Kotiliesi kysyy: Valitsetko ammatin kiinnostuksen vai työllistymisen perusteella?

Suoraan työttömyyskortistoon valmistuvista maistereista on viime aikoina puhuttu paljon. Valitsitko sinä oman alasi kutsumuksen ja kiinnostuksen vuoksi vai varman työllistymisen perusteella?

Opetushallituksen tuoreen ennusteen mukaan työpaikkoja syntyy tulevaisuudessa rakennusalalle, kaupan alalle (sekä myyjiä että korkeammin koulutettuja asiantuntijoita), sosiaali- ja terveysalalle, kone- ja metallialalle (nykyisistä koneistajista, hitsaajista ja asentajista suuri osa jää eläkkeelle lähivuosina) ja ravitsemisalalle (kokit ja tarjoilijat).

Kilpailua työpaikoista syntyy puolestaan seuraaville aloille: kulttuuri (kuten käsi- ja taideteollisuus sekä musiikki), viestintä (alan muodikkuuden takia), toimistotyö (osa esim. sihteerien tehtävistä on siirtynyt muille työntekijöille) ja kauneudenhoito (kosmetologit ja kampaajat).

Ajattelitko ammattia valitessasi työllistymismahdollisuuksia, vai painoivatko muut asiat enemmän? Entä kuinka neuvoisit nyt nuoria ammatinvalinnassa?

Millä perusteella sinä valitsit tai valitsisit alasi? Voiko työllistymisen varmuutta ennustaa?

Avainsanat

Keskustelu

Tottakai oman kiinostuksen mukaan! Olen toki opiskellut useaan otteeseen lisää ja muitakin aloja, mutta aina palnnut lähelle omaa perustehtävää.

Tottakai oman kiinostuksen mukaan! Olen toki opiskellut useaan otteeseen lisää ja muitakin aloja, mutta aina palannut lähelle omaa perustehtävää.

Oma kiinnostus painoi vaa’assa, mutta myös se painoi yhtä paljon, että kotitilani on ollut suvussamme jo 1500-luvulta ja vanhemmat sisarukseni olivat jo valinneet oman polkunsa maailmalta -minä siis jäin jäljelle. Maatila työllistää takuuvarmasti, elanto perheelle siitä tulee vain jos tyytyy vähään tai tekee toistakin ammattia(tämä vaihtoehto puolestaan karsii vapaa-ajan minimiin!). En ole katkera, mutta kyllä joskus hatuttaa kuunnella ihmisten valitusta ruuan kalleudesta kun ne samat valittajat voivat käyttää useita kertoja vuodessa tapahtuviin ulkomaanmatkoihin satoja tai tuhansia euroja. Meidän talous on antanut myöden kolmeen ulkomaanmatkaan 20 vuoden aikana, mutta niistä onkin sitten todella nautittu koko rahan edestä!

Suomessa on vallalla paperipätevyyssyndrooma! Kaikista kursseista, koulutuksista jne pitää saada todistus. Samasta työstä ei saa samaa palkkaa, jos on koulutusta muusta maasta tai hieman eri alalta. Nykyisellä työpaikallani ns. paperipätevät saavat heti valmistuttuaan korkeinta palkkaluokkaa, mutta heidän työnsä ei tietystikkään vastaa ammatissa jo kauan toimineita, joilla on toisen- tai erilainen koulutus. Eräässä toisessa pohjoismaassa asuessani ja työskennellessäni ei työnantaja edes katsonut papereihin vaan katsoi minua silmiin ja kysyi, osaatko sitä tai tätä. Ihmiseen luotettiin ja sai hyvää palkkaa. Ei ihme että kyseisessä maassa on helppoa vaihtaa työpaikkaa, työttömyyskorvaus on kunnollinen, noin 30% työvoimasta vaihtaa työpaikkaa vuosittain. Täällä Suomessa ihmetellään jos joku muuttaa paikkakuntaa työn takia! Selitellään kun on ostettu asunto jne tekosyitä. Olen aina vuokrannut asunnon, ei sitä koskaan tiedä minne muuttaisin seuraavan kerran työn perään!

