Supermehevä omenapiirakka kauramurulla, munaton

supermehevä omenapiirakka kauramurulla ja rahkalla

Yhdistin monen lukijan ja myös oman suosikkiomenapiirakkani eli Helpon ja mehevän omenapiirakka kauramurupäällisellä Maisemakahvilanpiirakasta tutun rahkaseoksen kanssa, fariinisokerilla maustettuna. Vaikka piirakan tekemiseen ei tarvita edes vatkaimia, lopputuloksena oli älyttömän mehevä, kostea, muhkea, kuohkea ja yksinkertaisesti ihan sikahyvä omenapiirakka.

Piirakan tuoksu oli huumaava jo uunissa ollessaan. Tuoksuttelin sitä lasten iltapalan aikaan ja mieleeni nousi lapsuusmuistot omena-kaurapaistoksesta, jolla meillä herkuteltiin aina välillä. Kaurapaistos nautittiin aina vaniljakiisselin kanssa. Sehän sopisi myös tämän piirakan kylkeen tosi kivasti.

mehevä omenapiirakka kauramurulla

En malttanut odottaa piirakan maistamista kovin pitkään ja nappasin piirakasta palan jo heti pian tuoreeltaan, kun se oli vielä lämmintä. Ens alkuun ihmettelin rahkakerrosta, se oli hävinnyt paistamisen aikana jonnekin, eikä sitä näkynyt selvää kerrosta. Mutta sen maistoi, tai pikemminkin huomasi piirakan kostean mehevässä koostumuksessa.

paras omenapiirakka

Taidan jo toistaa itseäni kyllästymiseen asti kun sanon, että piirakka oli siis todella, siis todella mehevä ja kostea, mutta myös kuohkea ja muhkea. Aivan ihana. Vaikka aikaisempi suosikkini omenapiirakka kauramurupäällisellä onkin tosi mehevää, niin tämä oli siitäkin vielä kosteampaa. Oijjoi ja nams! Kauramuru toi piirakkaan hieman purutuntumaa ja ehkä sitä olisi saanut olla hieman enemmänkin. Annoin piirakan jäähtyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Jäähdyttyään piirakan maut tasaantuivat ja fariinisokerin kinuskisuus tuli paremmin esille. Suosittelen siis jäähdyttämään piirakan täysin ennen nauttimista. Vaikka se saattaakin olla hankala kaiken sen ihanan omenan ja kanelin tuoksun keskellä.

Munaton kostea omenapiirakka ilman vatkaimia

Tavallisen sokerin sijasta piirakasta löytyy fariinisokeria, joka tuo piirakkaan ihanan kinuskisen maun.  Fariinisokerista piirakkaan tuli mieto kinuskinen maku. Fariinisokerin sijasta voi kuitenkin käyttää ihan hyvin myös tavallista sokeria, jos fariinisokeri sattuu unohtumaan kauppaan. Piirakasta tulee silti taatusti tosi hyvä.

Tein piirakasta mein pojan takia munattoman. Munattomuutta ei kuitenkaan piirakasta huomaa. Tai ehkä sen huomaa juuri tuosta rahkakerroksesta, sillä ehkä juuri munattomuuden takia se sekoittui taikinan joukkoon. Mutta eipä se haitannut. Ihanaa oli ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Supermehevä omenapiirakka rahkatäytteellä ja kauramurulla, munaton

n. 20 cm x 30 cm uunipellille tai pyöreään n.27 cm korkealaitaiseen vuokaan

Taikina:

4 dl vehnäjauhoja

1.5 dl sokeria

0.5 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 rkl vanilliinisokeria

2 dl piimää

1.25 dl juoksevaa rasvaa (tai voita sulatettuna)

Rahkaseos:

250 g maitorahkaa

1-2 rkl vettä (maitorahkan koostumuksen mukaan, löysempään rahkaan vähemmän, tiiviimpään enemmän)

1 rkl maissitärkkelysjauhoja

hieman vajaa 1 dl fariinisokeria

Kauramuru:

75 g juoksevaa rasvaa (tai voita sulatettuna)

0.75 dl fariinisokeria

2 dl kaurahiutaleita

2 tl kanelia

Päälle:

n. 4 omenaa viipaloituna

Ohje:

