#omenatalkoot - 12 ohjetta kotimaisista omenista

Omenasato kypsyy noin kuukauden etuajassa viime vuoteen verrattuna. Odotettavissa on lisäksi huomattavasti parempi omenavuosi, vaikka kuivuus onkin verottanut satoa. Kun keräilin omien omenapuitteni alta kolme säkillistä pudokkaita ja vein ne kompostiin, mietin, että eikohän kotimaiselle omenalle pitäisi tehdä sama kuin vuosi sitten kukkakaaleille, jotka meinasivat mädäntyä peltoon.
Niinpä haastan kaikki reseptimaakarit jakamaan parhaat omenaohjeensa, jotta mahdollisimman paljon tuosta omenasadosta saataisiin käytettyä muutenkin kuin omenasoseeksi keittämällä tai tuoremehuna.
Kaivelin ruokaohjetiedostojani ja löysin jo nopealla selailulla 12 kokeiltua ja hyväksi todettua omppuohjetta, jotka pistän tässä nyt yleiseen jakoon.
Vihersmoothie
neljälle
4 kotimaista omenaa kuorineen
5 mandariinia
2 kourallista pinaattia
1-2 kiiviä
1/2 limetin mehu
vahvaa minttua
- Pane ainekset jääkaappiin paria tuntia ennen smoothien valmistusta, jotta ainekset ovat mahdollisimman kylmiä.
- Purista mandariineista mehu. Lohko kuorimattomat omenat. Kuori ja paloittele kiivi. Jos pinaatit ovat jo paksuhkoja, poista lehtiruodit.
- Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen ja käytä konetta kunnes juoma on tasaista. Tarkista maku ja kaada juoma laseihin. Koristele mintulla.
Kanelinen sosekeitto
1 ( noin 500 g) bataatti
1 sipuli
1-2 kotimaista omenaa
4–5 porkkanaa
1 l kasvislientä
1 tl Provencen yrttiseosta
1 kanelitanko
(suolaa)
parmesaanismetana
1 dl smetanaa
1 dl parmesaaniraastetta
1/4 tl kanelia
- Kuutioi kasvikset ja keitä ne pehmeiksi kasvisliemessä kanelitangon kanssa.
- Poista kanelitanko ja soseuta keitto. Tarkista suola.
- ’Sekoita juusto smetanan joukkoon ja mausta kanelilla. Tarjoa sosekeiton kanssa.
Liekitettyä mustaamakkaraa ja paistettuja omenalohkoja
750 g mustaa makkaraa
50 g voita
1 kg happamia omenoita
suolaa
ripaus mustapippuria
1/4 tl kanelia
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
LIEKITTÄMISEEN
2 rkl calvadosta, konjakkia tai jaloviinaa
1.Kuori omenat ja leikkaa hedelmä parin sentin viipaleiksi. Sulata voi paistokasarissa. Lisää omenaviipaleet, kun voi vaahtoaa. Vähennä lämpöä ja paista omenoita kunnes ne ovat kullanruskeita ja alkavat karamellisoitua, noin 10 minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla, kanelilla ja muskotilla. Ota omenat liedeltä ja pidä lämpiminä.
2. Leikkaa mustamakkara viiden sentin mittaisiksi paloiksi. Pistele makkarat haarukalla. Kuumenna paistinpannussa loput voista ja lisää makkarapalat. Paista usein käännellen kunnes makkarat ovat rapeita ja ruskeita pinnaltaan.
3. Levitäkuumat omenalohkot vadille, nosta niille makkarat. Kaada päälle lämmitettyä calvadosta ja liekitä ruoka. Tarjoa heti.
Rosolli
3 keitettyä perunaa
3 keitettyä porkkanaa
3-4 keitettyä tai etikkapunajuurta
1 herkkukurkku
1 hapan omena
1 pieni sipuli
KASTIKE
2 dl kuohukermaa
1-2 tl (väkiviina)etikkaa
ripaus suolaa
ripaus sokeria
ripaus mustapippuria
punajuurten lientä
- Keitä juurekset kypsiksi kuorineen. Keitä punajuuret omassa kattilassaan, jotta ne eivät värjää perunoita ja porkkanoita. Valuta ja jäähdytä. (Jätä punajuurten keitinlientä hieman kermavaahdon värjäämiseen.)
- Kuori juurekset ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi.
- Hienonna kuorittu sipuli, kuutioi kurkut ja kuoritut omenat. Sekoita ainekset nostellen.
- Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää etikka sekä mausteet. Värjää kastike tilkalla punajuurten keitinlientä tai etikkapunajuurien liemellä.