Oma kiinostus ammattialaan on kaiken ehdoton edellytys. Tietenkin se, jos tuntee jonkun ammattilaisen ja on voinut seurata läheltä hänen työskentelyään omassa ihanneammatissa, lisää ja syventää ammattitietämystä. Omalla kohdallani oli ratkaisevaa eri työkokemukset lukioajan jälkeen. Niiden pohjalta vähitellen selkeni suuresta ammattikirjosta ne alat, jotka todella koin omakseni. Kun on itselle selvinnyt suunta ja päämäärä, niin eikun potkua ponnisteluihin niihin opinahjoihin, mitkä kiinnostaa. Itseltäni meni useita vuosia hakiessa omaan koulutukseeni, pääsemiseen tarvittiin todella paljon tietoja ja taitoja.
Opiskelin viidessä vuodessa tutkinnon hyvällä menestyksellä ja nautin kaikesta. Valmistumiseni jälkeen en ole ollut päivääkään työttömänä, päinvastoin on ollut lähes runsauden pulaa. Pidän työstäni ja koen olevani omalla alallani. Kyllä kannatti hakea pitempään omaa tietään, siitä se oma sisukin löytyi, mistä ammentaa arjen puurtamiseen! Ja tärkeää on koke oman työn merkitys, sen kiitoksen saaminen muilta on todella tiukassa työyhteisössä jos toisessakin.

valitsin ammatin oman kiinnostuksen perusteella. Olen ajatellut, että en voi olla muu kuin sairaanhoitaja – lapsesta saakka.
Nyt, kun olen työtön sellainen olen harkinnut alan vaihtoa. Hoitotyö on raskasta, aliarvostettua ja hävettävän huonosti palkattua sen vaativuuteen nähden.
Tällä hetkellä en halua työllistyä hoitoalalle edellä mainittujen syiden vuoksi, mutta muuta ammattia osaamattomana olen omilla valinnoillani ajanut tilanteen siihen, että pakko yrittää oman alan töihin. Uudelleen koulutukseen ei tällä hetkellä ole taloudellista mahdollisuutta, enkä ole päässyt itseni kanssa edes selvyyteen siitä mahdollisesta uudesta ammatista!
Työllistyminen tälle alalle on varmaa. Mielestäni siinä on kuitenkin se ongelma, että töitä ei voi valikoida. Nyt huutava pula osastotyössä olijoista ja etenkin vanhuspuolella. Mitäs tarjotaan meille, jotka olisimme suuntautuneita mm. persoonallisten ominaisuuksiemme ja vahvuuksiemme perusteella päivätyöhön, työikäisten/ lasten- ja nuorten pariin?
Onko hoitotyössä työtä vain kolmivuorolaisille?

Siitä on kauan, mutta valitsin kyllä kiinnostuksen perusteella. Siihen aikaan opiskelupaikkoja ja töitä riittikin, toinen tilanne taitaa olla tänään.

Minulle ammattini tuli pakonsanelemana, koska en päässyt opiskelemaan aikanani. Isän lempisanonta oli ” työläisen pennut menee töihin ja herrain pennut opiskelkoon.” Niinpä jäin ilman haaveammattiani, joka olisi ollut tulkki, kun minulla oli hyvä kielipää. Nyt onneksi kaksi tytärtäni on haaveammateissaan ja sitä kautta minunkin haaveeni toteutui. Työni on raskasta toisten jälkien siivoamista enkä enää tässä iässä viitsi vaihtaa tai edes haaveilla muuta. Odotan vain kunnes pääsen eläkkeelle. Suomessa loppuu perustyöntekijät aivan pian! Kaikki haluavat istua tietokoneiden edessä ja päästä helpommalla. Ollaan mieluummin työttömänä kuin tartutaan mopin varteen tai mennään vanhusten hoitopaikkoihin töihin. Myöskin raavaitten miesten ammateissa loppuu tekijät, sillä puku ja kravatti vie poikien mielenkiinnon paremmin. Suomessa ei ole enää sitä työmoraalia kuin ennen.

Ensimmäisen ammattini valitsin kiinnostuksen perustella. Sain tehdä kivenhiojan työtä n. kymmenen vuotta 20 vuoden aikana- siis pätkätöitä. Samalla sain työkokemusta nykyiseen työhöni myyjänä, joskin työ on aivan erilaista. Toiseen ammattiin, koulunkäyntiavustaja, kouluttauduin luulemani hyvän työllistymisen vuoksi. Tein työtä kolme vuotta, jonka jälkeen työtä ei sitten ollutkaan. Työehdotkin ovat heikot ja ovat siitä vielä huonontuneet.

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Valitsetko ammatin kiinnostuksen vai työllistymisen perusteella?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X