
Grillattu kaali

Viime aikoina grilliin on alettu heittää myös muita kasviksia, kuin vain tomaattia ja herkkusieniä. Viimeisimmät villitykset ovat grillattu salaatti ja erilaiset kaalit. Nyt kaupoista saa jo hyvin varhaiskaalia ja se sopii grilliin erinomaisesti! Ihanan hapokas yrttivinaigrette kruunaa tämän kasvisherkun!
Grillattu kaali
Alle 30 min
4 annosta
munaton, maidoton, gluteeniton, kasvis
1 kokonainen varhaiskaali
vinaigrette:
0,5 dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
1 ruukku tuoretta korianteria
½ tuore chili
1 valkosipulinkynsi
suolaa, rouhittua mustapippuria
Valmista ensin vinaigrette. Silppua valkosipuli, korianteri ja chili. Sekoita kaikki vinaigretten ainekset keskenään ja anna tekeytyä.
Leikkaa kaali neljään lohkoon. Grillaa kaalilohkoja niin, että ne saavat väriä, jos pidät grillin mausta, voit grillata niitä niin, että vähän jopa mustuvat pinnoilta (minä teen aina näin).
Lado grillatut kaalit tarjoiluastiaan ja lusikoi vinaigretteä kaalien pinnoille. Nauti lihan tai kalan lisukkeena tai sellaisenaan.

Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Grillattu kaali
Erinomainen repsu! Tämä meni heti jatkoon ?