Lohturuoalle tuntuu olevan tarvetta, kun elämä ei tarjoilekaan pelkästään samppanjaa ja vaahtokarkkeja. Eikä tarvitse olla kyse kummallisemmasta asiasta kuin syysflunssa. Mutta lohduttaako ruoka?

Lohturuoka-termi tulee englanninkielisistä sanoista comfort food. Lohturuoalla tarkoitetaan yleensä sellaista sapuskaa, joka on konstailematonta, muistoja herättävää, helppoa syödä ja suutuntumaltaan pehmeää. Myös turvaruoka nimitystä olen kuullut noista sapuskoista käytettävän.

Himahella_lohturuoka1
Pehmeä ja lämmittävä sosekeitto on todellista lohturuokaa. Jo paistuvien korvapuustien tuoksu vie ajatukset lapsuuteen ja leivontapäiviin.

Makumuistoja ja nostalgiaa

Lohturuoat vaihtelevatkin henkilökohtaisten muistojen, mieltymysten ja kulttuurin mukaan. Suomalaisista ruoista vaikkapa makaronilaatikko, karjalanpaisti, lihapullat ja kaalikääryleet ovat wikipedian mukaan lohturuokaa. Minulle lohturuokaa nostalgisen kotiruoan ohella ovat jo tuoksullaan muistoja herättävät leivonnaiset, kuten korvapuustit ja karjalanpiirakat. Äitini leipoi niitä lapsuudessani. Tosin harvoin, mutta se tekikin leivontapäivistä todellisia juhlapäiviä.

Kulttuurisidonnaisuus näkyy siinä, että espanjalaiselle gazpacho, kylmä kasviskeitto, on turvaruokaa. Kylmässä ilmanalassa hytisevälle suomalaiselle se tuskin tulisi ensimmäisenä mieleen.

”Ajattelen, että lohturuoka on sunnuntairuokaa. Jotain oikein pitkään haudutettua ja kiireettä valmistettua pataruokaa. Lohturuuassa pitää olla paljon makua, mutta siitä ei kannata tehdä liian epäterveellistä, jotta sitä voi hyvällä omatunnolla syödä todella paljon ja ottaa lisää”, keittiömestari Tomi Björck kuvaili Helsingin Sanomien Ruokatorstaissa (9.10.2014) omaa lohturuokaansa.

Himahella_lohturuoka2
Flunssaan tehty nuudelikeitto, sianlihakastike ja keitetyt perunat, uunimakkara ja juuressose sekä rahka-vadelmapullat lohduttavat nekin kun maailma murjoo.

Keittoa sairasvuoteelle

Amerikkalaisissa elokuvissa sairasvuoteelle tuodaan keittoa, usein vielä kanakeittoa. Keittoa siksi, että se muistuttaa vauvanruokaa ja tuo mieleen varhaislapsuuden onnelliset hetket. Jenkeissä kanaliemen lempinimi on jewish penicillin eli juutalainen penisilliini. Eli eiköhän sillä pieni, viaton lenssu hyvinkin talttuisi.

Syysflunssan yrittäessä tulla kylään valmistin itselleni kevyttä, tulista nuudelikeittoa, joka sai tukkoisen nenäni vuotamaan kuin keväiset rännit. Tässä lämmittävässä keitossa yhdistyivät kyllä kaikki flunssa-ajan luonnonlääkkeet; inkivääri, valkosipuli ja chili. Sekä tietysti kanaliemi.

Kuullotin öljytilkassa kynnen verran hienonnettua valkosipulia, vähän inkivääritahnaa ja teelusikallisen verran tuoretta chiliä. Lisäsin joukkoon yhden punaisen paprikan kuutioituna, puoli litraa vettä, reilun rutistuksen ketsuppia sekä nuudelipussin kanaliemiainekset. Keitin kasviksia muutaman minuutin ja lisäsin nuudelit. Vielä pari minuuttia poreilua ja viimeistelin keiton vihanneslokerostani löytyneellä, suikaloidulla rapealla salaatilla. Kiinankaali olisi käynyt tähän myös mainiosti. Mausteeksi silppusin vielä hieman tuoretta korianteria. Soppa syntyi siis 10 minuutissa. Kipeänä ei sen pidempään keittiösessioon olisi kyennytkään. Kulhollisen jälkeen tukkoinen nenä kyllä avautui ja paleleva olotilakin koheni, koska vatsassa oli lämmin fiilis.

Lusikoidessani yksin soppaani mietin, että todellista lohturuokaa se olisi ollut, jos joku olisi tuonut sitä take away –pakkauksessa sairasvuoteelleni ja tiedustellut huolestuneena vointiani. Se olisi oikeasti parantanut oloani keittoakin enemmän.
Pitäkäähän itsenne lämpiminä, flunssaa on liikkeellä!

Terveisin,
Himahellan Tiina

Himahella_Lohturuoka_vaahtokarkit
PS. Kyllä ne vaahtokarkitkin joskus kummasti lohduttavat, varsinkin sen kuplivan kanssa nautittuna.