Kotiliesi kysyy: Haluaisitko vanhuksesi lähemmäksi?

Kunnilla ei ole tällä hetkellä velvollisuutta järjestää pitkäaikaista laitoshoitoa vanhuksille, jotka eivät asu oman kunnan alueella.

Niinpä moni työssäkäyvä omainen ajaa viikonloppuisin pitkiä matkoja katsomaan laitoksessa asuvaa sukulaistaan tai yrittää muilla keinoilla varmistaa, että vanhuksella on kaikki hyvin.

Tulevaisuudessa kotikunnan vaihtaminen tulee olemaan helpompaa. Laitoshoitoa saavien sekä muuten jatkuvaa apua tarvitsevien henkilöiden muutto-oikeutta koskeva lakiesitys annettiin eduskunnalle juhannusviikolla.

Asian käsittelyä jatketaan eduskunnassa syksyllä. Kotikuntalakiin ja sosiaalihuoltolakiin tehtävät muutokset tulisivat voimaan vuoden 2011 alusta.

Käytännössä muutokset merkitsisivät vapautta liikkua ja valita asuinpaikkansa ja kotikuntansa myös niille, jotka eivät pärjää itsenäisesti.

Esimerkiksi pienen kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolta isoäiti voisi muuttaa Etelä-Suomessa asuvan poikansa perheen lähelle ja saada uudelta paikkakunnalta laitospaikan.

Miten muutto-oikeuden muuttuminen vaikuttaisi sinun ja läheistesi elämään? Vähentäisikö se huoltasi? Haluaisitko, että kaukana asuva, laitoshoidossa oleva omaisesi muuttaisi kotipaikkakunnallesi?

Kommentteja voidaan käyttää Kotiliesi-lehdessä.

Keskustelu

Vielä asia ei ole meidän perheemme kohdalla ajankohtainen, mutta jo tietoisuus tuollaisesta mahdollisuudesta vähentäisi ahdistusta, jota vanhenemista kohtaan tunnetaan. Huojentava lain muutos, mutta miksi asiaan puututaan vasta nyt?

