Yhteistyössä

Lammas kuuluu nykyään monen suomalaisen pääsiäispöytään.Vaikka Jeesus nauttikin viimeisellä ehtoollisellaan lammasta, pääsiäislammas on ollut alunperin juutalaisten pääsiäisperinne. Juutalaiset eivät vietä pääsiäistä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen vuoksi, vaan Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi.

 

Menipä hieman uskonnolliseksi, mutta lampaanviulu kuuluu nykyisin suomalaiseen pääsiäispöytään kuin kinkku jouluun. Vuonna 2013 Suomessa syötiin lampaanlihaa yhteensä 3,7 miljoona kiloa, mikä on 27 prosenttia edellisvuotta enemmän. Lihatiedotuksen tilastojen mukaan kulutus oli aikaisempien vuosien tapaan suurimmillaan pääsiäisenä, jolloin se oli kolminkertaista normaaliin verrattuna.

Unohtumattomin lampaanviulumuistoni liittyy ylikapellimestari Okko Kamuun, kun haastattelin häntä seitsemän vuotta sitten. Hän on lampaanlihan suuri ystävä, ja tunnetun kulinaristin parhaimpiin resepteihin kuului juuri lampaanviulun ohje. Kapellimestaria juttuun kuvatessamme muusikko tarttui viuluunsa ja antoi kuvausryhmällemme tunnin yksityisen viulukonsertin. Silloin lampaanviulu sananmukaisesti soi sulosävelin.

Olen välimerellisen keittiön suuri fani. Rakastan tuoreita yrttejä, valkosipulia ja sitruunaa kotikeittiössänikin kokatessa. Niinpä uhrilampaani saa kuorrutuksekseen tahnan, jossa on samat ainekset kuin gremolatassa. Gremolata on italialainen mausteseos, joka ripotellaan ruoan pinnalle, jolle se raikkaan ja pirteän maun. Olen löytänyt persiljankin uudestaan yrttitarhaani lehtipersiljan myötä. Sen maku ei ole niin rautainen kuin perinteisen persiljan.

Kun juurekset kypsennetään samalla uunipannulla, koko ateria on siinä. Juuresten määrää voi säädellä ruokailijoiden määrän ja vegemieltymysten mukaan. Varaa kasviksia kuitenkin vähintään 200 grammaa ruokailijaa kohden.

Punaviini maistuu lampaan kanssa, ja se kannattaa valita niiltä seuduilta missä lampaita kasvatetaan, vaikkapa Australiasta, Uudesta-Seelannista tai Etelä-Amerikasta. Tämän viulun seurana nautimme keskitäyteläistä australialaista Brown Brothers Everton 2012 -sekoiteviiniä, jonka hinta Alkossa on 10,99 euroa.

Herkullisia lampaanviulukonsertteja toivottaa,
Himahellan Tiina

Katso myös Himahellan resepti Lampaanviulu italialaisittain!