Seura: Prinsessa Madeleine kasvoi bileprisessasta suurperheen äidiksi

Ruotsin prinsessa Madeleine synnytti kolmannen lapsensa maaliskuussa. Ollessaan itse pieni prinsessa Madeleine kieltäytyi laittamasta sukkia jalkaan tavatessaan paavin. Nyt entinen bileprinsessa toteuttaa määrätietoisesti unelmaansa suurperheestä yhdessä liikemiespuolisonsa Christopher O’Neillin kanssa, kerrotaan uudessa Seurassa.

Prinsessa Madeleine, 35, julkaisee upouudella Instagram-tilillään kuvia, jotka saavat kovettuneimmatkin sydämet heltymään, todetaan uudessa Seurassa. Nuoruudessaan hevostyttönä kunnostautunut prinsessa julkaisi hiljattain söpöjä tallikuvia, joissa kaksiviikkoinen Adrienne-vauva köllöttelee heinäpaalien keskellä kantokopassaan, ja kaksivuotias Nicolas on istutettu pikku ponin selkään.

Kolmen suloisen pikkukuninkaallisen äidillä riittääkin kuvattavaa. Eläväinen nelivuotias Leonore ja isosiskoaan rauhallisempi Nicolas ovat hurmanneet ruotsalaiset täysin.

Perheen kuopus Adrienne Josephine Alice syntyi Tukholmassa Danderydin sairaalassa maaliskuun 9. päivänä. Adriennen synnytys sujui ongelmitta, ja jo kolmen päivän kuluttua Madeleine julkaisi Instagram-tilillään hellyttävän kuvan vauvaa pusuttelevista isosisaruksista Leonoresta ja Nicolasista.

Isänsä Christopher O’Neillin, 43, Adrienne kietoi saman tien pikkusormensa ympärille.

”Hän on niin suloinen. Aika paljon isoveljensä näköinen, mutta tukkaa on enemmän”, synnytyksessä mukana ollut Chris kuvaili tulokasta sairaalan parkkipaikalla päivystäville toimittajille.

❤?❤

Henkilön Princess Madeleine of Sweden (@princess_madeleine_of_sweden) jakama julkaisu

 

Seesteisen perhe-elämän kaipuu

Madeleinelle ja Chrisille lapsikatras on symboloinut onnen ydintä alusta pitäen. Asia tuli selväksi, kun pari vieraili joulukuussa 2015 television Skavlan-keskusteluohjelmassa, jossa haastattelija Fredrik Skavlan houkuttelee sohvalleen saapuneista julkkiksista totuuden irti. Prinsessa Madeleine tilitti silloin peittelemättä, miten vanhempien omistautuminen edustustehtävilleen ja jatkuva poissaolo satuttivat hänen sieluaan pikkutyttönä ja kuinka isosiskosta, kruununprinsessa Victoriasta muodostui hänen tukipilarinsa.

Chris puolestaan paljasti, että hänen menneisyydestään avioerolapsena kumpusi toive eheästä suurperheestä. Pörssihaukan omat kasvuvuodet sijoittuivat rakastavan kodin sijaan eliitin suosimiin sisäoppilaitoksiin.

Madeleine niitti nuoruudessaan mainetta bilettämällä Östermalmin luksusyökerhoissa, toisin kuin Vickan-isosisko, joka tunnettiin vastuullisuudestaan tai muotoilijan urasta haaveillut Carl Philip -veli, jonka taiteellisuutta suitsutettiin. Kun Madeleine ja Chris löivät hynttyyt yhteen vuoden 2011 alussa, molemmat ikuistettiin usein rööki huulessa ja drinkkilasi kädessä.

Olikin yllätys, että bilepariskunta kaipasi perhe-elämän seesteisyyttä, pohditaan tuoreessa Seurassa.

Leonore and Nicolas welcoming their little sister home ❤

Henkilön Princess Madeleine of Sweden (@princess_madeleine_of_sweden) jakama julkaisu

Omistautuva äiti

Nuoresta Madeleinesta ei olisi uskonut, että hänestä vielä sukeutuu suurperheen äiti. Etenkin kuningatar Silvian silmäteränä tunnettua kuopustytärtä pidettiin hemmoteltuna – ja sen myötä myös hitusen itsekkäänä, Seuran jutussa muistellaan.

Prinsessojen historianopettaja Herman Lindqvst kuvaili syksyllä 2014 Expressen-lehdelle Madeleinen luonnetta.

”Molemmat prinsessat ovat älykkäitä, mutta Victoria huokuu myötätuntoa ja ymmärtää vastuunsa. Madeleinelle kukaan ei sano, mitä pitää tehdä. Pienenä hän ei suostunut pukemaan sukkia jalkaansa tavatessaan paavin ja aikuisena hän oletti hallitsijaperheen matkaavan New Yorkiin, mikäli he haluavat tavata hänet. Victoria tarjosi aina juomaa tai ruokaa minulle – Madeleine oletti, että hänelle tarjoillaan”, Lindqvist avautui.

Vaikka Madeleinesta ei saa pyhimystä tekemälläkään, hän omistautuu lapsilleen, uudessa Seurassa kerrotaan. Leonoren luksusleikkikouluna tunnetun lontoolaisen Purple Dragonin muut vanhemmat ylistivät Madeleinea Aftonbladet-lehden toimittajalle tämän vieraillessa siellä syksyllä 2015. Toisin kuin monet kynsihuoltoon tai samppanjalounaalle suuntaavat äidit, Madeleine osallistui Leonoren leikkeihin päiväkerhossa.

Lue koko juttu Seurasta.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Seura: Prinsessa Madeleine kasvoi bileprisessasta suurperheen äidiksi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X