Helppo ja mehevä joulun kahvikakku

Helppo ja mehevä joulun kahvikakku

Tein tarhan myyjäisiin Mielettömän mehevän piparminttu-suklaakakun lisäksi myös pari mehevää, jouluista kahvikakkua. Kakkuja paistaessa keittiöön levisi ihana jouluinen tuoksu, sillä maustoin kahvikakut ehkä melko perinteisestikin piparkakuista tutuilla mausteilla.

Tämä tosi helppo ja nopea taikina syntyi vasta kakuntekohetkellä, samalla kun heittelin aineita kulhoon ja näytin nuoremmalle tytölle miten munia rikotaan 🙂 Ja hän muuten oppi rikkomaan munat siitä vain! Liki kaikkien munien sisältö meni jopa sinne minne pitikin eli kulhoon. Yksi muna tosin tipahti tytön intoillessa lattialle, mutta eipä se mitään. Siivottiin se ja jatkettiin leipomista. Sain tytöstä kertaheitolle ihanan pikkuleipuriapulaisen, munien rikkojan 🙂

Oho, meinasi lipsahtaa jutut muualle, mutta nyt takaisin asiaan. Elikkä näihin kakkuihin. Jos tuosta ylempää tuli se kuva, että kakkutaikina syntyi tuosta vaan, niin ei siinä sentään aivan niin käynyt. Kekkasin siis taikinan tekohetkellä heittelemällä joukkoon vähän mitä sattuu, ilman että mietin sen tarkemmin aineiden suhteita. Noh, tuo kakku jäi raa’aksi, vaikka kuin koitin sitä tikulla, eikä tikkuun tarttunut taikinaa. Kakun jäähdyttä huomasin raa’an kohdan sijaitsevan kakun sisäpuolella, siis tuon kakun keskellä olevan aukon sisäreunoilla. Olin tökännyt tikun keskelle kakkua, jossa kuvittelin raa’an taikinan sijaitsevan, kun olisi pitänyt testailla myös läheltä kakun reunoja. Käytin tuon ekan kakun paistamiseen silikonista kakkuvuokaani ja syytin ensin sitä. Kahden seuraavan kakun kohdalla käytinkin eri vuokaa, mutta kun tarkistin kypsyyden sekä keskeltä kakkutaikinaa että kakun reunoilta, huomasin saman jutun. Tästä opin, että kakun kypsyys kannattaakin siis kokeilla kauttaaltaan, eikä vain tökätä tikkua pelkästään yhteen kohtaan.

Tuosta ensimmäisen kakun epäonnistuneesta paistamisesta oli jotain hyötyäkin, sillä maisteltuani lopputulosta en ollut täysin tyytyväinen makuun ja koostumukseen. Fiksasin taikinasta vielä paremman ja seuraavasta kakusta näytti ulkoisestikin tulevan parempi kuin ensimmäisesti yritelmästä. Ja se taikina, voih, niin hyvää, jouluista, piparkakkuista, nam!

Itse en päässyt näitä maistelemaan, mutta jos valmiiden kakkujen erot olivat yhtä suuret kuin taikinoiden erot, niin hyviä olivat. Näiden ostaja(t) osaisivat paremmin kertoa lopputuloksen, mutta koska sitä tietoa en varmaan koskaan saa, pitää tehdä itsellekin kakku joku kerta. Kauhia uhraus 😉

Entä onko järkeä laittaa myyjäisiin jotain mitä itse ei ole koskaan maistanut? Eipä taida olla. Mutta uskon kuitenkin, että maistelemani testiversio toimi niin hyvänä pohjana tälle lopulliselle ohjeelle, että uskaltauduin laittamaan nämä myyntiin. Ja kyllähän se testikakkukin maistui, ainakin omat lapset + naapurista kylässä oleva ystävä kehuivat kakku 🙂

Tässä tulee tämä ”yhden kulhon” ohje. Jos ehdit kokeilemaan ennen minua, kuulisin enemmän kuin mielelläni millainen tämä on 🙂

Mehevä ja helppo Joulukakku myyjäisiin

isoon (n. 2.4 litran) kahvikakkuvuokaan

Aineet:

1.25 dl juoksevaa rasvaa

2.5 dl piimää

3 munaa

2 dl sokeria

2 dl fariinisokeria

5 dl vehnäjauhoja

1 rkl kanelia

0.75 (=3/4) rkl kardemummaa

0.33 (=1/3) rkl inkivääriä

0.66 (=2/3) rkl neilikkaa

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl suolaa

Ohje:

Sekoita rasva, piimä, munat ja sokerit keskenään sekaisin. Lisää loput aineet ja sekoita nopeasti kunnolla sekaisin. Kaada taikina voideltuun, isoon kahvikakkuvuokaan.

