Tartto - kun Tallinna ei enää riitä
Tartto on pitkään ollut to do -matkalistallani. Kuten lukuisista Viroa ja Tallinnaa koskevista postauksistani on voinut päätellä, piipahtelen mielelläni eteläisessä naapurimaassamme. Syitä matkoihini on monia. Matka Tallinnaan kestää vain pari tuntia ja viimeiset parikymmentä vuotta on ollut huikeata seurata Viron nopeaa kirimistä samalle viivalle muiden EU-maiden kanssa kaikilla elämän osa-alueilla. Eikä vähiten gastronomian saralla. Monissa asioissa ovat menneet meistä ohikin. Joka reissulla olen kokenut jotain uutta ja elämyksellistä.
Koska Tallinna alkaa olla meikäläiselle yhtä tuttu kuin Helsinki, oli aika etsiä uusia seikkailuja. Niinpä pakkasimme kollegani, Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Mia Rouvisen kanssa matkalaukut ja koiran autoon ja huristelimme kohti Etelä-Viroa kuin Thelma ja Louise konsanaan.
Suunnittelu on 1/3 matkan viehätyksestä
Minä jaan päässäni matkan aina kolmeen yhtä tärkeään osaan. Ensimmäinen on matkan suunnittelu, joka auttaa jo etukäteen orientoitumaan kohteeseen, toinen on varsinainen matka ja kolmas on matkan muistot. Minulle se kolmas vaihe tarkoittaa yleensä myös kokemusten tulostamista kirjallisessa muodossa.
Tartto on erinomainen kohde tällaiselle omatoimimatkailijalle, joka järjestää itse kyytinsä, majapaikkansa ja ohjelmansa surffailemalla netissä ja kyselemällä vinkkejä paikallisilta alkuasukkailta tai internetin parviälyltä. Tarton matkan vinkit meille antoivat Visit Tallinnin markkinointipäällikkö Mall Oja, joka on paljasjalkainen tarttolainen sekä Viron ja Baltian ravintolamaailman kuin omat taskunsa tunteva, Viron 50 parhaan -ravintolalistauksen isä Aivar Hansson. Heidän suosituksiinsa tiedän oikeasti voivani luottaa.
Jaoimme Mian kanssa reissun suunnittelutyötä. Mia sai tehtäväkseen reitittää meidät ja etsiä mielenkiintoisia välietappeja matkalla kohteeseen. Etäisyys Tallinnasta Tarttoon on maanteitse 186 kilometriä ja sinne voi ajaa kahta eri reittiä. Matka-aika ilman pysähdyksiä on vähän alle 2 1/2 tuntia. Tie on niin suoraa baanaa, että nauroimme, että rattia ei juuri tarvinnut käännellä. Ajaminen on todella helppoa ja tiet hyviä.
Koska meillä oli reissussa mukana Mian ihana irlanninsetteri Soctor, päädyimme etsimään petipaikkaa hotellin asemesta Airbnb-majoituksesta. Löysinkin meille Riia-kadun varrelta vanhasta puutalosta kivan ja puhtauttaan hohtavan kolmion, jossa koiran kanssa oli helppo asustaa. (KGB:n museo oli ihan majapaikkamme vieressä, mutta sinne emme ehtineet. Tai halunneet.) Lisäksi molemmilla meistä oli oma makuuhuoneensa, joten häiriötön yöunikin oli taattua kummallekin. Kahden yön majoittuminen kustansi ennen juhannusta alle 100 euroa, joten yölle tuli hintaa 25 e/hlö. Ruokaihmisenä viihdyn muutenkin näissä kotimajoituksissa, joissa on varustettu keittiö. Halutessani pääsen kokkaamaan, mutta tällä reissulla asunnossa ruokittiin vain koira. Mutta laivalta ostamamme skumpat saatiin näppärästi kylmäksi jääkaapissa.
