Elämäntavat uusiksi - Kohti ekologisempaa elämää
Jokin aika sitten Facebookissa kiersi haaste, jonka aikana piti viiden päivän ajan miettiä omia ekotekojaan, niin suuria kuin pieniäkin, ja postata kuva niistä naamakirjaan. Kyseinen viisi päivää oli aika silmiä avaava.
Olen kuluneella viikolla seurannut mediassa vellovaa naudanlihakeskustelua Helsingin yliopiston Unicafe-ravintoloiden ilmoitettua luopuvansa naudanlihan tarjoamisesta helmikuusta 2020 lähtien. Asiasta on noustu barrikadeille niin naudanlihan syönnin puolesta kuin vastaan.
”Yhä enemmän käydään kamppailua ruoasta ja ilmastosta. Osalle suomalaisista puheet pahasta lihasta, pahasta autoilusta ja pahasta maataloudesta ovat uhka perinteiselle elämäntavalle ja iskevät identiteettiin. Toiset taas pitävät näin pelkääviä uhkana ihmiskunnan tulevaisuudelle”, Teemu Luukka kirjoitti Helsingin Sanomien kommentissaan.
Asiasta nousut häly tekee minut surulliseksi, sillä ydinajatushan kuitenkin on, että pienetkin ekoteot ovat merkittäviä, kun ne laskee yhteen. Pienestä voi myös aloittaa matkan kohti suurempaa. Keskustelussa tuntuu unohtuvan, että ravintolayrittäjä voi itsenäisesti päättää mitä ruokalistallaan tarjoaa ja asiakas voi puolestaan äänestää jaloillaan. Se, että syyttelemme toisiamme tai linnottaudumme omiin poteroihimme, ei hyödytä ketään. Tämä naudanlihakeskusteluhan alkaa muistuttaa jo syttymässä olevaa sisällissotaa!
Lue myös: Vegepäivä- täytetyt myskikurpitsat
Mutta palataanpa siihen #ekoteko -haasteeseen. Kun mietin omia ekotekojani, huomasin, että niissä on usein taustalla ensisijaisesti taloudellinen ajattelu, ei niinkään ilmastokysymykset. (Naudanlihan korkea hinta oli varmasti yksi tärkeä tekijä Unicafen päätöksessä luopua naudanlihan käytöstä. Opiskelija-aterian hinnalla kun ei saa taiotuksi sisäfileetä pöytään. ) Säästäväisyys tai taloudellisuus on taottu kallooni jo lapsuudessa. Kun vaikkapa pidän huoneistoni lämpötilan 18-20 asteessa, ekotekoni näkyy suoraan sähkölaskussa. Raha ohjaa siis vahvasti omia ekotekojani.
”Asukas voi myös monilla yksinkertaisilla toimilla vähentää parikymmentä prosenttia asumisen ilmastovaikutuksia: esimerkiksi laskemalla asunnon lämpötilaa ja säätämällä ilmanvaihtoa sekä vähentämällä lämpimän veden kulutusta.”
Olen viettänyt lapsuuteni 60-70 -luvuilla Helsingin Hermannissa eli ihan kantakaupungissa. Elämä oli nykyvinkkelistä tarkastellen hyvinkin ekologista ihan jo siksi, että rahaa ei työläisperheissä ollut haaskattavaksi. Ruokahävikkiä ei tunnettu, lihaa syötiin juhlapäivinä/sunnuntaisin, vaatteet käytettiin loppuun ja kouluun sekä harrastuspaikoille oli päästävä omin avuin jalan tai julkisilla. Vaikka perheessä olikin auto, se seisoi pääsääntöisesti pihassa, sillä bensa oli liian kallista huviajeluihin. Koulun pinaattilettu- tai ohrapuuropäivääkään ei kukaan ihmetellyt, nehän olivat ihan tavallista ruokaa ja lähes parasta ruokalistalla.
Tulin täysi-ikäiseksi vuonna 1980 juppikautena tunnetun nousukauden ja kulutusjuhlan kynnyksellä. Silloin menestystä mitattiin lähinnä rahalla ja tavaralla. Niukkuudessa lapsuutensa viettäneen tavoitteena oli, että 30-vuotiaana ranteessa olisi Rolex. Ei ollut, kun arvot olivat jo menneet siinä vaiheessa uusiksi. Nykyisin tuo aikakausi jo vinosti hymyilyttää, sillä näin konmarittamisen aikana tavaran suunta pitäisi olla pikemminkin kodista ulos- kuin sisäänpäin. Mutta oma Young, Urban & Professional -sukupolveni opetteli syömään fine diningia, tunnistamaan viinejä ja kittaamaan samppanjaa. Lomalle lennähdettiin merkkivaatteissa ja moni juppi hankki myös golf-mailat ja -osakkeen. Olimmehan oman aikamme hipstereitä! Mutta tätäkään ei voi yleistää, kyse oli silloisesta kuplasta, joka kosketti vain promillea nuorista aikuisista. Perheenlisäys, lähiöelämä ja iso asuntolaina palautti kummasti lapsuuden arvomaailman!
