Ihmiset

Käsien hoidosta

Kauneus ja hyvinvointi ovat olleet tärkeä osa Kotilieden sisältöä alusta asti. Tämä ote on vuodelta 1935.

Joka naisen kädet eivät voi olla kaunismuotoiset, se on luonnon lahja harvoille valituille; mutta hyvin hoidetut niiden olla pitää, ja siihen voi jokainen nainen päästä vähällä vaivalla, kunhan omistaa hoidolle edes hetken joka päivä. Tietystikin karkeata työtä tekevillä tosin on paljon enemmän vaivaa käsiensä kunnossapidosta, mutta heille se myös on käsien terveydenkin vuoksi tärkeätä.

Kynnet ovat käsien koristukset ja ne vaativatkin sen tähden huolellista hoitoa. Kynsiä ei ensiksikään saa leikata, van ne pitää viilata ja sitten tasoittaa hiekkapaperilla. Tämän jälkeen kädet pannaan hyvin lämpimään saippuaveteen muutamaksi minuutiksi. Kuivaamatta käsiä työnnellään kynnenreunuksia taaksepäin niin, että puolikuu tulee näkyviin. Tätä ei koskaan saa tehdä rautaisella, vaan kumi-, luu- tai puuesineellä. Sitten hierotaan rasvaista voidetta kynnenreunuksiin ja sormiin. Voiteen annetaan tunkeutua hyvin kynnenreunuksen sisään.

Ohuen puikon ympärille kierretään kostutettua pumpulia ja kohotetaan sillä kynnenreunusta hyvin varovasti, niin ettei se riku. Kynnenalukset puhdistetaan myös samalla vanupuikolla, ei koskaan raudalla, ei saksilla eikä veitsellä. Lopuksi kädet kuivataan hyvin. Mikäli kiilloitusainetta käytetään, levitetään sitä kynsiin vain ohut kerros, jonka annetaan kuivua, sitten toinen ohut kerros päälle. Mutta puolikuu jätetään ilman, sen täytyy olla himmeä.

Kotiliesi 2/1935

Kommentoi

Kommentoi juttua: Käsien hoidosta

punaposki

Nämä perusohjeet ovat käyttökelpoiset tänä päivänäkin, mutta puolikuun näkyviin jättäminen on unohdettu kauan sitten. Miksiköhän ohjeista puuttuu kokonaan käsivoiteen käyttö, kyllä kai se oli käytössä jo vuonna 1935?

nainen nelissäkymmenissä

Käsin rasvaaminen on tosi tärkeää.Valitettavasti näin pieni teko edes kerran päivässä on jostakin syystä ”vaikeaa”,ainakin minulle.puhumattakaan muista hyvistä käsiin liittyvistä hoidoista.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.