Terveys

”Rouva puhuu sekavia ja nipistelee” – Sirpan migreeni olikin aivoverenvuoto

Sirpa Jokisen aivoverenvuotoa hoidettiin viikon ajan migreeninä. Kuntoutuksessa hän alkoi miettiä, mitä oikeastaan elämältään haluaa. Se johti irtisanoutumiseen ja unelman toteutumiseen.

Oli alkutalvi 2020 – koronapandemia kolkutteli jo Suomenkin rajoilla. Saarijärveläinen Sirpa Jokinen, 55, oli tehnyt ihan tavallisen iltavuoron työpaikallaan ruokakaupassa, mutta kotona hän tunsi itsensä oudon väsyneeksi. Sirpa meni varhain yöpuulle, mutta olo ei vielä aamullakaan ollut hääppöinen.

”Heräsin kuin kovassa krapulassa. Tokkurainenkin olin.”

Vessassa häntä odotti järkyttävä yllätys.

”Olin käynyt oksentamassa sen yöllä pahaan kuntoon muistamatta siitä yhtään mitään. Soitin saman tien työreissulla olleelle miehelleni, että milloin tulet kotiin, minulla on paha olo. Puolisoni vannotti minua soittamaan siltä seisomalta 112:een.”

Ensihoitajat tulivat käymään, Sirpan elintoimintoja mitattiin ja lääkäriltä kysyttiin puhelimitse ohjeita. Päänsärkyä epäiltiin migreeniksi.

Sirpan käytös muuttui oudoksi

Siitä alkoi Sirpan lähes viikon kestänyt pallottelu terveysaseman ja keskussairaalan välillä.

”Seuraavana päivänä olin yhä sairas. Päätäni kivisti, silmäni olivat valonarat ja niskani tuntui jäykältä. Kävin­ terveysasemalla ensin sairaanhoitajalla, sitten lääkärillä­.”

Lääkärikin arveli Sirpan oireita migreeniksi, ja hän sai migreenilääkityksen.

”Isäntä oli voinnistani kuitenkin niin huolissaan, että­ hän soitti useasti tuolla viikolla Jyväskylän keskussairaalaan. Sieltä antoivat ohjeeksi, että minun kannattaa ottaa ibuprofeenia ja parasetamolia.”

Uudestaan puoliso otti yhteyttä Jyväskylään siinä vaiheessa, kun Sirpa alkoi käyttäytyä oudosti.

”Mieheni kertoi päivystäjälle, että nyt rouva puhuu jo sekavia ja nipistelee häntä. Minut otettiinkin sisään sairaalaan, ja suoneeni asetettiin migreenilääketippa.”

Mutta perusteellisiin tutkimuksiin Sirpan oli edelleenkin vaikea päästä, ja tippahoidon päätyttyä hänet passitettiin kotiin. Kun Saarijärven terveysaseman lääkäri lähes viikon kuluttua arvioi, että Sirpan migreeni oli kestänyt liian kauan, alkoi tapahtua.

”Keskussairaalan neurologi oli aivokuvien perusteella sitä mieltä, että minulla oli laskimotukos ja määräsi jotakin­ tukoksen poistavaa liuotetta. Aivokuvat oli kuitenkin lähetetty Kuopion yliopistollisen sairaalan neurologille nähtäväksi, ja hyvä niin.”

Lue myös: Karoliina, 33, joutui valitsemaan kohdunpoiston ja syöpäriskin välillä: ”Missä vaiheessa kertoisin, etten voi saada lapsia?”

Diagnoosi selvisi: selkeä aivoverenvuoto

KYS:stä soitettiin pian takaisin ja sanottiin, että kuvissa näkyy selkeä lukinkalvonalainen aivoverenvuoto, jonka oli aiheuttanut aivovaltimoon kehittyneen pullistuman eli aneurysman puhkeaminen. Sirpa pantiin uudestaan ambulanssiin, ja Kuopioon lähdettiin pillit soiden.

Sirpa operoitiin, mutta myöhemmin kuin olisi ollut tarpeen. Keskussairaalassa annettu liuote esti välittömät toimenpiteet.

”Kun sitten heräsin nukutuksesta, tunsin syvää rauhaa. Tiesin, että olen saanut toisen mahdollisuuden – olin onnentyttö.”