Tänne ollaan haalimassa kaiken maailman mamujen koko suku, että heillä olisi hauskempaa. Mukaan tulee ilman muuta kaikkien isovanhemmat, jotka varmasti tarvitsevat paljon hoitoa ja vuodepaikkoja hoitokodeissa. Ei heitä tietysti voi viedä huonoihin terv.keskussairaaloihin. Niin on suomalaisia huonosti vuosikymmeniä hoidettu. Syynä nuukuus hoitajien määrissä ja vanhusten aliarvioiminen. Tilaanteen korjaaminen hulvattomilla pillerien syöttämisellä. Joensuussa yksin leskenä elänyt äitini kuoli siellä terv.keskussairaalassa 10 kk sinne joutumisen takia. Osteoporoosi söi selän ja niskan, joten jalat eivät enää kantaneet. Täältä Vantaalta pääsi sinne harvoin, joten kukaan ei ollut vahtimassa hänen hoitoaan. Lyhyessä ajassa hän menetti kokonaan kävelykykynsä. Petiin laitettiin metallireunat. Heti perään hän alkoi houria, oli pirteä aikaansa seuraava vielä kodissaan. Sitten vain nukkui. Jäätyneiden olkapäidensä takia hän ei pystynyt ottamaan korkealla olevaa vesilasia. Hän ei valittanut mistään. Kertoi, että hoitajat ovat tyytyväisiä, kun sanoo, että kaikki on hyvin. Sodat ja lottreissut kokeneena oli tottunut olemaan valittamatta ja kärsimään itsekseen. Soitin sinne joka viikko. Mutta kun hän oli sitten aina nukkumassa, hoitaja sanoi, että kaikki on hyvin. Jouluna 2002 hän oli ihan luuranko ja pillereiden alaisessa tilassa. Seuraavaksi kerraksi tuli Äitienpäivä 2003. Keskiviikkona äiti pihisi enää vähän puhelimessa ja sanoi, että en ymmärrä, miksi olen näin väsynyt. Ei enempää. Päästessäni Joensuuhun äiti oli jo tajuton ja tuijotti kattoon. Hän oli kuin luuranko. Ei enää liikkunut, ei puhunut, ei reagoinut mihinkään. Päällä oli äärettömän hikinen vihreä paita, suusta vedin jotain sientä, kuin limaa ison pötkön. Silmiin pyysin voidetta, koska ne olivat kuivumassa päähän. Valkeat nilkkasukat haisivat kamalalle. Otin pois. Varpaanvälit tursuivat märkää ja niissä oli avoimet haavaumat. Pyysin vettä ja pesin jalat. Pyysin jotain hoitoainetta, niin sanottiin, että jos lääkäri antaa luvan. Sitten oli laitettu jo tippa ja nestettä virtasi niin, että äiti oli kuin pullea hukkunut. Jalat olivat vääntyneet koukkuun, miten sattuu. Hänen kenkänsä olivat vuoteen alla. Voin vain sanoa, että niillä ei oltu kävelty kuukausiin. Kieli oli kuivunut kuivan luumun kokoiseksi, koska suu oli koko ajan auki. Sain luvan olla siellä yöt. Hän kuoli 14.5.2003 aamulla. Ed. päivänä naislääkäri kävi kysymässä, tehdäänkö ruumiinavaus. Hän kysyi sen äidin vuoteen yli, vaikka äiti vielä oli elossa ja kuuli, vaikkei enää reagoinut. Sanoin, että itsehän olet pillereitä syöttänyt, laita syyksi, mitä haluat. Niinhän hän jo tuossa korisee, sanoi lääkäri. Sellaista suhtautumista kuolevaan on Joensuussa. Ei mitään arvoa kuolevalle. Itselleni parasta oli äitini kärsimysten loppuminen ja pääsy rauhaan. Mutta ei Suomessa kauan ruumiita makuuteta. Parin tunnin päästä hoitaja ja apulainen tulivat hanskat kädessä siirtämään pois. Sain olla mukana saattamassa äitini riisumisessa ja pukemisessa ja saattamassa kellarin kylmiöön. Tässä tarinani lyhyesti. Sairaalan Osastonhoitaja olikin sitten tyhjentänyt äidin säilöön jättämät rahat, kuten monelta muultakin. Sillä ei ole merkitystä. Antoipahan vain viimeisen pisteen Suomen tälle hoitolalle annettavaksi. TOIVEENI: lopettakaa vanhusten rääkkäys ja kärsimykset, antakaa heidän kuolla aikanaan. Äidilläni oli elvytyskielto. Nyt, kun tänne ollaan hallimassa uusia vanhuksia, hoitakaa ENSIN Suomen omat vanhukset. Me, muualta Suomea tänne muuttaneet, olisimme halunneet vanhat vanhuksemme tänne, että olisimme voineet hoitaa täällä. Tutkikaa, miten usea nyt haluaa samaa, ennenkuin täytätte paikat. Maailmassa on miljardeja vanhuksia sairaina ja yksin. Politikot ei ole välittäneet oman maan kansalaisista vuosiin. Nyt, jos sota syttyi, en taatusti lähtisi tällaista peräkylää puolustamaan. Ulkomaalaisille kumarretaan ja hyyssätään, ilman mitään vastinetta. Ikinä en tule menemään tuollaisiin kaatopaikkoihin, kuten meidä terv.keskussairaalat ovat. En käytä muutenkaan mitään lääkäripalveluita.Siksi olenkin pysynyt hengissä Suomessa tuijotetaan liikaa terveyttä ja ihmiset ovat hysteerisiä, kun eivät enää tajua mikä on luonnollista ja mikä ei. Oikein ohjatusti turhat potilaat ohjattava muualle. Ensin tutkittava suomalaisten tarve ja vasta sitten lennätettävä ne ulkomaalaiset tänne hoidettaviksi. Tämä päätös tulee todella kalliiksi Suomelle. Ja Katainen luulee maamme kasvavan velan hoituvan itsekseen. Meillä ei ole isovaaria, joka rahat pulittaa. Kataisella lienee, kun ei ole huolta huomisesta. Voikaa hyvin!

Karmeaa luettavaa oli edellisen tarina.Meidän kokemamme puutteet hoitoketjussa ovat olleet osittain omia töppäyksiä,ja tilanne
kotisairaanhoidon yhteydenoton myöhästyttyä päivällä päättyi hyvin;
ettei tarvinnut taksilla ajella ja jonottaa taajamasta toiseen.Niinkin on
käynyt.Oma aktiivisuus merkitsee liian paljon,että saisi hyvää hoitoa
oikeaan aikaan.Paikkoja liian vähän,jonot vanhusten dementia yms
tarpeisiin nähden epäasianmukaiset.Tätä kirjoittaessa ei meilläkään
varmaa tietoa tulevasta,kuolinviestiäkin jo odottelin,mennään päivä
kerrallaan.Ikävä jos joutuu piankin katsomaan taaksepäin ja toteamaan hallintotappeluun meni aika,jonka olisi voinut viettää
yhdessä ja nauttia joka hetkestä,mitä vielä tiimalasissa.

