Kulttuuri

Muistatko Suomi-filmien eroottiset heinälatokohtaukset? Niiden takana on tämä mies

Elokuvaohjaaja Teuvo Tulio herätti aikanaan ihastusta ja vihastusta, häntä pidettiin sekä mauttomana että rohkeana. Hän oli luomassa Suomi-filmien ikonista kuvastoa heinälatokohtauksineen. Tulion oma tausta oli erikoinen ja syntymäpaikkakin kerrassaan eksoottinen.

Tyylikkäästi pukeutunut nainen vilkuilee hurjin pyörivin silmin miestään ja sisartaan, jotka rakastavat salaa toisiaan. Hänen elekielensä on yhtä ylitsepursuavaa kuin hänen ilmeensä ja äänenkäyttönsä. Vuorotellen raivoisasti rääkyen ja kohtalokkaasti kuiskaillen hän julistaa:

”Päätin tappaa teidät! Sekin olisi ollut liian helppoa teille! Elää ja kärsiä – kärsiä niin kun minäkin olen kärsinyt!”

Teuvo Tulion elokuva Levoton veri (1946), josta yllä oleva kohtaus on, herätti ilmestyessään huomiota dramaattisuudellaan, kuten aiemmatkin ohjaajan elokuvat.

”Istuin lapsena 1970-luvulla matolla mustavalkoteeveen edessä ja lumouduin tuliolaisesta hulluudesta. Pelkäsinkin vähän”, kirjailija ja Teuvo Tulio -seuran puheenjohtaja Sirpa Kähkönen muistelee ensikohtaamistaan Tulion elokuvien kanssa.

Kaikki tuntevat myös perisuomalaisen heinälatoromantiikan. Kesäisessä maalaisidyllissä neito ja nuorukainen heittäytyvät heiniin, intohimoiset sanat vaihtuvat, sitten kamera kääntyy toisaalle.

Ironista kyllä tämän suomalaisuuden ikonin on luonut maahanmuuttaja. Se nimittäin juurtui Suomi-filmeihin juuri Tulion – alkuperäiseltä nimeltään Theodor Tugai – varhaisemmista töistä.

Teuvo Tulio syntyi Pietarin junassa

Theodor Antonius Tugain syntymäpaikaksi on mainittu Pietari. Itse asiassa hän syntyi junassa matkalla Riiasta Pietariin!

”Oikeastaan syntymäpaikakseni olisi pitänyt merkitä juna 18, vaunu 211, osasto 4 – tai jotakin siihen tyyliin”, hän veisteli sittemmin.

Tugai vietti lapsuutensa latvialaisen isoäitinsä ja latvianturkkilaisen isoisänsä maatilalla. Äidin puolelta hänessä kerrotaan olleen myös persialaista verta, isän puoleinen suku oli kokonaan turkkilaisia.

Theodorin vanhemmat, Alexander Tugai ja Helena Garschin, oli naitettu toisilleen perinnönjakosyistä – teema, jota Tulio käsitteli myöhemmin elokuvissaan. He erosivat pian, ja äiti lähti Peter Derodzinsky -nimisen puolalaisupseerin kanssa Pietariin rakentamaan uraa balettitanssijana.

Ura tai avioliitto eivät kuitenkaan kantaneet. Kolmannen miehensä, suomalaisen Alarik Rönnqvistin kanssa Helena muutti Helsinkiin ja otti 10-vuotiaan Theodorin mukaansa.

Eksoottinen ulkonäkö herätti täällä kiusaajien huomion. Theodor osasi kuitenkin puolustautua nyrkein ja oppi nopeasti sekä suomea että ruotsia; hänen äidinkielensähän oli latvia.

Myöhemmin nuori Tugai työskenteli Katajanokan satamassa ja näki läheltä merimiesten ja näille seksiä myyvien laivatyttöjen elämää. Tähänkin aiheeseen hän palasi myöhemmin.

”Suomen Valentino”

Tugai liikkui samoissa piireissä kuin kulttuuriryhmittymä Tulenkantajat ja kiinnostui elokuvista, tuosta huippumodernista taidemuodosta.

Ystävänsä Valentin Vaalan ohjauksessa hänestä tuli ensiksi näyttelijä. Elokuvissa Mustat silmät ja Mustalaishurmaaja 17-vuotias Tugai esitti pääosaa tummana ja tulisena romanttisena sankarina. Hän sai liikanimen ”Suomen Valentino”, joka viittasi tietysti ajan kuumimpaan näyttelijäkomistukseen Rudolf Valentinoon.