- Tarjoa rosolli ja kastike erikseen.
Omenainen perunasalaatti
8 kiinteää perunaa
vettä, suolaa
pieni sipuli tai punasipuli
1-2 kotimaista omenaa
2–3 rkl kapriksia
ÖLJYKASTIKE:
2/3 dl öljyä
3 rkl viinietikkaa
1 tl karkeaa dijonin sinappia
suolaa
mustapippuria
- Keitä perunat kuorineen ja kuori kuumina Kuutioi perunat.
- Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada se perunoiden päälle. Näin se maustaa hyvin lämpimät perunat.
- Silppua sipuli ja kuutioi omenat. Sekoita ne ja kaprikset perunasalaatin joukkoon.
- Anna salaatin maustua viileässä pari tuntia ennen tarjoilua.
Bill Hardyn sorsapata
4-6 hengelle
2 patavalmista sorsaa (yht. noin 1,5 kg)
2 tl suolaa
2 tl tuoretta timjamia tai rosmariinia
2-3 rkl voita
1 sitruunan mehu
2 (uutta)sipulia
2 vartta varsiselleriä
1-2 porkkanaa
1/2 l kantarelleja
2-3 omenaa
200 g savupekonia
2 dl punaviiniä
(vettä)
1-2 rkl tummaa kastikesuurusta (Maizena)
- Kuivaa lintu hyvin sisä- ja ulkopuolelta. Hiero linnut suolalla ja tuoreella timjamilla tai rosmariinilla. Ruskista linnut nopeasti voissa paistinpannulla.
- Lohko kuoritut sipulit ja omenat. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Viipaloi porkkanat ja selleri. Täytä lintujen vatsat sipuleilla ja omenoilla. Purista lintujen pintaan sitruunamehua.
- Peitä linnut pekoniviipaleilla. Lorauta vuoan pohjalle pari desiä punaviiniä. Lisää vuokaan pari lohkottua omenaa, porkkanat, sellerit ja kantarellit.
- Työnnä paistomittari rintafileen paksuimpaan kohtaan ja kypsennä sorsia 150-asteisessa uunissa, kunnes niiden sisälämpötila on 60 astetta.
Valele lintuja paiston aikana paistoliemellä. Peitä sorsat folioon ja anna niiden vetäytyä noin 30 minuuttia.
- Valmista kastike. Siivilöi liemi, lisää kylmää vettä tai punaviiniä ja suurusta kastike pakkauksen ohjeen mukaan. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
- Tarjoa paistettujen perunoiden ja pekonipapujen kanssa.
Karpaloiset uuniomenat
6 annosta
6 hapokasta omenaa
1 dl kuivattuja karpaloita
50 g murennettuja piparkakkuja
VALELUUN
vaaleaa siirappia
1 dl vettä
- Poista pestyistä omenoista siemenkota omenaporalla. Sekoita keskenään keksimurska ja kuivatut karpalot. Täytä seoksella omenakolot.
- Valuta omenille vaahterasiirappia ja lisää astiaan vähän vettä Paista omenoita uunissa noin 175 asteen lämmössä noin 45 minuuttia tai kunnes omenat ovat pehmenneet. Valele omenoita usein kypsymisen aikana. Kypsät omenat alkavat halkeilla. Kypsennysaika riippuu omenalajikkeesta.
- Tarjoa lämpimät omenat vaniljakastikkeen tai –jäätelön kanssa.
Omenarulla
250 g fillotaikinaa
1 dl voisulaa
TÄYTE
kilo happamia omenia
1 1/2 dl mantelirouhetta
1 dl fariinisokeria
1 dl rusinoita
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
voiteluun
1 dl voisulaa
KORISTEEKSI:
kaneli- tai tomusokeria
- Raasta pestyt omenat karkeaksi raasteeksi ja sekoita täytteen ainekset keskenään.
- Levitä fillotaikinalevyjä 3-4 kerrosta leivinpöydälle ja voitele välit voisulalla. Tee taikinasta kaksi rullaa. Jaa täyte taikinalevyille ja kääri ne varovasti rullalle. Nosta rulla pellille niin, että sauma jää rullan alle.
- Paista omenarullia 225 asteessa noin puoli tuntia. Voitele rullia kypsennyksen aikana sulatetulla voilla.
- Puuteroi jäähtyneet rullat kaneli- tai tomusokerilla.
Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
Omenavuohenjuustopiiraat
12 kappaletta
400 g valmista murotaikinaa
TÄYTE
2-3 omenaa
150 g vuohentuorejuustoa ( Chavroux)
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl silputtua tuoretta timjamia
1 muna
- Jaa murotaikina 12 osaan, pyörittele palloiksi ja painele taikina muffinipellin koloihin ja reunoille.