Ihan aluksi haluan sanoa, että minusta ihmiset ovat saman arvoisia taustastaan ja kotimaastaan riippumatta. Tarve ratkaisee hoitomuodon omilla ja vierailla. Iso kysymys tuo lakimuutos toteutuessaan on. Ajatellaanpa meitä suuria ikäluokkia jotka aikoinaan joukoittain muutimme pääkaupunkiseudulle työn perässä. Rakennettiin lähiö lähiön viereen, että kaikille löytyisi koti. Nyt meillä on huoli kotiseudulle jääneistä vanhemmistamme, niinkuin kuuluukin. Ratkaisu muuttaa lähellemme on yksilötasolla hieno ajatus. Mitä se tarkoittaa esimerkiksi Helsingin, Espoon ja Vantaan vanhustenhuollon näkökulmasta? Mistä löytyy ne vähintäänkin sadat uudet hoitopaikat omaisillemme? Minusta ongelma on ratkaisematon. Oletteko muuten kysyneet vanhuksiltanne haluavatko he muuttaa uusiin oloihin. Minä kysyin 86 vuotiaalta isältäni asiaa. Hän piti ajatusta tosi hölmönä. ”Siellä sitä vasta yksinäistä olisi kun kaikki vanhat tutut ympäriltä olisi poissa. Eikä omaisetkaan jatkuvasti voi olla seuraa pitämässä. Täällä sentään voi seurata paikkakunnan asioita ja tavata tuttuja. Sitten kun ei enää järki sano missä ollaan, ei sillä myöskään ole merkitystä.” Meillä on päädytty hankkimaan palveluita tarpeen mukaan, kun isä on vielä kotona ja sitten kun kotonaolo ei onnistu pidämme yhteyttä hoitohenkilökuntaan positiivisessa hengessä, mahdollisimman usein isän luona vieraillen.

Jos vanhus pärjää siellä kotikylässään vielä yksin, eihän ole tarvetta yhteiskunnan hoitopaikkaan muualla. Erikseen on vielä kyläyhteisöt, jossa vanhus on elänyt kauan. Ystäviä on. Entäs maamökistä kaupunkiin muuttanut? Ystäviä ei ole ehtinyt tulemaan, tai jos on, hekin ovat jo kuolleet. Mahdollisimman usein vierailu tarkoittaa, mitä? Kerran kuussa olisi hyvä. Se olisi joku Lahti tai Lappeenranta. Savonlinnakin on jo kaukana. Onko pienipalkkaisella ihmisellä mahdollisuus usein reissata satojen kilometrien päähän? Ei ole. Mitenkähän se yhteydenpito hoitohenkilökuntaan onnistuu? Ei heillä liene aikaa vähän väliä kertoilla vanhuksen vointia. Potilaita voi olla paljon.Hoitajia on liian vähän ja se aika ei edes riitä tarpeelliseen hoitotyöhön, saati puhelimessa istumiseen. Hoidon tasossa tulee erottaa ne kalliit, jopa 4000 E/kk hoitopaikat ja terv.keskussairaalan hoitopaikat, jotka ovat suhteutettu eläkkeeseen. Olen positiivisesti ajattelevaa tyyppiä. Mutta, kun nähnyt olen, missä mennään. Senpuoleen, maahanmuuttajat eivät alistu samaan, mitä meidän sodat kokeneet vanhuksemme. He osaavat vaatia ja heille on annettu sama elintaso, ja enemmänkin, kuin suomalaisille syntyperäisille. On todellakin mielenkiintoista nähdä, jos vanhushuoltoa saadaan muutetuksi, mistä ne rahat revitään. Lainaahan Suomi vielä saa ja sillä sipuli, tämäkin päätös on heitetty tulevien sukupolvien selkänahasta revittäväksi.

Kuulin perheestä joka iloitsi siitä, että voivat nyt, kun asuvat lähellä, käydä useimmin tervehtimässä vanhainkodissa asuvaa omaistaan. He olivat muuttaneet USA.sta Saksaan.

Nyt kun äitini on 90 v, ja lähes kaikki ystävät ovat kuolleet tai niin huonokuntoisia, etteivät voi käydä tapaamassa, olisi ehkä äidille jollain tavalla parempi että hän asuisi tällä samalla paikkakunnalla kuin minä. Voisin viettää hänen kanssaan senkin ajan mikä nyt menee matkustamiseen. Eikä aina työpäivän jälkeen jaksa lähteä ajamaan yli 50 kilometriä edestakaisin kun itsekin on jo lähempänä 60:tä. Toisaalta noilla vuosilla, kun vanheneminen on heikentänyt voimat niin kovin vähiin ja muisti alkaa olla selvästi hatarampi kuin vielä muutama vuosi sitten, ei ehkä ole kiva muuttaa. Kaikki tutut hoitajat – niitäkin siinä palvelutalon alati vaihtuvassa hoitajajoukossa kuitenkin on — vaihtuisivat uusiin. Niin että molempi parempi. Hyvä minusta kuitenkin on se, että tämä mahdollisuus annetaan.

