Ihmiset

Käsien hoidosta

Joka naisen kädet eivät voi olla kaunismuotoiset, se on luonnon lahja harvoille valituille; mutta hyvinhoidetut niiden pitää olla, ja siihen voi jokainen nainen päästä vähällä vaivalla, kunhan omistaa hoidolle edes hetken joka päivä.

Tietystikin karkeata työtä tekevillä tosin on paljon enemmän vaivaa käsiensä kunnossapidosta, mutta heille se myös on käsien terveydenkin vuoksi tärkeätä.

Kynsiä ei ensiksikään saa leikata, vaan ne pitää viilata ja sitten tasoittaa hiekkapaperilla. Tämän jälkeen kädet pannaan hyvin lämpimään saippuaveteen muutamaksi minuutiksi. Kuivaamatta käsiä työnnellään kynnenreunuksi taaksepäin niin, että puolikuu tulee näkyviin. Sitten hierotaan rasvaista voidetta kynnenreunuksiin ja sormiin.

Monen käsiä palelee ja ne ovat epämiellyttävän kylmät aina talvisaikaan. Paras keino niiden hoitamiseksi on käsikylvyt.

Otetaan vettä kahteen vatiin, toiseen niin kuumaa kuin kädet sietävät, toiseen jääkylmää. Rannetta myöten kastetaan kädet ensin kuumaan veteen kolmeksi minuutiksi, sitten kylmään yhtä pitkäksi ajaksi. Näin vaidhetaan 3-4 kertaa; viimeksi kylmässä vedessä.

Kotiliesi 2/1935.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Käsien hoidosta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.