Moni neitokainen epäilemättä katselikin Tugaita silmät kosteina, mutta hän nostatti myös katkeraa verta (mies)kriitikoissa. Aivan liian kaunis ja aistillinen mies, eikä ainakaan suomalainen…

Tugain itämaiset piirteet herättivät levottomuutta aikana, jolloin rotuopit olivat tiedettä ja suomalaisiakin pidettiin usein ”mongolideina”. Mustalaishurmaajassa on vieläpä kohtaus, jossa paidaton Tugai taistelee ruoskalla kilpakosijansa kanssa – moinen säväyttäisi varmasti nykyisinkin.

Ensimmäinen Tugain ohjaama elokuva oli Taistelu Heikkilän talosta, joka perustui Johannes Linnankosken novelliin. Siinä ison talon tytön on mentävä järkiliittoon ja unohdettava todellinen rakastettunsa. Kylmä liitto ajaa miehen juopottelemaan, ja tragedia kärjistyy molemminpuoliseksi kohtalokkaaksi väkivallaksi.

Debyyttiohjausta seurasi F. E. Sillanpään romaaniin perustuva Nuorena nukkunut. Siinä Tugai käytti ensimmäistä kertaa heinäkasaa tapahtumapaikkana kiihkeälle rakkauskohtaukselle.

Neidon lankeemus

Ohjaajaksi ryhdyttyään Theodor Tugai suomalaisti nimensä Teuvo Tulioksi. Ystävät tosin kutsuivat häntä Fedjaksi.

Sukunimi oli sopiva, vakiintuihan hänen tavaramerkikseen leimuavien tunteiden ilmaisu ja kärjistetyillä vastakohdilla pelaaminen, unohtamatta dramaattisia luonnonilmiöitä, kuten myrskyävää merta ja kuohuvia koskia.

”Hänen kuvallinen ilmaisunsa on aivan omaa luokkaansa koko suomalaisessa elokuvahistoriassa. Hän kertoo jäntevästi ja ekspressiivisesti, vimmallakin”, Sirpa Kähkönen kiteyttää.

Esimerkiksi elokuvan Rakkauden risti (1946) päähenkilö Riitta, majakanvartijan tytär, on alussa itse viattomuus. Aurinko paistaa kesäiselle majakkasaarelle ja kimaltaa niin merenpinnasta kuin Riitan vaaleista hiuksistakin.

Sitten paratiisiin saapuu käärme: lipevä konsuli Holmberg kaupungista. Hän kutsuu Riitan mukaansa kaupunkiin ja raiskaa hänet.

Kohta näemme Riitan vahvasti ehostettuna, tupakoivana ja kyynisenä seksityöläisenä sataman synkillä kujilla. Tarina vie päähenkilöä yhä syvemmälle vaikeuksiin ja vihdoin traagiseen loppuun.

Kertomus viattoman neidon lankeemuksesta on yksi juonikaavoista, joita Tulio tapasi hyödyntää. Jotkut ovat tulkinneet nämä elokuvat naisvihamielisiksi varoittelutarinoiksi, joissa nuorten naisten seksuaalisuutta moralisoidaan, etenkin kun Tulio välillä suorastaan mässäilee naisen kärsimyksellä.

Elokuvat voi kuitenkin tulkita myös seksuaalisen kaksinaismoraalin kritiikkinä aikansa kontekstissa. Miehet voivat ottaa ja jättää, naiset jäävät kantamaan seuraukset. ”Tässä minä nyt olen, sellaisena kuin sinä minut halusit”, seksityöhön päätynyt nainen ivaa viettelijäänsä elokuvassa.

Feministinen herrasmies

Hurjakatseinen Regina Linnanheimo esittää pääosaa suurimmassa osassa Tulion elokuvista.

Kaksikko oli tutustunut toisiinsa kouluaikoina. Kun Tulio perusti oman tuotantoyhtiön, Linnanheimo lopetti esiintymisen muissa kuin Tulion elokuvissa. Syynä oli kyllästyminen yksiulotteisiin rooleihin, joita isot yhtiöt hänelle tarjosivat.

”Minusta Tulio ei ole naisvihamielinen. Hänellä on ollut täysin poikkeuksellisen tasaveroinen yhteistyösuhde Linnanheimon kanssa”, Sirpa Kähkönen toteaa.

Linnanheimo johti Tuotanto Tulio Oy:tä ohjaajan apuna ja oli mukana käsikirjoittamassa elokuvia. Nimimerkin ”Filmimies” taakse kätkeytyvät Nisse Hirn, Linnanheimo ja Tulio.

Elokuvan Rikollinen nainen käsikirjoitus on kokonaan Linnanheimon käsialaa. Se on painajaismainen kuvaus naisen alistamisesta, avioliitosta orjuuden muotona. Tuohon aikaan ei ollut todellakaan korrektia kyseenalaistaa avioliittoa onnen täyttymyksenä.