Olen luonteeltani sen verran pedantti (Kaverit kutsuvat Gruppenfhüreriksi, välillä hyvällä, välillä pahalla.), että teen kaikille reissuilleni kirjallisen matkaohjelman jo työpöydällä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Parilta printatulta A4-arkilta tai puhelimen/pädin muistiinpanoista löytyy silloin helposti kaikki olennainen tieto, mm. osoitteet, aukioloajat ja nettisivut.
Niinpä olin tälläkin kertaa ”kellottanut” meidät ja koonnut Mallilta ja Aivarilta saamistamme ravintolasuosituksista vaihtoehtoja aamiais-, lounas- ja illallispaikoiksi. Kokemukseni mukaan on helpompi valita kerrallaan 2-3 vaihtoehdosta kuin kahdestakymmenestä. Samalla tulee vähän kartoitettua sitäkin, mitä kaikkea matkalla ehtii nähdä ja kokea. Ruoka oli tämänkin reissun keskiössä, joten gastronauttivalan ehdoilla suunnitelmissakin mentiin!
Naisten reissuissa on ehkä parasta se, että heidän ohjaamissa autoissa on yleensä kääntyvien etupyörien lisäksi myös toimivat jarrut. Niinpä painoimme tällä kertaa jarrua ihan vain ihaillaksemme ja kuvataksemme kukkivia unikkopeltoja. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy.
Rakvere – kahvipaussin paikka
Reittimme kulki Rakveren kaupungin läpi. Matkaa oli tässä vaiheessa taitettu 100 kilometria. Rakvere on Viron viidenneksi suurin kaupunki ja houkuttelee matkailijoita 1200-luvulta peräisin olevilla linnanraunioillaan ja kylpyläkulttuurillaan. Myös Lahemaan kansallispuisto on lähellä.
Rakveren kaupungista Mia oli bongannut todella kivan kahvilan, jossa pistäydyimme kahvilla, suolaisilla pannukakuilla ja herkullisella brita-tortulla. Katsoimme ihmetellen kakun kilohintaa, 5,95 e/kg!
Rohuaia kohvik, Rohuaia 13, Rakvere, avoinna 7.30-20
Rakveressa on myös pellavatehdas Liliinan tehtaanmyymälä Liina, Jaama puiestee 29. Sieltä löytyy sauna- että sisustustekstiilejä: pyyhkeitä, saunatakkeja, käsipyyhkeitä, kuvioituja esiliinoja jne.
Avoinna: maanantai, lauantai 09:00 – 14:00 tiistai–perjantai: 09:00 – 17:00 Liike oli sunnuntaina suljettu, joten tästä ei meidän reissulta ole henkilökohtaista kokemusta.
Tartto on Viron kulttuurikeskus
Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto on maan ehdoton kulttuurikeskus, 93 000 asukkaan kaupunki. Viehättävää yliopistokaupunkia pidetään maan sivistyksen kehtona. Tartto on myös Baltian vanhin kaupunki. Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että Tarton kohdalla Toomemäen laella on ollut virolaisten muinaislinna jo 400-luvulla. Tartto miehitettiin ensimmäisen kerran jo 1030. Silloin Kiovan ruhtinas, Jaroslav Viisas valtasi n. 600 jKr rakennetun linnoituksen Tarbatun ja nimesi sen Pyhän Yrjänän kunniaksi Jurjeviksi. Saksalaiset (ja (suomen)ruotsalaiset) tuntevat Tarton Dorpat’ina.
Tarton valttikortteihin kuuluvat Viron suurimman yliopiston lisäksi erinomaiset kahvilat ja ravintolat, kohtuullinen hintataso, hyvät ostospaikat ja monia hotelleita ja erilaisia majapaikkoja. Bongasimme mm. viiden tähden Hektor Design Hostelin, osoitteessa Riia 26, trendikkään Aparaaditehaksen (paikallinen Telliskivi tai Kaapelitehdas) vieressä. Hektorissa 2-hengen huone maksoi kyseisenä ajankohtana 40 e/yö.
