On taas se aika vuodesta kun hyvästellään mennyt vuosi ja yritetään kristallipallosta kurkkia mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Ruoan mausta puhutaan nyt enemmän kuin pitkään aikaan.

Tänään in, huomenna out -muotimaailman sanonta pätee kaikkiin trendeihin. Niitä ilmiöitä, joita muotivirtaukset eivät heittele, kutsutaankin sitten klassikoiksi. Tämä koskee myös ruokaa.

Mikä puhutti vuonna 2014?

Lähiruoka, villiruoka, kotiruoka, raakaruoka, katuruoka, ruokarekat, gourmetmättö, pienpanimot, pienpaahtimot… Nämä trendit puhuttivat ruokaihmisiä 2014 ja puhuttavat varmasti tulevana vuonnakin. Ruoasta ja sen mausta puhutaan yhä enemmän, sekin kun on trendi.

Myös erikoisruokavaliot ovat olleet vuoden 2014 kuuma puheenaihe. Erikoisruokavaliota noudatetaan ihmiskehon vaatimuksista, mutta monet ruokavaliot yleistyvät myös erilaisten trendien kautta. Kuuminta hottia on gluteenittoman ruokavalion noudattaminen, vaikka elimistö ei sitä vaatisikaan. Myös proteiinilisät ovat hyvinvoinnistaan huolta pitävien fit-ihmisten ostoslistalla. Se näkyy kaupan tilastoissa rahkojen ja muiden proteiinipitoisten tuotteiden myynnin kasvuna.

Ravintolagenren muutos oli tapetilla koko vuoden. Moni huippuravintola sulki ovensa ja muuttui ns. oman rahan paikaksi. Fine diningin asemesta ruvettiin puhumaan fun diningista ja good diningista. Ravintola-asiakkaat näyttävät vaihtavan vaahtokastikkeet yhä herkemmin gourmethodariin. Kun ravintolan ruokalistalla saattoi takavuosina komeilla toistasataa erilaista ruoka-annosta, ovat nykyaikaisten a la carte -ravintoloiden ruokalistat supistuneet 3-5 ruokalajiin per ruokaryhmä.

Ehkä laadukkaista raaka-aineista tehty möttö oli se vuoden 2014 kuumin ruokatrendi. Jokainen itseänsä kunnioittava ketjuravintola tarjosi ainakin gourmethampurilaista tryffeliranujen kanssa.

Himahella_luomua
Lähiruoka, luomuruoka, raakaruoka ja erikoisruokavaliot puhuttivat vuonna 2014.

Mikä on out?

Joulukuun alussa julkaistussa TSN Groupin toteuttamassa kyselyssä suomalaiset nimesivät avokadopastan tylsimmäksi ruoaksi. Suomalaisten tylsistyneisyyttä tutkittiin osana nettikasinoyhtiö Casumon Tuhoa Tylsyys -hanketta. Kyselyyn vastasi noin tuhat 18–69-vuotiasta suomalaista. Kaksi vuotta sitten Alexander ja Hanna Gullichsenin Meidän safkaa -keittokirjasta kulovalkean lailla levinnyt pastaresepti sai tietyt raaka-aineet loppumaan kaupoista ja nyt trendiruoka näyttää tulleensa tiensä päähän. Vähemmän tylsinä pidettiin jopa hernekeittoa, kinkkupizzaa, makaronilaatikkoa ja jauhelihakastiketta.

Kyselyssä listattiin myös tylsimmät ravintolaketjut, joissa ykkössijan ottivat ABC-ravintolat. Perässä tulivat McDonald’s, Hesburger, Rosso ja Picnic.

Avokado, inkivääri ja lehtikaali tekivät läpimurron

Avokadopastan huima suosio näkyi myös kaupan myyntitilastoissa. Esimerkiksi S-ryhmä kertoo, että sen avokadojen myynti on liki tuplaantunut kahdessa vuodessa. Vuonna 2012 avokadoja myytiin noin miljoona kiloa ja viime vuonna 1,7 miljoonaa kiloa. Tänä vuonna avokadoja on käynyt syyskuussa kaupaksi jo 1,6 miljoonan kilon verran eli trendi jatkuu. Toinen syy avokadon suosioon tulkitaan olevan kuntoilun ja terveellisemmän syömisen buumi, joka toi suomalaisille aiemmin eksoottisen avokadon terveyshyötyineen tutuksi.

Tuore inkivääri on myös trendikasvis, joka on kasvattanut myyntiään tasaisesti. Kolmas ja tuorein hittituote on lehtikaali, osittain proteiinipitoisuutensa ansiosta. Lehtikaalisipsit olivat varmasti yksi 2014 suurimmista trendiruoista.

Himahella_raaka-aineet
Avokadon, inkiväärin ja lehtikaalin trendikkyys näkyy kaupan myyntitilastoissa.

Mitä katsottiin Googlesta?

