Virkkaus

Uskomatonta! Päivi, 64, on virkannut 135 peittoa isoäidinneliöistä – ”Sisälläni käy räiske ja pauke”

Lappeenrantalainen Päivi Parjanen-Vättö hurahti virkkaamiseen sattumalta. Nyt hän ei malta laskea lankakerää ja koukkua käsistään.

Ensimmäinen isoäidinneliö syntyi leikkimielisestä uhittelusta. Lappeenrantalaisen Päivi Parjanen-Vätön, 64, aviopuoliso sanoi, ettei ole koskaan nähnyt kumppaninsa tekevän käsitöitä. Kommentin seurauksena Päivi kaivoi esiin kaapin perältä virkkuukoukun ja lankapussin.

Puolta tuntia ja yhtä Youtuben isoäidinneliö-ohjevideota myöhemmin Päivi heitti miehensä eteen valmiin tekeleen.

”Siinä on sinulle käsityö”, Päivi kertoo sanoneensa miehelleen.

Seurasi jotakin odottamatonta. Päivi sai virkatessaan kiinni tunteesta, joka oli ollut pitkään kadoksissa. Innostus kihelmöi sormenpäissä saakka.

Seuraavana päivänä Päivi marssi lankakauppaan ja hankki ison kasan lankoja ja paremman koukun. Päivi virkkasi langoista isoäidinneliöitä, joista syntyi peitto muutamassa viikossa.

”Kun ensimmäinen peitto oli valmis, olin ihan että vau – minä osasin tehdä tämän. Innostus lähti täysin lapasesta, enkä ole saanut enää koukkua pysähtymään.”

Päivi virkkaa ainoastaan peittoja, koska nauttii laajojen pintojen tekemisestä. Viidessä vuodessa peittoja on valmistunut yli 135.

Enemmän kuin pelkkää käsityötä

Käsityöt tulivat tutuiksi Päiville jo pienenä tyttönä. Isoäiti oli ahkera käsitöiden harrastaja, joka opetti lapsenlapselleen kädentaidon saloja.

”Lapsuudessani oli muotia sellaiset vohvelikankaiset pyyhkeet. Virkkasimme yhdessä mamman kanssa niihin puuvillalangasta pitsejä.”

Ehti kulua 40 vuotta ennen kuin Päivi innostui virkkaamisesta uudelleen. Nyt virkkaamiseen kuluu useita tunteja päivästä ja kaikki ylimääräinen raha. Kaapit ja kellarit pursuilevat monenkirjavia peittoja. Osaa niistä Päivi säilyttää kerrosta alempana asuvan äitinsä luona.

Joitakin peitoistaan Päivi on myynyt mutta hyvin valikoidusti. Hän ei myöskään tee peittoja tilauksesta, koska haluaa säilyttää itsellään luomisen ja vapauden ilon.

”En tee näitä peittoja rahanhankinta mielessä, vaan nämä ovat minun hengentuotteitani.”

Välillä hän on antanut peittoja lahjaksi tai lahjoituksena. Silti kaapeista löytyy 30 erikokoista peittoa.

”Puolisohan se on tässä helisemässä. Kun kaapin avaa, niin jos ei putoa peitto päähän, niin sitten lankapaketti.”

Peitot eivät jää valmistumisen jälkeen unholaan, vaan Päivi sanoo levittelevänsä niitä aika ajoin lattialle ja ihastelevansa aikaansaamisiaan. Välillä peittoja katsellessa herää epäusko, että onko hän todella tehnyt nämä kaikki.

”Harvoin annan itselleni kiitosta, mutta näistä peitoista annan.”

Lue myös: Isoäidinneliö on ihana klassikko – katso helppo ohje videolta

Virkkaamisella voimaannuttava vaikutus

Peittojen tekeminen ei ole Päiville ainoastaan mukavaa ajanvietettä. Isoäidinneliöiden virkkaaminen on tapa, jonka avulla hän pystyy ilmaisemaan asioita, joita ei osaa sanoittaa.

Lapsena Päivi omaksui vastuunkantajan ja sivustaseuraajan roolin. Pienelle tytölle omilla tunteilla ja tarpeilla ei ollut väliä. Suorittajaluonne on pitänyt huolen, että muilla ovat asiat hyvin.

”Töissä olin aina se, jonka piti hirveästi yrittää ja hakea hyväksyntää. Nelikymppisenä koin pahan loppuun palamisen ja aloin tutustua itseeni.”

Päivi kiittelee matkansa varrelle osuneita hyviä terapeutteja, joiden avulla hän sai avattua tunnelukkoja. Tutkimusmatka itseen sai uudenlaisen muodon, kun hän viisi vuotta sitten alkoi virkata peittoja. Virkatessa hän purkaa peittoihin kaiken, mitä on elämänsä aikana käynyt läpi.

”Virkkaamalla teen itseäni näkyväksi omana itsenäni. En halua olla enää vastuunkantaja tai sivustaseuraaja.”

Välillä peittoja tehdessä tunteet nousevat pintaan. Niin kävi, kun hän virkkasi peittoa sinisestä ja valkoisesta langasta. Päivi inhosi noiden kahden värin yhdistelmää.

”Peittoa tehdessä itkin ja virkkasin. Sen jälkeen inhon tunne katosi.”

Väriyhdistelmän taustalla on muisto lapsuudesta. Siinä Päivi istuu kymmenvuotiaana vaihtamassa luistimia kopissa. Hän haaveili tuolloin sinisen villapaidan neulomisesta, jonka rintaa koristaa valkoinen rauhanmerkki. Hän muistaa olleensa hirveän surullinen, koska ajatteli, ettei osaisi neuloa sellaista.

”Juttelen nyt tälle pienelle tytölle, joka luistelukopissa ajatteli, ettei osaa. Sanon hänelle, että kyllä osaat ja pystyt.”

Silmukka silmukalta peiton valmistuessa purkaantuvat omat haitalliset uskomukset.

Lue myös Anna.fi: Nämä eläimet eivät ole oikeita – 10 kuvaa Mirjamin uskomattomista huovutuksista

Langat ja koukku kulkevat kaikkialla mukana

Pikkutarkalle pilkunviilaajalle virkkaaminen on tuonut mukaan epätäydellisyyden sietämistä. Aiemmin yksikin huono silmukka olisi pilannut kaiken tehdyn työn. Nyt ihmisen kädenjälki virheineen saa näkyä.

”Nykyisin olen huomattavasti rennompi, ja se näkyy muussakin elämässä.”

Suvantovaiheita peittojen tekemisessä ei ole juuri ollut, vaan niitä on valmistunut tasaiseen tahtiin. Välillä Päivi on tarvinnut päivän uuden idean syntymiseen, mutta into tekemiseen ei ole kadonnut vielä kertaakaan. Tekeminen kun on Päivin mukaan älyttömän kivaa.

”Päällisin puolin elämäni on tasaista ja normaalia. Mutta virkatessani sisälläni käy räiske ja pauke.”

Silmukoita pyöritellessä Päivi saavuttaa jopa meditatiivisen tilan, jossa ajantaju ja ympäröivä maailma katoavat. Noissa hetkissä Päivi tuntee olevansa elossa ja maailman onnellisin ihminen.

Lankakerä ja koukku kulkevat kaikkialla mukana. Isoäidinneliöitä syntyy kodin lisäksi bussia pysäkillä odotellessa, taksin takapenkillä ja pesäpallo-otteluissa. Matka Lappeenrannasta Tampereelle ystävien luokse on seitsemäntoista isoäidinneliön pituinen.

”Tämä mummoneliökuume on vain niin ihanaa!”