Tartto on hyvin tiivis kaupunki, sillä suurin osa nähtävyyksistä, ravintoloista ja yöelämästä keskittyy kahden kadun varrelle, kadut ovat Ülikooli ja Rüütli. Raekoja plats eli Raatihuoneentori on kaupungin elämän keskus. Suuren osan siitä ovat nykyisin vallanneet kahvilat ja ravintolat, joilla kesäkautena on viihtyisät terassit.
Raatihuoneen torilta löytyy moderni suutelevia ylioppilaita esittävä patsas. Tämä kuvastaakin hyvin sitä, kuinka tärkeässä roolissa opiskelijat tässä yliopistokaupungissa ovat. He kansoittavat ravintoloita ja kahviloita, ja opiskelijoiden ansiosta kaupungissa on paljon erilaisia kulttuuritapahtumia.
Meidän reissumme osui ajankohtaan, jossa Aparaaditehaksella vietettiin katuruokafestivaaleja. Erinomaisesti järjestetyt ja herkulliset festivaalit keräsivät paikalle kaikki Tarton hipsterit ja paljon lapsiperheitä. TaDaa!-festivaalien ohjelma pyöri alueella non stoppina, joten kaikki viihtyivät ikään katsomatta. Irlanninsetteri Soctor keräsi festareilla huomiota jopa siinä määrin, että taputtelijoista oli välillä vaikea päästä eroon. ”Hän on niin upea”, koiraihmiset huokailivat. Koira tuntui olevan kaikkialle tervetullut.
Aparaadithehakselta löytyy kolme ravintolaa ja kaksi kahvilaa. Katuruokafestareilla maistetun ruoan perusteella ravintola Kolm Tilli olisi ehdottomasti vierailun väärtti ja se oli myös Aivar Hanssonin meille antamalla suosituslistalla. Heidän pizzansa tillipesto oli viedä tajun, niin hyvää se oli ja Chicken Bao ( kuvassa yläoikealla) oli paras koskaan maistamani lajityypin edustaja.
Ruutikellarissa Viro 100 -teemalla
Viro viettää vuonna 2018 100-vuotisjuhlaansa, mikä näkyy ympäri maata mm. tyylikkäinä lyhtypylväslogoina. Niinpä ensimmäisenä Tartto-iltanamme tutustuimme historialliseen Püssirohukelder eli Ruutikellari -olutravintolaan, osoitteessa Lossi 28. Ravintola on rakennettu tuomiokirkon mäen kupeeseen vanhaan ruutikellariin. Ruutikellarina tila toimi aina vuoteen 1809. Ravintola on päässyt Guinnesin ennätyskirjaan, koska siellä on 11 metriä korkeat seinät.
Ruutikellarissa tarjoillaan reilun kokoisia annoksia sekä paikan omaa, punaista olutta. Virolais-saksalaiselta ruokalistalta kannattaa tilata maisteltavaksi perinteisiä virolaisia herkkuja, joiden kyytipoikana olut toimii mainiosti. Me maistoimme valkosipulileipää, paistettuja pelmeneitä, paikallista silliä sekä mulgipuderia, jota monet virolaiset pitävät maan kansallisruokana. Kyseessä on eräänlainen peruna-ohrapuuro, joka tarjotaan paistetun pekonin kera. Todellista lohturuokaa, jota pitäisi nauttia talven paukkupakkasilla. Nyt ulkona oli lämmintä lähes 30 astetta, mutta hyvää se oli. Mutta tiedänpä nyt miltä se maistuu! Lasku ei päätä huimannut, 4 tuoppia olutta, 4 pientä ruoka-annosta ja jälkiruoaksi nautitut Vana Tallin -kahvit maksoivat yhteensä 35 euroa.
Ravintolaa voisi verrata ehkä tunnelmaltaan Tallinnan Olde Hansa -ravintolaan ja käyntikerrallamme suomi oli asiakkaiden keskuudessa yleisimmin puhuttu kieli.
