Hyvästi, voileipäpöytämme!

Sodan keskellä  vuonna 1940 paheksuttiin voileipäpöydissä mässäilyä ja haikailtiin keskieurooppalaisen lounaskulttuurin perään.

Myönään suoraan, että tunnen pientä vahingoniloa saadessani kirjoittaa ”muistokirjoituksen” kuultuani, että ravintolamme ovat päättäneet siirtää maailmankuulun voileipäpöytämme nykyisten olojen vuoksi kauniiden muistojen joukkoon – toistaiseksi ainakin.

Voileipäpöytää ei tunneta hyvästä ruoastaan kuuluisissa Etelä- ja Keski-Euroopan maissa. Sen herkut ovat suosiossa vain Skandinavian ja Itämeren maissa, mutta ne tunnettiin myös ennen vanhaan Venäjällä.

On todella sanomattoman suurta tuhlausta ei vain näissä oloissa, vaan tavallisinakin aikoina leikellä valmiiksi pöydät täyteen ruokaa aivan epävarmojen syöjien varalta maamme joka ravintolassa, samoin monissa kodeissa.

Kovin monipuolinen voileipäpöytä on ensiksikin turhan kallis ja sen herkut vaikeasti sulavia, niin että voileipäpöytälounaan syöneen on sangen vaikeata ryhtyä heti sen jälkeen päivän työhön. Sitä paitsi se houkuttelee helposti ylensyömiseen – vieläpä usein alkoholinkin käyttöön, koska ”ryyppy” hämäyttää ihmisen niin, että häneltä sekoaa käsitys siitä, kuinka paljon hän todella tarvitsee ruokaa tullakseen kylläiseksi.

Pohjoismaissa on valitettavasti syntynyt vain ns. ”voileipäpöytäkulttuuri” vitseineen, joka ei missään suhteessa kohoa järjellisesti ja hyvää aistia todistavasti kokoonpannun etelä- ja keskieurooppalaisen kevyen aterian ääressä syntyneen, huomattavasti korkeatasoisemman henkevyyden veroiseksi.

Kotiliesi 11/1940.

Keskustelu

Jaaha – siellä on päästy ulkomaillakin käymään, ja vanha tuttu lähetyssarnaajahenki on herännyt. – Tuttua näinäkin päivinä.

Eipä ole muuttunut miksikään lähes seitsemässäkymenessä vuodessa Keski- ja Etelä-Euroopan ruokakultuurin ihannointi. Onhan se ruoka siellä toki (yleensä) hyvää, mutta niin se on täälläkin – henkevyydestä en tiedä…

Ylensyönti oli ilmeisesti tullut jäädäkseen pohjolan pöytiin. Buffet-tarjoilua ei eteläisessä Euroopassa tunneta – kaikkea ei voi sotkea samalle lautaselle, vaan ruokailu noudattaa kirjoittamattomia sääntöjä, jotka saavat ihmisen voimaan hyvin! Ruokailurytmillä on myös suuri merkitys. Mielestäni kateus on turhaa, on aivan järkevää ottaa oppia ruokailukulttuurista, joka on aikojen saatossa kehittynyt omaa nuorta kulttuuriamme rikkaammaksi ja ennen kaikkea toimivammaksi! Etelässä ruokailu on ehkä ainoa asia joka taidetaan hyvin, me pohjoismaalaiset voimme puolestamme näyttää ylpeästi esimerkkiä elämän eri saroilla – niillä jotka meillä hyvin taidetaan: oikeastaan kaikki muu paitsi ruokailu! 🙂

Kommentoi juttua: Hyvästi, voileipäpöytämme!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X