luksustuotteina. Eikä vähätellä, että meillä nyt on täällä tällaisia harmaita lampaita”, Kumpulainen sanoo.

Pirtin kehräämön Hämäläinen arvelee, että kainuunharmaksen villan erityislaatuisuutta ei ole ehkä osattu brändätä tarpeeksi hyvin, jos verrataan vaikka islantilaisiin lankoihin. Miksi islantilaisten karkea villa kiinnostaa ihmisiä, kun suomalaisen villan saisi pehmeänä, ihmettelee Hämäläinen.

Nykänen ajattelee, että kyseessä on kansallinen itsetunto-ongelma. Muualla maailmassa on herätty paikallisesti valmistettujen tuotteiden trendikkyyteen. Suomalaiset sen sijaan valitsevat usein ulkomailta tuodun merinolampaan villan.

”Suomessa tullaan monesti hieman jälkijunassa, mutta varmasti parin vuoden sisällä täälläkin herätään kotimaisten villojen trendikkyyteen”, Nykänen pohtii.

Puolet lampoloiden villasta päätyy ongelmajätteeksi

Suomalaisen villan tuottajahinta oli pitkään niin alhainen, ettei keritsiminen ollut lampureille kannattavaa.

Pirtin kehräämön Hämäläisen mukaan lampurit eivät ole ainakaan vielä kieltäytyneet kerimästä villaa kehräämöille, vaikka tarve villan ostolle on vähentynyt ja tuottajahintoja on jouduttu laskemaan.

Hyvälaatuisen villan aikaansaaminen vaatii vaivannäköä. Siksi on ymmärrettävää, ettei siihen pienen korvauksen tähden ole ollut aiemmin lampureilla kiinnostusta.

Kumpulainen kertoo, että hyvälaatuisen villan saamiseksi kaiken pitää olla kunnossa rehunkorjuusta alkaen. Rehu täytyy niittää ennen timotein kukkimista.

”Timotein kukat ovat todella hankalia villassa, kun niissä on pieniä siemeniä ihan älytön määrä. Lampaiden makuualustana toimivan kuivituksen pitää myös olla joko olkea tai heinää. Ne pitää asettaa alustalle, eikä heittää lampaan selkään”, Kumpulainen kertoo.

Myös turpeen ja purujen käyttö on kielletty, jos mielii villan päätyvän langaksi.

Hävikkiä keritsemisestä syntyy väistämättä, koska kaikki keritty villa ei sovellu lankojen kehruuseen. Villan päätyminen jätteeksi onkin herättänyt keskustelua viime vuosina. Kumpulaisen teettämän kyselyn mukaan puolet lampoloiden villasta päätyy ongelmajätteeksi.

Villan hyödyntäminen muuksi kuin langaksi ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista. Ainakin se vaatii tuotekehittelyä.

”Suomella olisi kehittämisen paikka siinä, miten huonolaatuisesta villasta saataisiin tehtyä esimerkiksi lannoitepellettejä puutarhaan. Silloin tuottajien ei tarvitsi miettiä, mihin he ongelmajätevillan laittavat”, Kumpulainen kertoo.

Villa määritellään samanlaiseksi tautiriskiksi kuin teurasjäte. Jos hävikkivillasta valmistettaisiin lannoitepellettejä, ne täytyisi kuumentaa riittävän kuumiksi, jotta taudinaiheuttajat häviäisivät varmasti, kertoo Kumpulainen.

Kumpulaisen omalla tilalla ei hävikkiä kuitenkaan juuri synny. Luonnostaan typpipitoinen villa päätyy esimerkiksi puutarhaviljelyn katemateriaaliksi.

Langaksi kelpaamatonta villaa voisi myös hyödyntää rakennusten eristemateriaalina. Hämäläinen kertoo, että Pirtin kehräämön on antanut villaa tutkimuskäyttöä varten Tampereen ammattikorkeakoulun rakennusalan koulutusohjelman tarpeisiin.

Lue myös Anna.fi: Neulominen ei ole vain harrastus – Niko, Kaija ja Kitti kertovat, että se voi olla myös terapiaa tai tapa kommunikoida

Suomalaisesta villasta voisi tulla maailmanluokan megatrendi

Miten kehräämötoiminnasta sitten saadaan kannattavaa?

”No voi hyvänen aika, sehän tässä onkin se dilemma, jota koitetaan ratkaista”, Kumpulainen toteaa.

Kumpulainen pitää kuluttajan roolia isona kehräämön menestymisessä. Tarvitaan enemmän tiedostavia asiakkaita, jotta suomalainen lanka kävisi paremmin kaupaksi.

Kumpulainen painottaa myös suomalaisen tekstiiliteollisuuden säilymisen merkitystä Suomen huoltovarmuudelle. Suomesta tekstiiliteollisuutta ei juuri enää löydy eikä osaamistakaan. Hän pitää sitä huonona asiana huoltovarmuuden näkökulmasta.

”Hallinnolla olisi mahdollisuuksia halutessaan tukea kotimaista toimintaa”, Kumpulainen sanoo.

Kumpulainen on yksi European Wool Associationin perustajajäsenistä ja hän toimii myös organisaation hallituksessa. Hän kertoo, että tällä hetkellä on käynnissä useita rahoituskampanjoita, joiden avulla voitaisiin pilotoida villankeräys, -lajittelu ja -pesupisteitä Euroopassa.

Pisteet pienentäisivät villalangan hiilijalanjälkeä.

”Tälläkin hetkellä Suomesta viedään hirveä määrä villaa Britanniaan pestäväksi, koska siellä on halpaa. Aina vedotaan siihen, ettei Suomeen voi perustaa pesulaa, vaikka yhtä lailla meiltäkin löytyy vettä ja halleja”, Kumpulainen sanoo.

Pirtin kehräämö on Suomen suurin suomalaisen villan jatkojalostaja. Pirtin Hämäläisen mukaan heillä riittää kapasiteetti 200 villakilon pesemiseen viikossa. Huippuvuosina tarve oli moninkertainen, jopa 1500 villakilolle. Omaan isoon pesulaan investointi on kallista, eikä se välttämättä heidän kohdallaan maksaisi koskaan itseään takaisin.

Siksi yritys pesetyttää villansa tällä hetkellä Englannissa, kuten tekee myös valtaosa kehräämöistä Norjassa ja Ruotsissa.

”Englannissa he pystyvät käsittelemään 16 000 kilon villakuorman viikossa”, kertoo Hämäläinen.

Idän kehräämön Nykänen uskoo, että jos Suomeen perustettaisiin kapasiteetiltään iso pesula, tekisi se myös kehräämötoiminnasta kannattavampaa. Hän näkee, että valtakunnallinen pesula hyödyttäisi erityisesti tuottajia.

”Tuotantoketjua helpottaisi, jos olisi yksi paikka, joka ostaisi kaiken kehruukelpoisen villan ja käsittelisi sen. Kehräämöt voisivat sitten ostaa villansa sieltä”, Nykänen kertoo.

Nykäsen mukaan tämänkaltaisen vision toteutumiselle ei ole muuta estettä kuin puuttuva pääoma ja tahto. Tarvittaisiin yrittäjä, joka on valmis ottamaan riskin ja rahoittamaan hankkeen.

”Sitä suomalainen villaketju tarvitsisi, jos me halutaan tehdä maailmanluokan megatrendi suomalaisesta villasta. Meillä on siihen hyvät mahdollisuudet”, Nykänen sanoo.