Tulio suunnitteli filmatisoivansa myös Minna Canthin klassikkonäytelmän Työmiehen vaimo, mutta hanke kaatui rahoituksen puutteeseen.

”Tulio ja Linnanheimo käsittelivät ainutlaatuisella tavalla naisen alkoholismia elokuvassa Olet mennyt minun vereeni”, Kähkönen lisää.

”Hatunnosto Tuliolle, joka antoi naistähden kirjoittaa ja näytellä tällaisen roolin aikana, jolloin nainen oli lähinnä koriste.”

Tulio piti tosin velvollisuutenaan kantaa aina naisseuralaisten tavaroita ja tervehtiä heitä elegantilla hatunnostolla. Hänen ystävänsä Annikki Suni on kertonut riidelleensä hänen kanssaan vain kerran. Silloin Tulio halusi välttämättä tarjota ravintolassa.

Äitiään Tulio rakasti suuresti ja vieraili tämän kuoltua säännöllisesti haudalla.

Tuliolla oli tietysti lukuisia intohimoisia ihailijattaria, mutta naimisiin hän ei mennyt. Hänellä ei liioin ollut lapsia – ”vaikka toisin väitetään”, kuten hän itse tokaisi.

Rakkaus- ja ystävyyssuhde Regina Linnanheimon kanssa kuitenkin kesti aina tämän kuolemaan asti.

Melodraama meni muodista

1950-luvulla Tulion elokuvailmaisu muuttui yhä äärimmäisemmäksi ja tyylitellymmäksi – ja sitä mukaa kriitikot alkoivat käydä yhä nuivemmiksi.

Elokuvia moitittiin liioitelluiksi, siis teennäisiksi, suorastaan mauttomiksi, toisinaan myös vanhanaikaisiksi.

1960-luvulla Tuliosta tuli suorastaan vihattu ja naureskeltu.

Vastaavaa ylenpalttisuutensa tuomitsemista Tulio oli saanut kuunnella aina näyttelijänajoistaan alkaen. Hyvä maku samaistetaan kulttuurissamme realistiseen estetiikkaan ja tunteiden hillintään.

”Tulion elokuvia ei pidä tulkita realismin kautta, vaan ne pitää ymmärtää melodraamaksi”, Kähkönen selittää.

”Tähän lajiin kuuluvat antiikin draaman asetelmat: suuret tunteet, intohimo, tuomio, tuho ja kuolema.”

Tulio ohjasi kaikkiaan viisitoista elokuvaa. Viimeinen oli värifilmi Sensuela, joka toisti hyväksikäytettävän naisen teemaa. Sensuuri iski oitis tähän avoimesti paljasta pintaa näyttävään elokuvaan ja määräsi sille K18-ikärajan ja rangaistusveron.

Teuvo Tulio oli toki aina joutunut tappelemaan taiteellisen vapautensa puolesta.

”Raakuutta sai näyttää ja halolla lyödä niin, että veri tirskui, mutta kahden ihmisen rakkaudenosoitukset katsottiin täysin sopimattomiksi”, Tulio muisteli myöhemmin katkerana.

Hänellä oli valmis vastaus kysymykseen, mikä oli hänelle elämässä tärkeää: uskonto ja seksi. Hänet oli kastettu katolilaisuuteen, äitinsä uskoon, ja hän kävi jouluyön messussa Helsingin Pyhän Henrikin kirkossa joka vuosi.

Tehty rohkeille

Kömpelöllä tavalla räikeä Sensuela osoittautui flopiksi. Sen jälkeen Tulio lopetti elokuvien teon kokonaan. Hän ei ollut koskaan pitänyt julkisuudesta, mutta nyt hänestä tuli täydellinen erakko. Tuttavilleen hän julisti tehneensä ”pelkkää paskaa”.

Ennen kuolemaansa Tulio ehti nähdä, miten hänen arvostuksensa kasvoi uudelleen. Muun muassa Aki Kaurismäki on ylistänyt häntä esikuvanaan, ja häntä on kutsuttu myös Suomen ensimmäiseksi oikeaksi auteur-ohjaajaksi eli elokuvalliseksi visionääriksi.

Sirpa Kähkönen ei muista kuulleensa halventavia kommentteja Tuliosta.

”Minun sukupolveni koki erittäin vahvana Tulion elokuvien tumman ja villin estetiikan. Reginan silmät ovat painuneet silloisten lasten mielen syvimpiin kerroksiin, hän muistelee.”

Kähkösen luotsaama epävirallinen Teuvo Tulio -seura koostuu seitsemästä Tulio-fanista. Seura on tehnyt muun muassa pyhiinvaelluksia elokuvien kuvauspaikoille ja ohjaajan lapsuudenmaisemiin Latviaan.

”Tulion elokuvat on tehty rohkeille”, Kähkönen napauttaa.