Li Andersson häpesi uransa alussa huonoa suomen taitoaan, mutta yksi hyöty kielen heikosta osaamisesta oli
Li Andersson oli nuorena umpiruotsinkielinen. Kun työkieleksi tuli suomi, Li tunsi itsensä muita tyhmemmäksi.
Kun Li Andersson oli 8-vuotias, hän valmistautui taiteilijaisänsä kanssa televisiostudion takahuoneessa isänpäiväohjelman haastatteluun. Hiukan ennen lähetystä isä päätti säväyttää ja esiintyä ohjelmassa kasvot kirjavaksi maalattuina. Li kauhistui ja kieltäytyi tulemasta isän kanssa haastatteluun, jos tämä nolaa perheen sillä tavalla.
Alkoi tahtojen taistelu. Lin neuvottelutaktiikka oli neliraajajarrutus. Isä saisi mennä televisioon yksin, jos naamassa olisi väriä.
”Ei se mikään hyvä taktiikka ole, vaikka siihen törmää välillä myös politiikan neuvottelutilanteissa”, Li sanoo.
Sillä kertaa se kuitenkin auttoi heidät kompromissiin. Isä tyytyi maalaamaan kolme sormea eri väreillä, ja Li tuli mukaan ohjelmaan.
Tämä on Lin varhaisin muisto siitä, miten hänen toimintansa esti jotain epämieluisaa tapahtumasta. Se oli vaikuttamista mikrotasolla, mikä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen esiaste.
Lue myös: Li Andersson: Rohkeasti räväkkä
Miten tavallisesta pikkutytöstä kasvoi vaikuttaja? Tässä jutussa Li kertoo, mitkä kuusi asiaa johtivat siihen.
Yksi: vanhemmat puhuivat Lin kanssa kaikesta
Li liittyi Vasemmistonuoriin 16-vuotiaana. Se oli yllättävä veto lapselta, jonka perheessä tai suvussa ei ollut ketään, joka olisi ollut millään tavoin mukana politiikassa.
Pikkulapsena Li asui vanhempien erottua vuoroin äidin ja isän luona. Hän oli molemmille ainoa lapsi, kunnes sai 17-vuotiaana pikkuveljen isän puolelta.
”Minulla on aina ollut tasavertainen olo suhteessa vanhempiini. He kuuntelivat jo lapsena mielipiteitäni, viettivät kanssani aikaa ja puhuivat kaikenlaisista asioista. Siitä välittyi tunne, että olen arvokas ihminen, jonka ajatuksilla on väliä.”
Vasemmistolainen arvomaailma oli kotona läsnä varsinkin silloin, kun Lin toimittajana työskennellyt äiti laittoi maailmaa paikoilleen keskusteluissa ystäviensä kanssa. Isä taas uskalsi poiketa valtavirrasta taiteellaan ja Lin mielestä myös ulkonäöllään.
”Isä puhui paljon siitä, että pitää uskoa omaan juttuunsa, vaikka ei saisi heti vastakaikua. Hän sanoo aina, että hänen taideteoksensa luokiteltiin aluksi ö-mappiin. Tämän kautta minussa syntyi ymmärrystä ihmisiä ja ilmiöitä kohtaan, jotka ovat yhteiskunnan marginaalissa.”
Kaksi: kaveripiiri väitteli ja haastoi toisiaan
Kun Li oli teini-iässä, elettiin vuosituhannen vaihdetta. Ilmassa oli vahvaa feminismin nousua, ja se upposi Lihin ja hänen kaveripiiriinsä. Suomi oli saanut ensimmäisen naispresidentin, ja Spice Girls -bändin myötä oli syntynyt voimaannuttava käsite tyttöenergia. Luokan tytöt kävivät yhdessä katsomassa Fucking Åmål -elokuvan, koska se kuvasi ihan uudella tavalla tyttönä olemista. Tuntui, että tytöille tuli enemmän tilaa olla sitä mitä he olivat.
Lin yhteiskunnallinen herääminen ei tullut kotoa, vaan kavereilta.
”Meidän kaverijengissä asiallinen väittely oli osa yhdessäoloa. Haastoimme ja kyseenalaistimme toisiamme. Jos en miettinyt kunnolla, miten perustelen näkemykseni, joku huomautti siitä varmasti. Ystävien kautta kasvoin sellaiseksi kuin olen.”
