Suomen paras sommelier 2015 on Heidi Mäkinen


Suomenmestaruus ratkesi sunnuntaina 13.9.2015, kun Trophee Parés Baltà -loppukilpailu käytiin Helsingissä ravintola Pastiksessa.  Kovan kisan voitti tamperelaisessa ravintola C:ssä työskentelevä Heidi Mäkinen.
Trophee Parés Baltà -kilpailu järjestettiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa kisattiin kolmessa eri osakilpailussa kolmen eri maan viinein ja kolmessa eri kaupungissa: Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Sunnuntaina ravintola Pastiksessa käytiin loppukilpailu, jonka finaaliin selvisivät tasavahvassa ja tiukassa kisassa viime vuoden voittaja Markku Niemi, Taneli Lehtonen sekä Heidi Mäkinen.
Trophee Parés Baltà -kilpailun päätuomarina toimi Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtaja ja moninkertainen sommelier-kilpailujen voittaja Samuil Angelov. Muina tuomareina olivat ravintola C:n ravintoloitsija Christina Suominen Tampereelta ja Parés Baltàn viinitalon johtaja Joan Cusiné Pacs del Penedèsistä, Kataloniasta.
Finaali sisälsi kaksi tehtävää. Ensimmäisessä tehtävässä piti arvioida ja tunnistaa viini ja kolme väkevää alkoholijuomaa neljässä minuutissa. Toisessa tehtävässä piti kaataa 10 kuohuviinilasillista pullollisesta polttariseurueelle, dekantoida ja esitellä viini sekä tarjoilla haudutettu tee. Aikaa tuohon kolmiosaiseen tehtävään annettiin 10 minuuttia.
Kisa oli tuomareiden mukaan tiukka, vaikka se näin maallikon mielestä olikin lähinnä kahden kauppa. Energinen, sujuvasanainen, taitava ja miellyttävä Heidi Mäkinen ansaitsi voittonsa. Hänen asiakkaanaan olisi ilo olla.
Suomen paras sommelier 2015 lähtee edustamaan Suomea sommelierien pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin Reykjavikiin lokakuussa ja kansainvälisiin kisoihin Argentiinaan ensi keväänä. Onnea matkaan!

Kommentit

Kommentoi juttua: Suomen paras sommelier 2015 on Heidi Mäkinen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Gasellit oli  tänään livenä  EVS-showssa! #gasellit #jänskättää #evslive #mitämämalagas
  • Pienen perheen jouluun sopivat tapakset. #hkjoulu #joulutapas
  • De.Buris debut at Valpolicella! #tasteoftime @de.buris #winetraveller #visititaly
  • Lazy sunday at Lake Garda!  #bellaitalia🇮🇹 #visitgardalake #foodtraveller #winetraveller #visititaly🇮🇹
  • One night at Verona! #visititaly🇮🇹 #foodtraveller#winetraveller #bellaitalia🇮🇹 #visitverona
  • Swans of Lake Garda! #visitgardalake #visititaly🇮🇹 #wineraveler #foodtraveller
  • One Romeo and two Julias! #visitverona #romeoandjuliet

blonditiina

X