Hakukone Googlen sisäisen datan mukaan ruokaan liittyvät tietohaut ovat tämän vuoden tammi-heinäkuussa kasvaneet 10 prosenttia viime vuodesta. Ruokahakujen huippukausi on syys-joulukuussa. Reseptien tietohaut ponnahtavat nousuun varsinkin joulukuussa ja ravintolahaut marraskuussa. Jouluna ruokaa tehdään niissäkin talouksissa, jotka muuten siihen panosta ja pikkujoulut näkyvät luonnollisesti ravintolahauissa.

Tänä vuonna Google listasi suosituimpia hakuja 17 kategoriassa viihteestä urheiluun ja taloudesta yhteiskuntaan ja julkisti ne joulun alla. Yksi kategorioista oli ruoka.
Vuoden 2014 eniten haettu ruoka oli tällä kertaa pihlajanmarja ja siitä tehtävät erilaiset hyytelöt, hillot ja marmeladit. Tämä lienee luonnollista siksi, että syksy oli varmaan yksi parhaista pihlajanmarjavuosista koskaan. Se selittänee ykköstilaa paremmin kuin mikään muotitrendi. Tosin lähi- ja villiruokatrendi varmasti vaikuttavat ihmisten pihlajanmarjojen säilömisintoon.

Viimevuotinen ykkönen, pulled pork eli nyhtöpossu, piti hallussaan kakkosijaa. Nyhtöpossu oli ensimmäinen ruokavideo, jonka teimme Himahellassa ja sen klikkimäärät ovat ihan eri sfääreissä kuin muiden ruokavideoiden.

Kolmanneksi suosituimmaksi nousi amerikkalainen red velvet -kakku. Kirjoitin Himahellassa kyseisen kakun syntyhistoriasta ja annoin sille oman reseptini Amerikan kansallispäivänä eli 4.heinäkuuta. Kuten moni muukin lehti ja bloggari.

Mitä löytyy lautasilta vuonna 2015

Kansainvälisiä nettisivustoja surffatessa löytää ennustuksia seuraavista ruokatrendeistä maailmalta. Ne rantautuvat varmasti meillekin. Toiset nopeammin, toiset hitaammin.

Kotiruokatrendi ja ”back to basic” eli yksinkertaiset ruokalajit näkyivät Amerikassa jo 2014 kolmanneksi kuumimpana trendinä. Sen trendin uskon vahvistuvan ja näkyvän meilläkin vuonna 2015 yhä voimakkaammin. Lähimarketista saatavat, edullisemmat raaka-aineet ovat ruoanlaiton perusjalka. Lidlin kasvava suosio tukee tätä trendiä.

Samoin ruoan hävikkiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Ehkä ensi vuonna tehdään tähtiruokaa tähteistä ja jämistä joka niemessä ja notkelmassa? Tosin se tapa on aina kuulunut perinteiseen suomalaiseen kotikeittiöön.

Pieniä alkupaloja väkerretään arkisista ruoka-aineista. Näemme siis ruokalistoilla ja cocktailkutsuilla miniburgereita, tacoja ja hodareita. Lohturuoka pitää edelleenkin pintansa, mutta nyt nämä kaloripitoiset herkut kutisteaan nyt pikkuannoksiksi.

Himahella_sliders
Näitä pikkuburgereita tarjottiin ravintola Nerossa Tallinnassa elokuussa 2014.

Ravintolamaailmassa pienet, jaettavat annokset jatkavat yhä trendiaallon harjalla. Nautimme siis niitäkin tulevana vuonna ja tuskittelemme ravintoloiden liian pieniä pöytiä, kun kaikki ruokalajit saapuvat pöytään samanaikaisesti.
Yhtenä isona trendinä pidetään asiakkaalle räätälöityjä, yksilöllisiä ruoka-annoksia. Asiakas voi valita eri komponenteista millaisen annoksen lautaselleen haluaa. Kahviloissa tämä trendi on näkynyt jo pitkään: ”Alkuperämaakahvi, soijamaidolla ja makusiirapilla, kiitos! ”- on edustanut tätä trendiä jo pitkän aikaa.

Pekoni on maailmalla tosi trendikästä teemalla ”It Had Better Be Bacon”. Pekonia löytyy niin suklaasta kuin drinkeistä. Mutta ollaksesi trendikäs, pekonin pitää todellakin olla luomua!
Jos pekonia pistellään suklaassa, niin tasapainoiseen ruokavalioon pyritään pitämällä kasvisruokapäivä kerran viikossa. Meatless Mondays eli lihaton maanantai, tulee kristallipallon mukaan kasvattamaan suosiotaan ensi vuonna.

Tanskassa nosteessa olevat puurobaarit ehkä eivät rantaudu Suomeen ihan sellaisenaan, mutta puurotrendin nousu kahviloiden aamiaisruoka on ollut nähtävissä jo 2014. Puurobaarit voisivat toimia työpaikkojen aamiaistapaamispaikkoina.
Yhteen postaukseen ei millään saa mahtumaan kaikkea mikä ruokamaailmassa puhuttaa, joten palataan näihin asioihin myös tulevana vuonna!

Herkullista uutta vuotta 2015 meille kaikille!

Toivottaa Himahellan Tiina