Seuraava milleniaalien sukupolvi ajattelee asioista jo eri lähtökohdista, vaikka ei kuluttamista olekaan lopettanut. Aineettomat palvelut ovat ainakin arvotasolla peitonneet tavaran. Keskustelen näistä asioista usein perheeni ilmastovegen kanssa. Ilmaston lämpeneminen ja maapallon kestokyky ahdistaa nuoria aikuisia oikeasti. Uskaltaako tänne enää tehdä lapsiakaan?
Mutta vaikka liha vaihtuisikin lautasella kasviksiksi, harva nuori aikuinen on oikeasti valmis ”elämään kuin Linkola”. Se kauramaitoa käyttävä ilmastovege lennähtää kuitenkin lomailemaan maailman ääriin. Sekin on ymmärrettävää, sillä maailma on kiehtova paikka!
Lentohäpeä on uusiosana, ja Ruotsissa on perustettu jopa Instagram-ryhmiä, jonne voi ilmiantaa lentäviä julkkiksia. Suomessa ei ole merkkejä vastaavasta kehityksestä. Lähes kaikkia Suomen merkittäviä lentoasemia ylläpitävän Finavian asemilla lentomatkustajamäärät kasvoivat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana yhteensä 3,1 prosenttia vuodentakaisista luvuista, Yle kertoo nettisivullaillaan.
Lue myös: Päivitetty klassikkoruoka: Belmannin vegepannu
Poteroitumisen asemasta pitäisikin palata niihin lapsuuteni aikoihin, jolloin perheet söivät yhdessä kotiruokaa, fleksasivat ja tuunasivat tähteet hävikin estämiseksi, kasvattivat itse vihanneksensa ja keräilivät luonnosta sienet ja marjat talven varalle. Kukaan ei puhunut roskakaloista, sillä särki ja lahna oli kalaa siinä kuin arvokalatkin. Vaatteet käytettiin loppuun ja tietty nuoremmat sisarukset perivät isosiskojensa ja -veljiensä karderobin sen jäätyä pieneksi. Koulukin tarjosi säännöllisesti sitä kasvisruokaa, eikä siitä noussut mitään meteliä. Lomat vietettiin lähinnä matkailemalla kotimaassa, usein vielä telttaillen. Tämä retroiluhan kuulostaa hyvinkin trendikkäältä! Ympyrä on sulkeutunut.
En todellakaan ole muutosvastainen ja väitä, että ennen kaikki oli paremmin! Mutta elämä on opettanut, että historia toistaa itseään. Vanhempieni sukupolven ekologisuus oli taloudellisesta lähtökohdista kumpuava pakko, nykynuorisoa taas ahdistaa huoli maapallomme tilasta. Mutta selviytymiskeinot ovat kummassakin tapauksessa hyvin samankaltaisia. Kun jokainen meistä, iästä riippumatta, tekee pieniä ekotekoja omassa elämässän, niistä muodostuu iso ekotekojen virta. Elämä ei ole mustavalkoista, vaan siinä on paljon harmaan eri sävyjä! Kaikesta ei tarvitse luopua, mutta pieniäkin korjausliikkeitä voi aina tehdä.
Ekoterveisin
Blonditiina
PS. Vuoden 2019 ajatusmaailman lähtökohdista elämäni suurin ekoteko on ollut lapsilukuni tietoinen ja harkittu rajoittaminen yhteen. Kiitos ihanan poikani, joka ei ole koskaan tuonut elämääni mitään muuta kuin iloa, olen kuitenkin saanut nauttia täysin siemauksin äitiydestäni.
”Väestönkasvu nähdään yleensä ongelmana vain kehitysmaissa. Lapsen saaminen Suomessa kuormittaa kuitenkin ympäristöä enemmän kuin maailmassa keskimäärin, sillä suomalaisten ilmastopäästöt ovat kansainvälisesti verrattuna suuret. Lundin yliopiston viime kesänä julkaiseman tutkimuksen mukaan lapsen tekemättä jättäminen on merkittävin yksilötason ekoteko erityisesti suuren hiilijalanjäljen maissa. Sillä on suurempi merkitys kuin autoilusta, lentämisestä tai lihansyönnistä luopumisella.”
Tämän kortin isken aina pöytään kun keskustelen näistä asioista oman ilmastovegeni kanssa.
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Elämäntavat uusiksi - Kohti ekologisempaa elämää