Paista 170 asteessa keskitasoa alemmalla tasolla n. 50-55 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Kokeile kypsyys tikulla heti kun kakku tuntuu pinnalta kiinteältä, mutta pehmeältä. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Anna kakun olla vuoassa n. 5 minuuttia ja kippaa sen jälkeen lautaselle. Pidä vuoka päällä jäähtymisen ajan, jotta kosteus ei suotta haihdu.

Vinkki:

* Koita kypsyys sekä keskeltä taikinaa, että kakun sisäpuolelta, mahdollisimman läheltä kahvikakkuvuoan sisäreunaa. Vuokien ja uunien paisto-ominaisuudet ovat erilaisia ja kypsyminen saattaa tapahtua eri tavalla. Myös paistoajoissa on eroja, eikä ohjeessa annettu aika välttämättä pidä paikkaansa juuri sinun uunissasi/vuoallasi, joten tarkkaile tilannetta.

Kommentit (8)

Kauniin muotoinen kakku!!
Tein eilen Suklaa-kinuskikakun, jonka toinen nimi on tökkäyskakku eli englanniksi Poke cake..
oli aivan taivaallisen makuista ; D
Oletko tehnyt sitä?
Käypä kurkkaamassa blogissani sitä, jos et ole vielä tehnyt (Aleksandran Unelma-blogi)

Kiitos Sanni! 🙂 Kävin heti katsomassa minkälaisesta kakusta on kyse ja voih, alkoi tehdä heti mieli leipoa sellainen suklaa-kinuski -unelma. Toivottavasti sopiva hetki löytyy jo pian. Kiitos herkullisen kuulloisesta vinkistä! 😀

Tämä kakku tosiaan näyttää jo kuvien perusteella TODELLA mehevältä! Tekisi mieli puraista pala täältä ruudun toiselta puolelta 😉

Khihih, kiitos Annis, ihana reaktio 😀 😀 <3 Voi kunpa voisinkin antaa palasen, mutta äkkiäkös sinäkin tällaisen leivot 🙂

Tänä on niin mahtava ohje, tällä olen tehnyt kahtena jouluna monta jouiukakkya ja kaikki ovat tykänneet hirmuisesti! 🙂

Ihanaa! Kiitos Niina että kävit kertomassa kokemuksesi. Herkullista Joulunodotusta! 😀

Oletko kokeillut tässä ohjeessa ranskankermaa piimän sijaan? Tiedätkö miten toimii? 🙂 Ajattelin työkavereille tehdä joululahjaksi tälläset kakut, kiitos ohjeesta!

Heippa Kaisu! En ole kokeillut, mutta uskoisin, että toimisi hyvin. Ranskankermassa on jonkin verran enemmän rasvaa, joten valitsisin mieluummin (ainakin ensimmäisellä leivontakerralla, ennen kuin tietää tarkemman lopputuloksen), vähemmän rasvaa sisältävän ranskankerman. Ihania leivontahetkiä!