Nuorisotalolla pyöriessään Li alkoi hahmottaa, että kaikki nuoret eivät tosiaan ponnista samoista lähtökohdista eikä mahdollisuuksien tasa-arvo ole totta. Intohimoisen toiminnan kohteita löytyi lähiympäristöstä: vasemmistonuoret valtasivat taloja, ja omista joukoista lähdettiin ulkomaille osoittamaan mieltä maailmanlaajuisten kauppajärjestöjen kokouksiin.
Näin ei tosin tehnyt Li, hän oli siihen liian nuori. Mutta hän imi itseensä muiden kokemuksia.
Toiminnassa oli vain yksi kompastuskivi. Kieli. Li oli niin ruotsinkielinen, että heikko suomen taito hävetti.
Kolme: Li Andersson hankki esiintymiskokemusta jo nuorena
Eräänä päivänä lukion ensimmäisellä luokalla Li ja hänen kaverinsa äkkäsivät koulussa julisteen. Elevriksdag, siinä luki. Mikä tällainen oppilaiden eduskunta on, he ihmettelivät ja päättivät lähteä ottamaan siitä selvää Vaasassa järjestettävään tapahtumaan. Tilaisuudesta tuli käänteentekevä.
”Olimme ihan noviiseja, mutta lumouduimme kaikesta mitä koimme. Paikalla oli suomenruotsalaisia nuoria eri puolilta Suomea väittelemässä asioista. Illalla oli juhlia ja hyvää musiikkia.”
Tärkeintä kokemuksessa oli tunne siitä, miten maailma aukesi. Turun ruotsinkieliset maailmanparantajapiirit olivat pienet, mutta täällä olivat läsnä samanhenkiset ihmiset koko ankkalammesta.
Li oli lukioajan mukana tämän oppilasjärjestön, Finlands Svenska Skolungdomsförbundin toiminnassa. Lukion jälkeen hän pääsi sinne pääsihteeriksi.
Vuosi oli opettavainen, koska pääsihteerinä sai ideoida juuri sen näköisiä tapahtumia kuin halusi. Eniten Li rakasti työssään vierailuja kouluissa. Hän kiersi maan kaikki ruotsinkieliset koulut Pohjanmaalta Kotkaan.
”Pääsin treenaamaan esillä oloa ja kontaktin ottoa vieraisiin ihmisiin alle kaksikymppisenä. Se on oleellista nykyisessä työssäni, sillä politiikan teko on isolta osin ihmistyötä.”
Neljä: turhautuminen työhön, joka valui hukkaan
Mutta tämäkään kokemus ei vielä tehnyt Listä poliitikkoa. Siihen hänet ajoi turhautuminen.
Li ja kumppanit olivat tehneet vuosia töitä Turun toriparkin vastustamiseksi. Vaikka he kuinka ponnistelivat, se tuntui hyödyttömältä.
”Turhauduin siihen, että kansalaisjärjestöissä oli skarppeja ihmisiä, jotka käyttivät hirveästi aikaa ja energiaa tiedonkeruuseen ja argumenttien hiomiseen vain saadakseen jonkun päättäjän pään kääntymään. Tehty työ valui hukkaan, jos kuntapoliitikot eivät nähneet aiheelliseksi kuunnella.”
Miksi ei siis asettuisi itse ehdolle kuntavaaleissa ja ryhtyisi ajamaan samoja asioita politiikan sisällä, Li ajatteli.
Ensimmäinen yritys 21-vuotiaana ei avannut tietä Turun kaupunginvaltuustoon, mutta seuraavissa kuntavaaleissa, 25-vuotiaana, Li oli jo Turun ääniharava.
Näiden kahden vaalin välissä Li oli tehnyt valinnan, joka teki hänestä ammattipoliitikon. Vasemmistonuorissa oli puheenjohtajavaalit ja ystävät kannustivat asettumaan ehdolle.
Li oli loppusuoralla yliopisto-opinnoissaan ja saanut juuri alaan liittyvän harjoittelupaikan. Hän päätti kieltäytyä paikasta ja asettua ehdolle puheenjohtajaksi. Hänet valittiin.