- Kuutioi omenat, silppuja timjami.Sekoita omenakuutiot ja timjami keskenään. Jaa omenakuutiot taikinakuppeihin.
- Notkista tuorejuustoa ja sekoita siihen sokeri, vaniljasokeri ja muna. Jaa juustoseos omenapiiraille.
- Paista piiraita 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Puuteroi hieman jäähtyneet piiraat tomusokerilla. Tarjoa haaleana.
Omenahyve
POHJA
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
tai
400 g valmis murotaikina
OMENATÄYTE
5 ( 600-700 g) hapanta omenaa
2 rkl voita
1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl omenamehua tai valkoviiniä
1/2 vaniljatanko tai 1 tl kanelia
2 rkl maizenaa + 1/2 dl vettä
MARENKI
4 kananmunan valkuaista
2 dl erikoishienoa sokeria
1 rkl sitruunanmehua
- Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Valmista pohja vaahdottamalla voi ja sokeri keskenään. Lisää muna sekoittaen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähitellen. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille noin 2 cm korkeuteen. Jos haluat estää reunojen valumisen, käytä taikinapainoja. Pane pohjan päälle leivinpaperi ja täytä kolo vaikkapa kuivatuilla herneillä tai riisillä. Kypsennä pohjaa noin 20 minuuttia uunin keskitasolla.
- Tee täye. Kuori ja pilko omenat. Sulata voi pannulla, lisää fariinisokeri, omenapalat ja halkaistun vaniljatangon siemenet ja tanko. Vaniljatangon asemesta voit käyttää omenatäytteen mausteena kanelia. Kypsennä omenoita muutama minuutti ja lisää pannulle mehu tai viini. Jatka kypsentämistä kunnes omenat lähes soseutuvat. Sekoita maizena kylmään vesitilkkaan ja lisää seos ohuena nauhana omenatäytteeseen. Keitä muutama minuutti, kunnes seos sakenee. Kaada omenatäyte vuokaan taikinan päälle.
- Vatkaa valkuaiset tiukaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vaahtoon tilkka sitruunamehua. Valmis vaahto on kiinteää ja kiiltävää. Pursota tai levitä omenatäytteen pinnalle marenki ja jatka paistamista 225 asteessa, kunnes marenki on saanut kauniin värin pintaan. Voit myös käyttää kaasupoltinta marengin ruskistamiseen.
Tarte Tatin
eli Tatinin tätien omenapiirakka
TAIKINA
100 g kylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tomusokeria
1 pieni muna
tai
400 g valmista murotaikinaa
TÄYTE
100 g voita
2 dl sokeria
500 g kiinteitä omenoita
1 tl vaniljajauhetta
- Leikkaa voi pieniksi paloiksi. Sekoita voi, jauhot ja sokeri nopeasti murumaiseksi seokseksi. Riko kananmuna ja vatkaa kevyesti. Lisää munaa sitomaan taikinaa.
- Kuori omenat (3-4 kpl), poista siemenkota ja leikkaa neljään osaan. Sulata voi uuninkestävässä (valurauta)paistinpannussa (halkaisija 23-24 cm) ja sirottele sokeri pannulle. Asettele omenalohkot leikkauspinta ylöspäin vuokaan vieri viereen.
- Kuumenna seosta hiljalleen ja keitä, kunnes vuokaan muodostuu karamellimainen kullanruskea seos. Anna omenien jäähtyä hieman.
- Kauli taikinasta vuoan reunat peittävä kansi ja paina reunat sisään.
Paista torttua 200 asteessa 25-30 minuuttia.
- Aseta paistinpannun päälle iso vati ja keikauta hieman jäähtynyt kakku vadille.
- Tarjoa konjakilla maustetun kermavaahdon kanssa.
Kummitädin maailman helpoin omppupiirakka
uunipannullinen,
150 g sulatettua voita tai margariinia
3 1/2 dl sokeria
7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria tai kardemummaa
6 1/2 dl piimää
PÄÄLLE
6-8 isoa omenaa
kanelisokeria
- Sulata rasva. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Jos teet piirakan 24 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, puolita ohje.
- Poista omenista siemenkodat ja viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado omenaviipaleet taikinan päälle riveihin tai piirakkavuokaan kukan muotoon. Ripottele päälle sokeri-kaneliseosta.
- Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
Tarjoa piirakka vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.
#omenatalkoot -terveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: #omenatalkoot - 12 ohjetta kotimaisista omenista