Joel Ostrat – Tarton ravintolakeisari
”Joka kaupungissa on omat ravintolakeisarinsa ja niin se on Tartossakin. Suurin osa ravintoloita kuuluu Joel Ostratille, joka on itsekin arvostettu keittiömestari ja yksi Viron ravintolayhdistyksen perustajista ja hallituksen jäsenistä”, vinkkasi Mall Oja. ”Hän omistaa mm. MeatMarket, Cookbook, Truffe, Werner, UmbRoth, People Resto ja Fabrik -ravintolat. ”
Ostratin 13 ravintolaa tarjoaa töitä noin 350 henkilölle, joten ihan pikku bisneksestä ei ole kyse.
Me illastimme hauskasti puutarhanhoitoon viittaavasti sisustetussa Rikkaruohossa eli UmbRothissa, osoitteessa Ülikooli 7. Pyörähdimme myös katsomassa miltä Raatihuoneen torilla sijaitseva MeatMarket, Truffe ja kauppakeskus Taskun keittokirjoilla sisustettu Cookbook näyttivät. Näissä ravintoloissa on Tarton hintatasolla jo ns. trendiravintolahinnat.
Kahden ruokalajin illallinen (kampasimpukoita, tartaria, lammasta ja ankkaa) UmbRothissa ja pullo erinomaista Ripasso-punaviiniä kerrytti laskua kahdelta hengeltä 100 euroa. Kelpo illallinen oli reissumme kallein, mutta ei kuitenkaan paras ateria. Mutta talon sisäpihalla sijaitseva ravintola on todella viehättävän intiimi ja palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa.
MeatMarket on liharavintola, jota markkinoidaan myös cocktail-ravintolana. Juomasekoitusten hinnat olivat paikalliseen tasoon nähden kovat, sillä Strawberry Margharitasta pyydettiin 14 euroa.
Tartossa on runsaasti erilaisia viehättäviä kahviloita, joista ehkä tunnetuin on kyseisen keisarin Werner Cafe -Lounge, osoitteessa Ülikooli 11. Rakennuksen alakerrassa on kahvila erilaisia makeita ja suolaisia herkkuja notkuvine tiskeineen, kun taas yläkerrasta löytyy ravintola-alue. Kahvilassa on tarjolla huikea valikoima leivonnaisia ja muita leipomotuotteita, jotka tehdään kahvilan omassa leipomossa joka päivä. Valikoimasta löytyy myös gluteenittomia vaihtoehtoja.
Herran Gustav Cafe -kahvilaketju on valloittamassa Latviaa ja Liettuaa, mutta ravintolajuorujen mukaan se on rantautumassa Suomeenkin. Milloin ja mihin, sitä ei vielä tiedetä. Mutta leivostarjonta oli viedä kielen, joten odottelemme innolla Gustavia Helsinkiin!
Gustav Gastro Cafe, Tarton Kaubamajan tavaratalon alakerrassa tarjoaa mm. aamiaista klo 7.30-12. Päivällä sieltä saa BBQ-henkisiä sandwichejä löytyy lounaslistalta hulppean konditoriatarjonnan lisäksi. Gustaviin koirakin oli lämpimästi tervetullut ja Soctor sai vesikupin eteensä ennenkuin me kahvimme. Joel Ostrat kutsuu tammikuussa avattua gastrokahvilaa Wernerin pikkuveljeksi.
Viinillä Vilden kanssa
Myös Vilde ja Vine , osoitteessa Vallikraavi 4, on vierailemisen arvoinen ravintola varsinkin grilliruoan ystäville. Vilde ja Vine viittaa virolaiseen kirjailijaan Eduard Vildeen (1865–1933). Ravintolan edustalla on Tiiu Kirsipuun veistos (1999), joka kuvaa Vilden kuvitteellista keskustelua aikalaisensa Oscar Wilden kanssa. Minä vietin rentouttavan tuokion heidän seurassaan Vilden olkapäähän nojaten.
