PHO on vietnamilainen trendisoppa

Pho-keitto
syntyi Vietnamissa 1900-luvun alussa ja se on rankattu kuuluvaksi maailman 50 herkullisimman
ruoan joukkoon.


Helsingissä  pho-keittoa saa jo monnesta paikasta.  Tämä soppa nautittiin Lie Mi -ravintolassa, osoitteessa  Hämeentie 13.

Pho-keitto
(lausutaan faa) syntyi Vietnamissa jo
viime vuosisadan alussa, mutta maailma tutustui siihen venepakolaisten
rantauduttua eri puolille palloamme 1970-luvun lopussa. Ensimmäiset
pho-ravintolat avautuivat Yhdysvalloissa 1980-luvulla ja sopan suosio sen kuin
kasvoi 1990-luvulla. Vuonna 2011 CNN valitsi pho-keiton maailman 50
herkullisimman ruoan listalleen.
Pho-keittoon tiivistyy vietnamilaisen
keittiön ydin: vähän lihaa, paljon mausteita ja yrttejä. Kotimaassaan sitä
nautitaan katukeittiöistä aamusta iltaan.

Keiton salaisuus on
liemi
Huolella
valmistettu, maukas liemi on pho-keiton salaisuus ja sydän. Lientä haudutellaan
tunteja, sillä pitkä keittoaika tuo makuun syvyyttä. Kattilassa saatetaan
keittää esimerkiksi häränhäntiä ja naudanluita. Minä käytin lammaspaistin
roiskeita hyväkseni kun keittelin pho-lientä pääsiäispyhinä.  Lammasliemi hymyili liedellä kuutisen tuntia.
Liemen
tyypilliset mausteet ovat kaneli, neilikka, tähtianis ja kardemumma. Itse
oikaisin ja maustoin liemen glögimausteella, maustepippurilla ja yhdellä
punasipulilla. Inkivääriäkin voi käyttää.
Kun
luut/lihat on keitetty ja otettu pois kattilasta, liemi maustetaan suolalla ja
sokerilla. Itse lorautin joukkoon pari ruokalusikallista kalakastiketta. Liemen
tulee olla kirkas, joten jäähdytin liemen ja kuorin pinnalle hyytyneen rasvan
pois liemestä.

Sopan sattumat
Perinteinen
pho-keitto tehdään joko kanan- tai naudanlihasta. Mutta vienamilaisten
ravintoloiden listoilta löytyy muitakin vaihtoehtoja: liha- ja kalapullia,
tofua tai katkarapuja.
Tavallisesti
liha leikataan ohuiksi siivuiksi ja kypsennetään kiehuvassa liemessä. Minä tein
lammasjauhelihasta korianterisilpulla ja punasipulilla maustettuja lihapullia,
jotka sitten kypsensin lihaliemessä.
Riisinuudelit
tuovat annokseen ruokaisuutta ja ne yleensä keitetään erikseen.  Keittoa tarjolle tuotaessa nuudelit pannaan
kulhon pohjalle ja kuuma liemi kauhotaan niiden päälle.
Yrtit maistuvat keitossa
Valmiiseen
keittoon lisätään yrttejä ja muita tuoreita aineksia. Thai-basilika,
korianteri, kevätsipuli ja idut ovat tyypillisiä lisukkeita. Omaan soppaani
heitin rasiallisen kotimaista (150 g) porkkana-mungsalaattia ja yrtteinä käytin
vahvaa minttua ja korianteria. Tietty tuon valmissalaatin voi korvata yhdellä
raastetulla porkkanalla ja millä tahansa iduilla. Olisin halunnut keittoon
vielä thai-basilikaa, mutta se unohtui ostaa.
Keitossa pitää maistua niin chili kuin limetti!

