
Arkkitehti rakensi Raaseporiin ekotalon luonnonmateriaaleista: ”Toivon voivani muuttaa ihmisten käsityksiä”
Arkkitehti Kati Juola-Alanen suunnitteli perheelleen talon, jossa he voivat elää arvojensa mukaista elämää. ”On palkitsevaa tulla vähällä toimeen.”
Katsoopa Kati Juola-Alasen ja Sami Alasen perheen verannalta mihin suuntaan tahansa, näkee edessään vihreän lehtiseinämän. Metsä alkaa jo pihapiiristä, mikä oli yksi tärkeimmistä kriteereistä, kun pariskunta alkoi etsiä tonttia 13 vuotta sitten. Kun oikea tontti tuli vastaan, Espoossa asunut pariskunta oli valmis jättämään kerrostaloelämän taakseen.
”Kerrostaloasumisessa on omat hyvät puolensa, mutta tyttäremme Ninjan syntymän jälkeen meitä alkoi entistä enemmän vaivata se, ettemme osakkaina pystyneet vaikuttamaan asumiseen niin paljon kuin olisimme halunneet”, Sami muistelee.
Tarpeeseen vastasi itse suunniteltu ja rakennettu talo, jossa kaikki valinnat on tehty mahdollisimman ekologisesti.


Katille ja Samille on tärkeää elää itsensä näköistä elämää ympäristöä kunnioittaen. Hyvä asuminen tarkoittaa heille terveellistä, tarkoituksenmukaista ja kaunista ympäristöä. Vaikka koti on Raaseporissa keskellä metsää, ovat koulut ja muut palvelut Samin sanoin ”inhimillisen matkan päässä”.
Ekologisia rakennusmateriaaleja on paljon tarjolla
Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?
Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.
Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään tästä .
Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.