Luonto

Kolin kansallismaisema palkitsee turistin jokaisena vuodenaikana – lue Kolin tarina

Kolin luonto on ristiriitainen, samalla kertaa synkkä ja lempeä, ankara ja tyyni. Vaaran huipulla kohtaavat romanttiset rakastavaiset, ahoniityllä kyyttö katsoo kämmekkää. Kotilieden lukijoiden mielestä Koli on kansallismaisemistamme kaunein.

Koli on Suomen kansallismaisemista legendaarisin, myös Kotilieden lukijoiden mielestä. Lukijamme saivat äänestää mielestään upeinta maisemaa, ja Koli voitti ylivoimaisesti. Niinpä uusi luontojuttusarjamme alkaa juuri Kolilta.

Avara, silmänkantamattomiin jatkuva maisema on Kolin juttu. Korkeat vaarat ja Pielinen, Suomen neljänneksi suurin järvi, yhdistyvät tavalla, jota 1800–1900-luvun taitteen karealistiset taiteilijat Eero Järnefeltistä Jean Sibeliukseen ihailivat supisuomalaisena.

Avaruuden tuntua lisää vuosisatainen metsien kaskeamisperinne, jota jatketaan edelleen. Ahoja ja niittyjä pidetään avoimina niittämällä sekä laiduntamalla niillä kyyttöjä ja lampaita. Kaunis maisema on luonnon ja ihmisen yhteistyön aikaansaannos.

Tykkylumen jäinen talvi

Juuri nyt Kolin talvi on tuimimmillaan. Marraskuussa jäätyneen Pielisen yli tehty jäätie Lieksaan on avautumassa, ja lumen peittämät lyhytoksaiset kynttiläkuuset paukahtelevat poikki, kun jäinen taakka alkaa painaa.

”Kolin talvi on upea, onhan se Etelä-Suomen ainoita tykkylumipaikkoja”, Kolia parikymmentä vuotta kuvannut valokuvaaja Markku Tano sanoo.

Tano korostaa, että tykkylumi ei tarkoita puihin satanutta lunta. Tykky-
lumi on puihin kiteytynyttä kuuraa, mikä syntyy sumun, pakkasen ja tuulen ansiosta yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella oleviin metsiin.

Talvella Koli mielletään laskettelu- ja hiihtopaikaksi, mutta valmiiden reittien ulkopuolelle pääsee parhaiten lumikengillä.

Kun tuuli ulvoo Ukko-Kolin huipulla, lumikenkäilijä istuu kannolla ja avaa kahvitermoksensa suojaisassa kolossa korpin ronksuntaa kuunnellen.

Onnekas retkeilijä näkee lapinpöllön ja kuulee sen puhkuvat naukaisut ja murahtelut. Aran ilveksen liikkeistä saa parhaiten vihiä juuri talvella, kun ison kissan pyöreät jäljet hangella on helppo erottaa.

Illalla retkeilijämme saattaa havahtua revontulien huminaan. Varminta on kuitenkin pukeutua yöksi pilkkihaalariin ja etsiä katseella tähtiä ja kuuta, mieluiten toisen samanmielisen kanssa. Mikä voisi olla romanttisempaa!

Kevät lirisee ja lorisee

Mäyrät heräävät jo varhain maaliskuulla kuopimaan ja tonkimaan maata. Kävely hämärtyvässä illassa mustarastaan konserttia kuunnellen saa retkeilijänkin heräämään kuin mäyrä kevääseen. Kun kurkkuaan torven lailla töräyttelevät joutsenet alkavat saapua sulapaikoille, kevät on vihdoin koittanut.

”Ja kun vedet lähtevät liikkeelle, tuntuu, että joka paikassa lirisee, lorisee ja tippuu. Kaltevassa maastossa vesi juoksee metsän pohjassakin, ja ruskea maa herää kauttaaltaan eloon”, asiakasneuvoja Heidi Kilpeläinen Kolin luontokeskus Ukosta sanoo.

Koivikkojen heleänvihreiden hiirenkorvien läpi siivilöityy auringonvaloa ja ”kalman kourat”, kotkansiipisaniaiset, avaavat kämmeniään kohti avaruutta – kunnes toukokuun lopulla kukkivat tuomet tuoksuvat niin, että niitä ”unhoittaa koskaan, en koskaan mä voi”.

