Ihmiset

Kalaa, kasviksia ja paistoksia tulenkestävässä lasivuoassa

Kun lasivuoka tuli taloon. Keittiön modernia uutuutta esiteltiin Kotiliedessä vuonna 1935.

Vallankumoushan ei milloinkaan ole täydellinen yhdellä kertaa, tapahtuipa se sitten kokonisessa valtakunnassa taikkapa vain perheenemäntien keittiössä, jonne tekniikan vallankumouksen vaikutukset on ulotettu jo varsin määrätietoisesti ja tarkoituksellisesti.

Eivätkä perheenemännät voi muuta sanoa, kuin että eläköön tällainen kumous, joka on tuonut keittiöihimme yksinkertaisuuden, siisteyden, valoisuuden, nopean ruoankäsittelyn, helposti hoidettavan puhtauden ja uudet, ihastuttavat keittiöastiat polkemalla murskaksi esiäitiemme kupariset kattilaepäjumalat.

Tulenkestävät lasiastiat helpottavat perheenemännän jokapäiväistä työtä, säästävät astiain kulumista, aikaa, lämmönkulutusta sekä lisäksi ovat koristeellisia, ulkonäöltään miellyttäviä, joten ne voi tuoda suoraan liedeltä pöytään. Niissä valmistettu ruoka pysyy kauan kuumana, koska tämän lasin ominaisuuksiin kuuluu, että se jäähtyy hitaasti.

Kasvispaistos

porkkanoita
kukkakaalia
nuoria perunoita
herneitä ym. kasviksia

Kastike:
2 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
maitoa
1-2 munaa
suolaa
valkopippuria
(tomaattisosetta)

Puhdistetut kasvikset pienennetään, pannaan raakoina voideltuun tulenkestävään lasivuokaan, kastike kaadetaan päälle ja paistetaan kohtalaisessa uuninlämmössä kypsäksi. Kasviksia ei keitetä ennen paistamista, ettei hävitettäisi vitamiineja ja kaksinkertaisella kuumentamisella.

Kotiliesi 10/1935.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kalaa, kasviksia ja paistoksia tulenkestävässä lasivuoassa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.