Kommentoi juttua: Helppo ja mehevä joulun kahvikakku

Vastaa käyttäjälle Suklaapossu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Helteiden ja jäätelöhimon inspiroimana tein tänään tätä herkullista, kahden aineen mansikka-banaanijäätelöä. Jo kahteen kertaan! Ensimmäisen söin itsekseni nautiskellen ja toisella kertaa tyttö kavereineen saivat terveellisen, mutta viilentävän välipalan. Seuraavan annoksen aineet ovat jo pakkasessa odottamassa vuoroaan 😋 Jäätelö muuten valmistuu nopeasti jopa ilman jäätelökonetta! Kurkkaa ihana ohje blogista ja tee tämän kesän hittijäätelö!⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-banaanijaatelo-ilman-jaatelokonetta-ja-lisattya-sokeria/⠀
⠀
#kesänhitti⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#jäätelökesä⠀
#ilmanjäätelökonetta⠀
#helppojanopea⠀
#mansikka⠀
#banaani⠀
#jäätelö⠀
#strawberry⠀
#banana⠀
#icecream ⠀
#yummu⠀
⠀
  • Tällainen vadelmainen prinsessakakku päätyi pienen tytön ensimmäiseksi kakuksi ristiäispöytään alkukeväästä. Pupun muokkaaminen kaulintamassasta vaati muutaman testipupun parin illan aikana, mutta lopulta siitä tuli kiva. Mikä ihaninta, kakun maku sai jälleen kehuja. Ohje tähän maukkaaseen kakkuun löytyy blogin puolelta⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pienen-tyton-ristiaiskakku-pupukoristeella/⠀
⠀
#ristiäiset⠀
#tytönkakku⠀
#prinsessakakku⠀
#gluteeniton⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#cakedecoration
  • Voi että, kuinka ihanan helppoja, nopeita ja silti herkullisia tällaiset lehtitaikinasta taiotut pienet suolaiset piiraset ovatkaan! Näiden tekeminen onnistuu myös lapsilta ja nämä sopisivatkin hienosti vaikka huomiseen äitienpäivään. Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaan miltei mitä tahansa. Meillä oli mm. feta-tomaattipiirasia, namskis! Katso tämä sekä juhliin että arkiruokailuunkin sopiva ohje blogista.⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-ja-nopeat-suolaiset-pikkupiirakat-kahdella-eri-taytteella/⠀
⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#helppojanopea⠀
#munatonleivonta⠀
#leivonta⠀
#leivontablogi⠀
#fetajuusto⠀
#tomaatti⠀
#ihanitsetehty⠀
#arkiruokaa
  • Yhteistyössä Dr Oetker.  Tämä vaniljainen mustikkakakku sai valtavat kehut kaikilta sitä maistaneilta. Enkä yhtään ihmettele; mustikka ja vanilja vain ovat niin nappi pari 💙 Osallistun tällä kakulla myös Dr. Oetkerin kakkukisaan! Millä kakulla sinä aiot osallistua? Löydät kilpailun pikaohjeet sekä reseptin tähän kakkuun blogista.
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vaniljainen-mustikka-taytekakku-ja-vinkki-upeasta-kilpailusta/
⠀
#cakeithappen⠀
#mustikka⠀
#täytekakku⠀
#äitienpäivä⠀
#kesänjuhlat⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#yhteistyö⠀
#droetker
  • Kuka tykkää Twix-patukoista? Mulla nousi heti käsi pystyyn 🖐️ Nämä kinuski-suklaapalat muistuttavat twix-patukoita eli ovat ihania herkkuja. Munaton muropohja, päällä kerros venyvää kinuskia ja päällä suklaakuorrute, nam 😋 Kurkkaa helpohko ohje kotitekoisiin kinuski-suklaapatukoihin blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinuski-suklaapalat-miltei-kuin-twix/⠀
⠀
#ihanitsetehty⠀
#twix⠀
#suklaa⠀
#kinuski⠀
#suklaapatukat⠀
#munaton⠀
#kondensoitumaito⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suklaapossu⠀
#yummy⠀
#caramel⠀
#chocolate
  • Ei mitään kaunottaria, mutta niiiin hyviä 😋 
HAUSKAA JA HERKULLISTA VAPPUA! 🎉🎈 #munkituunissa
#uunimunkit
#vappu
#suklaapossu
#kotiliesiblogit
  • Nämä munattoman ja maidottomat donitsit ovat liki identtiset Maailman parhaiden donitsien kanssa niin makunsa kuin koostumuksensa puolesta. Eli ihan järkyn hyviä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/munattomat-ja-maidottomat-donitsit-uunissa/⁣
⁣
#kotiliesiblogit⁣
#suklaapossu⁣
#munaton⁣
#maidoton⁣
#donitsi⁣
#maailmanparas⁣
#vappu⁣
#donuts

suklaapossu

X