”Raajani tuntuivat pelaavan ongelmitta, kaikki aistitkin toimivat normaalisti. Aluksi vaikutti siltä, että aivoverenvuoto ei olisi jättänyt minuun jälkeäkään. Vasta myöhemmin huomasin, että jättipä kuitenkin.”

Sirpalla oli kova hinku takaisin töihin

Sairauslomalla Sirpa oli kolme kuukautta. Hinku töihin oli kova.

”Palasin työpaikkaani ruokakauppaan, täyspitkiin työvuoroihin. Ei mennyt kuin hetki, niin huomasin, että kaupan meteli ja valot olivat minulle liikaa. Olin aivan puhki jokaisen työpäivän jälkeen.”

Syksyä kohti Sirpasta alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole kohdallaan.

”Tunsin olevani laiska, saamaton ja aloitekyvytön. Podin myös tasapainohäiriöitä, ja tutuista lenkkireiteistä tuli paikoin vaarallisia. Terveyskeskuslääkärille ihmettelin, että miten minusta voi tuntua siltä, että pääni leviää. Arvelin olevani masentunut.”

Lääkäri kirjoitti Sirpalle lähetteen Aivoliiton kuntoutuskeskukseen. Kuntoutus avasi Sirpan silmät.

”Oivalsin, että olin vaatinut itseltäni aivoverenvuodon jälkeen liikaa ja uupunut. Aloin tosissani miettiä, mitä elämältäni haluan ja mitä jaksan.”

Lue myös Anna.fi: Se ei ollutkaan normaalia väsymystä – Mirja Alve tuntee syyllisyyttä lapsensa kuolemasta: ”Teinkö varmasti kaiken, mitä tehtävissä oli?”

Pitkäaikainen haave toteutuu

Sirpa irtisanoutui työstään kaupassa, mutta kotiin hän ei halunnut jäädä.

”Hain ja pääsin paikallisen puuhapuiston grilli- ja kahvilapuolen vetäjäksi. Työnantajan kanssa sovimme­, että saan tehdä työtä osa-aikaisesti.”

Uuden työn myötä Sirpa tunsi saaneensa takaisin myös ison palan itsetunnostaan.

”Ymmärsin, että en olekaan laiska, olin vain itseäni kuuntelematta koettanut taapertaa arjen tutussa oravanpyörässä osaamatta hypätä siitä sairastumisen jälkeen pois. Tiesin, että jonkin on muututtava.”

Sittemmin Sirpan elämässä on tapahtunut paljon. Hän viihtyy yhä ajoittain sekä kahvilatyössään että toisessa työssään henkilökohtaisena­ avustajana. Niiden ohessa hän päätti tehdä pitkäaikaisesta haaveestaan totta.

”Olen koulutukseltani jalkahoitaja, ja jo ennen koronaa olin miettinyt, että oma jalkahoitola olisi ihana. Perustin sen Saarijärven keskustaan. Ilokseni olen huomannut, että yrittäminen alkaa hiljalleen kannattaa, ja mikä parasta, saan päättää omista työajoistani ja tehdä sen verran kuin jaksan.”

Kiitos ihmeidentekijöille

Vaikka uupumus syö edelleen Sirpan voimia, hän luottaa jaksamiseensa. Avainsana on suunnitelmallisuus.

”Merkitsen kalenteriini paitsi työajat, myös lepopäivät. En rehki liikaa, enkä enää jousta ulkoisten vaatimusten paineessa. Tunnistan nykyään omat rajani.”

Sirpa sanoo olevansa syvästi kiitollinen Kuopion yliopistollisen sairaalan taitaville lääkäreille.

”Kutsun heitä ihmeidentekijöiksi, sillä he antoivat minulle elämäni takaisin. Kiitollinen olen myös siitä, että selvisin tästä kaikesta siedettävin sivuvaikutuksin.”

Moni vaikean sairauden läpikäynyt sanoo, että arvot menevät sairastuessa uusiksi – niin kävi tavallaan Sirpallekin. Aivoverenvuoto ei kuitenkaan muuttanut häntä­ ihmisenä.

”En ole valaistunut tai jalostunut, ja sama suorasuu olen, mikä aiemminkin. Valittaminen, pinnallisiin asioihin takertuminen ja jossittelu ovat turhia, sillä tapahtunutta en voi muuttaa. Parempi on sen sijaan nauttia elämästä tässä ja nyt, iloita siitä mitä on ja tehdä asioita, joista oikeasti tykkää.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 14/2024.