Ravintola on 300 paikkainen ja se on sisustettu hyvin mielenkiintoisesti. Ravintolassa järjestetään myös Blind dinnereitä, joissa ruoat nautitaan pimeässä. Viiden ruokalajin hinta sille sovitettuine viineineen maksaa 50 euroa, seitsemän 65 euroa. Näiden illallisten ajankohtia kannattaa tiedustella ravintolasta etukäteen.
Vierailumme aikana koulut päättyivät ja kadulla näkyi mm. lakitettuja ylioppilaita ja muita vastavalmistuneita kukkakimppuineen. Vildissä ja Vinessa se näkyi siten, että paikalla oli isoja pöytäseurueita, joissa selkeästi juhlittiin koulujen päättymistä.
Fine dining -ruokaa Lõunakeskuksessa
Ehkä hieman yllättäen söimme reissumme parhaan aterian kauppa- ja viidekeskus Lõunakeskuksen yhteydessä olevassa ravintola Fiissä. Sijainniltaan Fiitä voisi verrata Kirkkonummen Bistro o Matiin, sillä se sijaitsee reilun kolmen kilometrin päässät Tarton keskustasta, kauppakeskuksen siivessä. Autolla sinne oli helppo hurauttaa.
Keittiömestari eli pääkokki Ken Trahv on nettisivujen mukaan vihainen nuori mies, jolla on hämmästyttävä makuaisti. Ja kyllä, hän pystyi hämmästyttämään vielä kaiken nähneen tädinkin. Ruoka oli kekseliästä, annosten maut ja kypsyysasteet olivat upeasti kohdillaan.
Alkuruokana söin sinisimpukoita, jotka tarjottiin tom yum -liemessä sillin mädin kanssa. Kaverina oli kurpitsabriossi, jonka päällä oli suolakurkkua ja piparjuurta. Mia valitsi lounaslistalta porsaankyljen, 6 e, joka näytti olevan päivän suosituin annos.
Mian varsinainen pääruoka, kataifiin kääritty kateenkorva, joka tarjottiin kukkakaalin, kanaliemen ja basilikan kanssa sai leukamme loksahtamaan. En ole koskaan nähnyt kateenkorvaa tarjottavan tällä tavoin!
Jälkiruoan jaoimme ja valitsimme makeaksi päätökseksi rapaprperitartaletin, joka tarjottiin basilikajäätelön kanssa. Mikä ihanan raikas päätös aterialle!
Ja mitä tämä fine dining -lysti sitten maksoi? Molemmat söivät alkuruoan ja pääruoan, jälkiruoka jaettiin ja juomana oli lasillinen viiniä ja kuplavesi. Kahden hengen lasku oli 65 euroa. Väittäisin, että hinta-laatu oli paremmin kuin kohdallaan. Ennakkotilauksesta ravintola myy myös kolmen ruokalajin bisneslounaita 17 euron hintaan.
Restoran Fii, Ringtee 75, Tartto. Ravintola on auki klo 12-22.
Shoppailua syömisen lomassa
Tarton shoppailumahdollisuudet ovat erinomaiset, ja hinnat ovat monien tuotteiden osalta Tallinnaa edullisempia. Varsinkin juuri käynnistynyt ale sai naisihmiset ihan villiintymään! Modernit ostoskeskukset sopivat helppoutta arvostaville, ja kaupungin paras ostosparatiisi on paikallisten mukaan Kaubamaja, joka sijaitsee aivan linja-autoaseman ja Turuhoone-kauppahallin vieressä. Kauppahalli on loistava paikka hankkia virolaisia elintarvikkeita perinteisessä hallitunnelmassa.
