Ihmiset

Seura: Anne Mattila oli jo hyväksynyt lapsettomuuden, kun raskaustesti näytti positiivista: ”Tulos oli oikea joulun ihme”

Iskelmälaulaja, taidemaalari ja taidekahvilayrittäjä Anne Mattila oli jo tottunut ajatukseen lapsettomuudesta, kun hän alkoi ihmetellä kummallisia oireitaan. Anne kertoo Seurassa vauvaonnestaan.

Viime vuoden syksynä Anne Mattila antoi eräälle lehdelle haastattelun lapsettomuudesta. Kun juttu julkaistiin tämän vuoden tammikuussa, Anne olikin yllättäen raskaana. Hän ei voinut enää perua jutun julkaisua, koska ei vielä halunnut paljastaa raskauttaan, Anne kertoo Seurassa.

”Olin haastatteluhetkellä 37-vuotias ja kerroin jo hyväksyneeni sen, että en saisi välttämättä koskaan omaa lasta. Olimme jo yli viisi vuotta sitten tehneet Killen (Annen kihlattu Kari Tenkula) kanssa päätöksen, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. En kuitenkaan tullut raskaaksi”, Anne sanoo Seuran jutussa.

Noin vuosi sitten Anne alkoi ihmetellä kummallisia oireitaan. Häntä kuvotti niin, että hän luuli saaneensa vatsaflunssan. Oireiden jatkuessa hän teki raskaustestin. Jouluaattoaamuna 2021 hän sai positiivisen tuloksen.

”Menin saman tien Killen luo ja näytin testitulosta. Kysyin, käykö tämä joululahjasta. Kaikessa kiireessä olin nimittäin unohtanut ostaa hänelle lahjan. Kävihän se. Olimme molemmat aivan onnesta soikeana. Tulos oli oikea joulun ihme.”

Killen ja Anne Mattilan lapsi Mikael August Juhani syntyi 27. elokuuta 2022.

Lapsettomuuden hyväksyminen poisti paineet

Tästä joulusta tulee Annelle poikkeuksellinen, sillä hän aikoo viettää sen rauhassa miehensä ja lapsensa kanssa. Aiempina jouluina Annen 18-henkinen perhe on kokoontunut Annen taidekahviaan Karvialle. Niihin jouluihin on liittynyt ajoittain surumielisyyttä.

”Joskus olen tuntenut haikeutta katsoessani sisarusteni lapsia ja heidän riemuaan joulupukista. Vaikka sukulaislapset ovat rakkaita, he eivät ole omia. Kun vauvat ovat tuhisseet äitiensä sylissä, olen ääneen todennut siskoilleni, että olisipa mahtavaa, jos minullakin olisi tuollainen. Nyt se on vihdoin toteutunut”, Anne kertoo Seurassa.

Anne kokee, että raskauden mahdollisti lapsettomuuden hyväksyminen. Se poisti liiat paineet.

”Sekä keho että mieli rentoutuivat ja mahdollistivat raskaaksi tulon. Olen kuullut, että monelle muullekin on käynyt näin. Vauva ilmoittaa tulostaan, kun lakkaa yrittämästä liikaa”, Anne sanoo Seuralle.

Lue myös Seuran juttu: Positiivinen raskaustesti oli oikea joulun ihme – Nyt Anne Mattila iloitsee vauvantuoksusta ja pienen Mikaelin ensimmäisestä perhejoulusta

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Anne Mattila oli jo hyväksynyt lapsettomuuden, kun raskaustesti näytti positiivista: ”Tulos oli oikea joulun ihme”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.