
Katso upeat kuvat! Kovakuoriainen voi olla kuin koru
Lähes neljännes kaikista eläinlajeista on kovakuoriaisia. Toiset ovat kuin avaruudesta saapuneita hirviöitä, toiset tavattoman kauniita. Yhteistä näille menestyjille on lujaakin lujempi kuori.
Kuten nimikin kertoo, kovakuoriaiset ovat kovapintaista joukkoa. Suurimmalla osalla etusiivet ovat muuntuneet koviksi peitinsiiviksi. Niiden alla ovat taidokkaasti laskostetut, kalvomaiset takasiivet, jotka toimivat lenninsiipinä.
Luja kuori suojaa hyönteisiin kuuluvia kovakuoriaisia vihollisilta moninaisissa elinympäristöissä, joihin ne ovat sopeutuneet.
Hyönteisiin kuuluvia kovakuoriaisia tunnetaan noin 350 000 lajia. Se on lähes neljännes kaikista tunnetuista eliölajeista. Suomesta on tavattu lähes 3 700 kovakuoriaislajia.
Vain pistiäisiä ja kaksisiipisiä on enemmän.
Kovakuoriaisten peitinsiivet muodostuvat kitiinistä, mutta se ei ole yksinään riittävän lujaa. Kitiiniin on sitoutunut kalsiumkarbonaattia, joka lujittaa kuoren kovaksi.
Tunnista hyvikset ja pahikset
Osa kovakuoriaisista, kuten kirvantorjujina tunnetut pirkot, ovat ihmiselle hyödyllisiä. Osa on harmittomia, mutta jotkut ovat merkittäviä tuholaisia.
Pienikokoiset kaarnakuoriaiset aiheuttavat laajoja metsätuhoja. Suurin osa lajeista on erikoistunut käyttämään jonkun puulajin jälsikerrosta toukkavaiheessa ravinnokseen. Käytäviin pesiytyy helposti hometta tai sienitauteja.
Muurahaisen näköisen muurahaiskuoriaiset puolestaan saalistavat kaarnakuoriaisia havupuiden rungoilla ja ovat erittäin hyödyllisiä tuhohyönteisteisten torjunnassa.
Sarvijääriin kuuluva runkohaapsanen oli vaikuttamassa Suomen tulitikkuteollisuuden loppumiseen. Kuoriaisen toukkien aiheuttamien tuhojen vuoksi ehjiä haapatukkeja ei ollut enää riittävästi saatavilla.
Vaatteisiin tai hiuksiin takertuva tukkimiehentäi on merkittävin taimituholaisemme. Kärsäkäs tekee tuhoja vain istutusaloilla, minne sitä houkuttelee uusilta avohakkuilta leviävä pihkan ja tuoreiden hakkuutähteiden tuoksu.
Kovakuoriaisten siivet kimaltavat auringossa
Kovakuoriainen voi näyttää korulta. Peippikuoriaisen peitinsiivet kimaltelevat kaikissa sateenkaaren väreissä valon osuessa niihin sopivassa kulmassa.
Myös välkehtivän vihreä, puolisenttinen lehtikärsäkäs hohtaa kauniisti auringonvalossa. Sen tunnistaa kärsäkkääksi venähtäneestä päästä ja pisaranmallisesta metallinhohtoisesta ruumiista. Jos kärsäkkään ottaa käteen, peitinsiipiä peittävät suomut varisevat helposti pois.
Sarvijääriin ja edelleen kukkajääriin kuuluva nelivyöjäärä on eräs kauneimmista kovakuoriaisistamme. Sen kirkkaat värit, siro muoto ja suuri koko tekevät siitä helposti havaittavan.
Osa kuoriaisista on sopeutunut vedenalaiseen elämään. Suursukeltajat hengittävät peitinsiipiensä alle varastoimastaan ilmasta ja voivat viettää pitkiäkin aikoja veden alla saalistamassa.
Lähes nelisenttinen keltalaitasukeltaja on virtaviivaisen sutjakka uimari, jolle melamaiset, voimakkaat takaraajat antavat hyvän vauhdin. Kookkaan kovakuoriaisen näkee usein metsälammissa, mökkirannoilla ja muissa matalissa vesissä.
Jos kotilampi uhkaa kuivua, kuoriainen nousee siivilleen. Lintuperspektiivistä uusi lampi löytyy helposti. Joskus keltalaitasukeltaja saattaa laskeutua erehdyksessä kiiltäväpintaiselle auton katolle tai konepellille.
Suomessa tunnetaan pitkälti toistasataa sukeltajalajia, joista suursukeltajia on viisi.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Katso upeat kuvat! Kovakuoriainen voi olla kuin koru