Pöytämausteet antavat potkua
Pöydässä
jokainen voi maustaa keittoa vielä makunsa mukaan. Tyypillisiä pöytämausteita ovat
limetti- tai sitruunalohkot, tuore, silputtu chili, kalakastike,
soijapapukastike ja tulisen makea sriracha-kastike. Kun liemi on maukas,
lisämausteita tuskin edes kaipaa. Itse puristin pöydässä pho-keittooni vain
tilkan limettimehua. Hapan kun olen.
Pho-keitto
on ihana ja kevyt soppa, joka lämmittää ainakinkylmiä talvipäiviä. Toisaalta
kotimaassaan sitä syödään paahtavassa helteessäkin. Pho-keittoa varten
lihalientä kannattaa keittäää kerralla isompi satsi ja pakastaa. Jos liemi on
valmiina, soppa on tosi nopea arkiruoka. Ja siitä jää hyvä maku suuhun!
Koska olin tehnyt liemen lampaanlihasta, keiton sattumat olivat lammaspullia. 

Pho-keitto lammaspullilla
3-4 hengelle
LIEMI
1 1/2 l hyvää lihalientä
2 tl glögimaustetta (kanelia,
neilikkaa, kardemummaa, inkivääriä)
2 tähtianista
5 maustepippuria
2 rkl kalakastiketta (Fish Sauce)
1 tl sokeria
(suolaa)
LIHAPULLAT
400 g lampaan tai karitsan jauhelihaa
2 rkl silputtua korianteria
1/2 punasipuli
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
LISÄKSI
2 kevätsipulia
150 g porkkana-mungsalaattia (tai 1
raastettu porkkana ja 100 g ituja)
150 g riisinuudeleita
2-3 tl sriracha-kastiketta
silputtua minttua, thai-basilikaa ja
korianteria
limettilohkoja
silputtua, tuoretta chiliä
Paahda glögimaustetta ja
maustepippureita hetki kuumalla pannulla ja lisää mausteet kiehuvan lihaliemen
joukkoon. Lisää kalakastike ja anna liemen kiehua hiljalleen lihapullien
valmistamisen ajan.
Silppua punasipuli ja hienonna korianteri.
Sekoita silput jauhelihan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Pyörittele
taikinasta noin 16 lihapullaa.
Kypsennä lihapullia 3-4 minuuttia
kiehuvassa lihaliemessä. Nosta pullat liemestä reikäkauhalla. Siivilöi liemi.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen
mukaan.
Suikaloi kevätsipuli. Lisää
sipulisilppu ja porkkana-ituseos liemeen ja keitä 2-3 minuuttia. Lisää
lihapullat keiton joukkoon. Mausta sriracha-kastikkeella. Tarkista maku ja
lisää tarvittaessa hieman sokeria.
Pane nuudelit keittokulhon
pohjalle.  Kauho päälle keittoa ja
ripottele pinnalle reilusti tuoreita yrttejä. Tarjoa keiton kanssa
limettilohkoja, joiden mehulla voi säädellä keiton hapokkuutta. Jokainen voi
säädellä keiton tulisuutta sriracha-kastikkeella tai tuoreella, silputulla
chilillä.

Lammaspulla-pho

Instagram

  • Time to say goodbye to the sunny summer? Summer 2018 was long and hot. Loved it! #summer2018
  • Well done boys! Päivässä ykköseksi! Onnea! #mitämämalagas #gasellit #proudmama
  • Classicfood from Provence: Ratatouille #himahella #comingsoon #classicfood #vegeterian #yammy😋
  • Ei lisättävää! #duunissa #äidinreseptit #sesongissa
  • A sunny gift from the couple next door! #sunflower🌻 #summer #august
  • Blondikeitiön cordon bleu eli sveitsinleike pienellä twistillä. #classicfood #blonditestaa #swisscheese #herrasnellman #cordonbleu
  • Syksy ja sipulikeitto, itkettävän hyvää! #soupalaoignon #legruyereaop #swsscheese #winterfooodandheatwave #classicfood

blonditiina

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.