Oma ratkaisuni jatkuvaan huoleen ja 90-vuotiaan äidin lisääntyvään avuntarpeeseen on muutto Helsingisä synnyinseudulleni. Vaikeaa ratkaisua on vauhdittanut vuoden työttömyys ja työmarkkinoiden ikärasimsi. Yli 50-vuotiaan on todellla vaikea työlllistyä, pitäisi ottaa mitä tahansa työtä ja millä tahansa alipalkalla.
Vaikka ratkaisu on taloudellisesti raskas, koen, että voin tehdä näin jotain todella arvokasta ja antaa äidilleni ansaitun hyvän loppuelämän. Raha ei ratkaise kaikkea.

…se,että talouskasvua ja nuorehkojen menestyjien arvoja käytetään määrittämään mikä ikä-ihmisille tarpeen hyvään loppuaikaan?On pitkään ollut tiedossa ja tilastoista ikäpommi.Mut hei,kun ei tehdä oikeita valintoja ajoissa niin joukko harvenee,oli se
päätepysäkillä odottelu terminaalivaiheessa yksittäishuoneessa omaisten läsnä vai verhojen takana tai käytävällä suuryksikön massaruuhkassa.Oliko siinä tai hoivakodissa se mamu-hoitaja huonosti palvelevana tai mamu-lekuri kielitaitorajoituksineen?Ei kai?
Turha syyttää ilman todellista kehnokokemusta!Osalla mamuista ei
todella kykyä tai kiinnostusta sopeutua kulttuuriimme tai kieleen.Demokratiaa,sekulaaria lännen individualismia kavahtavat.Monesti eristyneisyydestä johtuen aiheuttajina sekä me että he itse.Kangistuneiden perinteiden yhteisöllisyys ei vuodessa,parissa muutu!Parempi syntipukki olisi se poliitikko,jota viimeksi äänestit;huijasiko hän äänesi,saiko mitään osaa lupaamastaan aikaa.Paljon kuluja veronmaksajien piikkiin?Entä
hallintohemmot ulkoistamisineen.
Mieti sitä,ennenkuin mamuja taas syyttelet! mun äiti on vielä elossa ei tiedä häntä kuukauden vai vuoden.Karmeaa farssia oli
mukana nyt vuoden sisään ja voi olla -eikä vielä parasta tietoa- terminaaliprosessin yksi lopputulema välit pilalla läheisten kesken.
Yritän olla projisoitumatta mutten kestokyvystäni vielä varma.
VIETTÄKÄÄ senioreittenne kanssa rauhaisaa aikaa,kun muistia vielä piisaa!

Haluaisin toki käydä äidin luona useammin kuin nyt ehdin – kerran-pari kuukaudessa yhden-kahden yön yli. Meillä molemmilla on mukavaa yhdessä, samoin lapsenlapsilla joista yksi, kaksi tai klme tulee mukaan vierailulle mummilaan. Kaikki vierailut ovat äärimmäisen mukavia ja todella antoisia meille kaikille. Saamme olla yhdess, jutella, pelailla pelejä, syödä hyvää ruokaa YHDESSÄ – se on tärkeää. Nuorimmat näkevät erilaisen äidin – oman äitinsä lapsena, kuulevat kuinka heidän äitinsä puhuu omalle äidilleen, heidn mummilleen… Pieniä sinällään tavallisia asioita – mutta monella tavalla nykyelämästä poispestyjä. Äitini on yli 80 vuotias – elää ja pärjää yksin mutta on toki yksinäinen kun ystävät, sukulaiset ja naapurit sekä ”aikalaiset” kuolevat ympäriltä. Omat lapset asuvat kaukana eikä heitä halua häiritä.

Sukujen välinen yhteydenpito on äärimmäisen tärkeää itselleni; tätä yritän opettaa myös omille lapsilleni. Mitä ikinä he aikoinaan tekevät kun itse olen vanha – se jääköön miettimättä. Elämme tätä hetkeä ja haluaisin niin kovin, että äidin elämä olisi hyvää ja elämäntäyteistä vielä nytkin – niinkuin se on ollut aiemminkin. Täyttä elämää!

Ei, en halua häntä tänne lähelle. En sikis, että se ei olisi mukavaa meille. Vaan siksi, että tiedän, että hän ei viihtyisi täällä, ruuhka-Suomessa, poissa kauniista omasta kotikaupungista, kauniiden maisemien ja puiden, järvien ja raikkaiden tuulien kotiseudulta. Sinne päinvastoin haluan itse joskus takaisin. Nyt matkustan 3-4 tunti suuntaansa, kerran pari kuukaudessa. Se on sen väärti!

http://janikanmaailma.blogspot.com/

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Haluaisitko vanhuksesi lähemmäksi?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X