Myös kirpputorilta eli paikallisesta kierrätyskeskuksesta, Uuskasutuskeskuksesta, tuli tehtyä löytöjä. Miten siisti ja kauniisti stailattu sekin oli! Hinnat olivat pikemminkin senteissä kuin euroissa, kun keräilimme ostoskoriin ruokakuvauksiin sopivia astioita ja ruokailuvälineitä. Kuvassa on yhteensä kuusi euroa maksaneet ostoksemme!
Puolimatkan krouvi – Põhjaka mõis
”Vuonna 2007 kokkikaverukset, Märt Metsallik, Joel Kannimäe ja Ott Tomik hankkivat vanhan, rapistuneen Põhjakan kartanon Järvamaalta, Tallinnan ja Tartton puolivälistä, 110 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Remontin jälkeen kummituskartano muuttui viihtyisäksi ravintolaksi. Põhjaka mõissa (Mäeküla küla, Järvamaa) tarjotaan virolaista lähiruokaa kotoisalla, rouhealla ja innovatiivisella otteella. Ravintolan ruokalista vaihtuu joka päivä. Hintataso on edullinen ja hinta-laatu -suhde erinomainen.”
Näin olen kirjoittanut Põhjakasta aikaisemmin, mutta tällä käynnillä ovet olivat tiistaina kiinni. Ravintola näyttää olevan suljettuna alkuviikon, joten siellä kannattaa piipahtaa keskiviikosta sunnuntaihin. Niinpä jatkoimme matkaa Viimsiin, 14 kilometrin päähän Tallinnasta ja menimme siellä lounaalle.
Viimsin rannoille alkuvuodesta muuttanut OKO Resto edustaa lähinnä fun diningia. Paikka on rento rantaravintola, joka päätuotteita ovat gourmetranskalaiset ja gourmetpizzat. Niinpä nautimme rannalla sekä pizzat että ranskalaiset tryffelimajoneesilla. Tarjoilijamme kertoi, että kokit testasivat 20 perunalajiketta, ennenkuin löysivät sellaisen, joista saivat loihdittua mieleisensä ranskalaiset perunat. Ranskalaiset olivat tulikuumina erinomaisia, mutta pizzat eivät tällä kertaa säväyttäneet, vaikka otimme listan uusimmat ja mielenkiintoisimmat tulokkaat: omena-sinihomejuustopizzan ja lammaspizzan. Ehkä kurja sää ja aikaisemmin nautitut ateriat vaikuttivat kriittiseen asenteeseemme tällä kertaa normaalia enemmän.
Viimsin rannalla kävellessämme tuuli niin, että Mia meinasi lähteä lentoon! Uikkarit olivat tällä kertaa turhaan reissussa mukana, mutta kauniina hellepäivänä yleisellä rannalla olisi voinut pulahtaa mereen. Pukukoppeja vaatteiden vaihtoon oli useita.
Alkoi olla aika kääntää nokka kohti Tallinnan laivarantaa. Tulimme kotiin viimeisellä lautalla, Tallinkin M/S Starilla, joka lähtee Tallinnasta 23.30. Iloitsimme erityisesti siitä, että bussines loungessa matkustaessamme pääsimme ajamaan laivaan ensimmäisenä sisään ja Helsingissä ensimmäisenä ulos. Aamuyöllä sitä arvosti kovasti!
Kolmen päivän roadtrippimme oli erittäin onnistunut kaikilla tavoin, joten tällaista minilomaa voin suositella kenelle tahansa. Mia ajoi autoa nyt ensimmäisen kerran ulkomailla, vaikka kokenut kuski onkin. Eli automatkailua eteläisessä naapurissamme ei kannata pelätä, matka taittuu mukavasti suoria teitä ja oman auton kanssa voi poiketa reitiltäkin, kun siltä tuntuu. Toki bussillakin Tarttoon pääsee näppärästi ja edullisesti, jos on joukkoliikenteen kannattaja. Bussit ovat kuulemma vielä luksusbusseja omine viihdekeskuksineen.
Reissuterveisin
Blonditiina
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tartto - kun Tallinna ei enää riitä