Kaksi kautta nuorisojärjestön puheenjohtajana toi niin paljon valtakunnallista näkyvyyttä, että se auttoi hänet eduskuntaan 27-vuotiaana.
Viisi: suomen kieli haltuun, vaikka jännitti
Li alkoi parikymppisenä kansalaisaktiivina olla jo täysiverinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Mutta edelleen häntä hiersi heikko suomen kielen taito. Siitä seurasi tunne huonommuudesta.
”Ajattelin, että tiedän vähemmän kuin muut enkä osaa kommunikoida senkään vertaa. Huono kielitaito tuotti myös tunteen, etten pysty välittämään muille persoonaani ja sitä kuka olen. Esimerkiksi huumori on ulottuvuus, joka tulee aika myöhäisessä vaiheessa uuden kielen oppimisessa.”
Li otti tavaksi tarkistuttaa suomenkieliset tekstinsä jollain suomea äidinkielenään puhuvalla. Se oli työlästä ja välillä kuormittavaa, koska hän joutui pyytämään tätä ylimääräisenä palveluksena.
Enemmän jännittivät kuitenkin puhetilaisuudet. Harjaantuakseen niissä Li teki diilin itsensä kanssa, kun areenat laajenivat Vasemmistonuorten puheenjohtajana.
”Päätin ottaa ainakin yhden puheenvuoron jokaisessa tilaisuudessa. Niin opin puhumaan ja ottamaan tilaa.”
Lue myös Anna.fi: Raskaana oleva opetusministeri Li Andersson viettää miehensä kanssa lähes kaiken vapaa-ajan: ”Olemme tottuneet elämään kahden hengen kuplassamme”
Litä ärsyttää, että esiintymistaitoa pidetään synnynnäisenä ominaisuutena, jota joko on tai ei ole.
”Todellisuudessa kaikki joutuvat treenaamaan puhumista ja esiintymistä. Se on taito, jonka voi harjoitella.”
Koulussa sitä ei kuitenkaan opetettu. Esitelmiä pidettiin, mutta kertaakaan ei käyty läpi, miten konkreettisesti esiinnytään. Harrastajateatterissa Li oppi esillä olemista ja äänen käyttöä, mutta politiikka ja teatteri ovat eri asioita.
”Teatterissa suojaa rooli, politiikassa asetat itsesi arvioitavaksi ihmisenä, sillä politiikkaa tehdään omalla persoonalla ja mielipiteillä. Siksi kritiikki myös tuntuu henkilökohtaiselta. En tunne yhtään poliitikkoa, jolle riittävän intensiivinen kritiikki ei menisi ihon alle.”
Pelottavimpia olivat väittelytilaisuudet, joihin pitää heittäytyä. Niihin Li valmistautui lukemalla paljon ja miettimällä, mitä voisi vastata erilaisiin argumentteihin.
Puutteellisesta kielitaidosta oli kuitenkin ainakin yksi etu.
”Puheesta karsiutui turha pois. Opin tiivistämään ja keskittymään oleelliseen.”
Kuusi: tietoinen päätös pitää toivoa yllä
Varma keino oppia kieli on elää sillä arkeaan. Niin Li on tehnyt jo pitkään, sillä hänen puolisonsa on suomenkielinen. Tosin nyt ruotsi on palannut arkeen entistä tiiviimmin, koska Li puhuu ruotsia parivuotiaalle tyttärelleen. Unetkin ovat muuttuneet ruotsinkielisiksi.
Li toivoo, että tyttärestä kasvaa aikanaan ihminen, joka tarttuu maailman vääryyksiin.
”Hän päättää itse, millä tavalla ja mihin vääryyksiin.”
Li itse eli lapsuuden lama-aikaan ja sai myöhemmin tietää isänsä olleen taloudellisesti tiukoilla. Se ei välittynyt hänen lapsenmaailmaansa. Hän itse on suuremman haasteen edessä, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa maailmanlaajuisesti eikä hellitä kuten lama.
”Minun pitää vanhempana miettiä sitä, miten luon toivoa ja kuinka välitän uskoa siihen, että asiat järjestyvät.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 25/2022
Kommentoi
Kommentoi juttua: Li Andersson häpesi uransa alussa huonoa suomen taitoaan, mutta yksi hyöty kielen heikosta osaamisesta oli