Mittaa taikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää piimä ja juokseva rasva. Sekoita nopeasti sekaisin, älä vaivaa. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä tasaisesti pohjalle. Sekoita rahkaseoksen aineet kunnolla keskenään sekaisin ja levitä seos pohjan päälle.

rahkatäyte omenapiirakkaan

Lohko omenat ohuiksi siivuiksi. Lado omenanpalat rahkan päälle.

omenan viipaleita piirakan päälle

Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon sulatettu rasva, sokeri ja kaneli. Tämän voit tehdä samassa kulhossa missä teit taikinankin. Ripottele kauraseos vielä omenalohkojen päälle ja laita koko komeus uuniin.

kauraseos omenapiirakassa kruunaa piirakan

omenapiirakka rahkatäytteellä ja kauramurulla

Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia, kunnes pinta tuntuu pehmeältä, mutta kiinteältä. Suojaa pinta tarvittaessa, jos se uhkaa tummua liikaa ennen kuin piirakka on kypsä. Jäähdytä piirakka kokonaan ennen nauttimista.

Vinkki:

* Kokeile  piirakkaan omenan sijasta makusi mukaan myös muita hedelmiä/marjoja.

* Saat piirakasta normaalikokoisen uunipellillisen (n. 35 cm x 40 cm), kun tuplaat määrät

mehevä ja kuohkea piirakka

Pst. Leivoimme piirakan yhdessä nuorimman tyttömme kanssa. Oli ihana seurata tytön innokasta puuhailua, vaikka välillä sen takia mitat ja kulhot menivätkin iloisesti sekaisin. Ja lopputulos palkitsi, tyttö odotti innoissaan pääsevänsä maistamaan piirakkaa ja kertoikin syömisen aikana, ”äiti, tää on tosi hyvää, mä rakastan tätä” 🙂

Kommentit (8)

Vihdoin löytyi se täydellinen omenapiirakka, aivan mielettömän hyvä ja todellakin supermehevä! Kiitos tuhannesti! Onnistui tumpeloltakin.

Loistavaa! Aivan ihana kuulla, että sinunkin keittiössäsi tästä syntyi herkkupiirakka. Kiitos Maria kun kävit kertomassa kokemuksesi 🙂

Ihanalta maistuu, vaikka vasta jäähtymässä (en malttanut ;-). Paistoitko uunin alatasolla? Minä tein niin, että pohja olisi varmasti kypsä. Tein isolle pellille kaksinkertaisen annoksen. Paistoaika 40 min vaikuttaa juuri sopivalta. Kiitos hyvistä ohjeista!

Hih, mulla oli vähän samoja ”ongelmia” ensimaistelun suhteen, kun nappasin piirakasta palan jo ennen jäähtymistä 🙂 Kiva kuulla, että maistui sullekin Henna 🙂 En muista aivan tarkkaan paistotasoa. Paistoin joko keskitasolla, tai yhtä pykälää alempana, en kuitenkaan aivan alatasolla. Epäilisin kuitenkin, että kyse oli tuosta hieman keskitasoa alemmasta tasosta, piirakassa kun on melko paksu kerros täytteitä.

Voisiko tuon maitorahkan korvata maustamattomalla jugurtilla? 🙂

Uskoisin, että jogurtti toimii myös hyvin! 🙂 Jogurtti on usein maitorahkaa sen verran löysempää, että veden voi jättää pois. Sekoita tässä tapauksessa maissitärkkelys pieneen määrään jogurttia kunnolla ennen muiden aineiden lisäämistä. Ja kannattaa maistaa myös sokerin määrä hyväksi 🙂

Okei kiitos paljon! Piirakka nyt uunissa ja tuoksuu aivan ihanalta. 😀

Se tuoksu on ihana 😛 Toivottavasti piirakka myös maistuu yhtä hyvälle kuin tuoksuu. Malttaa vaan jäähdytellä kunnolla, että maut tasaantuvat. Vaikka onhan tämä ihanaa lämpimänäkin. Vai ehtisitkö jo maistelemaan? 🙂

Kommentoi juttua: Supermehevä omenapiirakka kauramurulla, munaton

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X