Valkoisten tuomien makea haju sekoittuu kaskisavuun, siihen, jossa Eino Leinon runo Nocturne viipyy: ”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.”

Kesällä kyyttö kainaloon

Kultarinnan laulu kuuluu Kolin kesään. Se on yhtä taitava muusikko kuin satakieli, mutta sitruunankeltaisen rintansa ansiosta vaatimatonta esikuvaansa koreampi lintu, joka laulaa mitä vain valoisissa rinnelehdoissa.

Tätä Kolin Saara Aaltoa kuuntelee joka kesä pää kallellaan myös kuusi seitsemän kyyttöä. Kyytöt ovat Itä-Suomen punaruskeita, pienikokoisia maatiaislehmiä, jotka mahtuvat 160-senttisenkin naisen kainaloon.

Kyytöt ovat Kolilla kesätöissä luontoa raivaamassa ja ne voivat työsuhde-etuna nuuhkia päivät pitkät ahomansikoiden tuoksua.

Niittyjen violetteja peurankelloja ja harvinaisia kirkiruohoja niitä ei kuitenkaan päästetä tallaamaan. Lehmät eivät liioin taida ymmärtää, miksi luontoharrastajat innostuvat myös rauhoitetusta neidonkengästä, kymmensenttisestä punervasta orkideasta.

Taiteilija Eero Järnefeltin mielestä kesällä Kolilla oli hauskinta palko-
veneily eli melominen. Nykyäänkin melojat viihtyvät suojaisella Herajärvellä. Valokuvaaja I.K. Inha puolestaan oli intohimoinen pyöräilijä; nykypäivän velocipedi-harrastaja kokeilee fatbikea, paksurenkaista pyörää, jolla voi sujahtaa maastoon kuin maastoon – kansallispuiston alueella pyöräilyä on kuitenkin hieman rajoitettu.

Kihlaparit ja avioliiton vuosipäivien juhlijat ovat Kolin kesässä tuttu näky:

”Valoisa kesäyö on mitä parhain hetki tarkkailla luontoa Ukko-Kolilla tai vetäytyä Akka-Kolin hiljaisuuden temppeliin, luonnon kirkkoon”, Heidi Kilpeläinen luontokeskuksesta kertoo.

Valokuvaaja Markku Tano ohjaa rauhaa etsiviä kiipeämään Mäkrävaaralle, vaikka reitti onkin hieman vaikeampi kuin suosituimmalle Ukko-Kolille. Toinen vaihtoehto on nousta anivarhain ja olla jo kolmen aikaan aamuyöstä Ukko-Kolilla seuraamassa auringonnousua. Useimmat muut matkailijat ovat paikalla vasta kello 8–9 aikoihin.

”Silloin parhaat hetket ovat auttamatta jo ohi”, Markku Tano sanoo.

Jumalat juhlivat syksyllä

Syksyn ruska hehkuu Kolin rinteillä keltaisena ja punaisena, koska kaskeamisen ansiosta seudulla on paljon lehtipuita: koivuja, pihlajia ja haapoja.

Vaeltajille riittää päiväreittejä 1,5 kilometrin mittaisista rengasreiteistä alkaen. Kokeneille patikoijille sopii Herajärven kierros, jonka kahdeksikon muotoisessa reitissä on 40 ja 30 kilometrin mittaiset taipaleet.

Syys-lokakuussa laulujoutsenten parvet töräyttelevät jälleen ylilennoillaan. Ne suunnittelevat verkkaisesti etelään muuttoa. Samaan aikaan hirvet liikkuvat kuin hidastetussa filmissä – ykköselämys ulkomaisille matkailijoille.

Yhä useammat vierailijat tulevat Kolille syksyllä, vaikka Pieliseltä nouseva syyssumu pehmentää ja peittää toisinaan näkymät. Heidi Kilpeläinen luontokeskusesta tietää, mitä rinteillä on silloin meneillään.

”Sanotaan, että jos vaaran huipulla on sumua, vanhat jumalat juhlivat ja vetävät sumuverhot eteen, jotta ihmiset eivät näe pitoja.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/17.

Lue myös:

Suomen parhaat taukopaikat: pysähdy ja pidä tauko täällä! Lähtisitkö kylpylälomalle? Esittelyssä 5 rentouttavaa kylpylää kotimaasta ja ulkomailta Puutarhurin matkakohteet kotimaassa: tunnetko jo nämä 7 upeaa puistoa ja puutarhaa?