Mistä erottaa viisikymppisen?

Ennen viisikymppiset saivat lahjaksi viirejä, raanuja ja keinutuolin, käyttäytyivät ikänsä edellyttämällä tavalla arvokkaasti ja heitä teititeltiin. Mistä nykyään erottaa viisikymppisen? Ei oikein mistään, vai?

Liikuntaharrastuksista: sauvakävely, vesijuoksu, pyhiinvaeltelu? Kammoavat seinäkiipeilyä (voi katkaista jalkansa), lumilautailua (voi katkaista jalkansa) ja ratsastusta (voi katkaista jalkansa).

Musiikkimausta: Matti ja Teppo, Lea Laven, Yölintu, Finlanders, Madonna, klassinen musiikki, ehkä jazz? Kammoavat Motörheadia, Eminemiä, Pinkiä.

Matkakohteista: Kanaria, Madeira, Saarenmaan kylpylät, kotimaan hiihtokohteet? Kammoavat Intiaa (siellä sairastuu vatsatautiin), Laosia (mitä kieltä ne puhuu siellä?), Grönlantia (miten sinne pääsee?).

Kotiasusta: miehillä lököttävät verkkarit ja virttynyt t-paita, naisilla piukat legginsit ja virttynyt t-paita?

Lempiruoista: itse tehty, oman vaimon tekemä tai äidin valmistama kotiruoka on parasta. Ehkä kiinalainen jo nykyään.

Kerro, mitkä seikat tekevät viisikymppisen? Aiotko käyttäytyä uudella tavalla, pukeutua toisin tai muuttua jotenkin, kun ylität maagisen rajan? Pitäisikö?

Keskustelu

On jo aika unohtaa kliseemäiset käsitykset. Tämän päivän viisikymppisiä ei pysty lokeroimaan, meitä on joka lähtöön!

Itse täytin 50 keväällä 2006. Sain lahjaksi mm. moottorisahan, kasvihuoneen ja pihatalkoot mutta myös väri-analyysin ja lomamatkan Firenzeen. Vietin synttäreitä kunnolla sekä töissä että sukulaisten kanssa enkä yhtään hävennyt ikääni vaikka kukaan muu naistuttavani ei ole 50-vuotisjuhlia pitänyt. Jos miehet juhlivat, niin miksei naisetkin? En todellakaan kuuntele Mattia ja Teppoa tms. vaan iPodistani löytyy Antony& the Johnsons, Bob Dylan – yhtä lailla kuin klassistakin musiikkia. Hame ja paitapusero sopii joillekin, mutta minulle ei – tämä ei tarkoita sitä että pukeutuisin kuin teinityttö, vaan pukeudun vaatteisiin joissa viihdyn. En suostu muiden määriteltäväksi ja piste.

Olen yhtä mieltä edellisen kanssa. Kliseet ovat jonnin joutavia.
Nykyiset 50 elävät tässä päivässä, ovat nykyaikaisia, laatutietoisia jne.

Matti ja Teppo ei ole koskaan kuuluntu musiikkivalikoimiini, eikä tule kuulumaankaan. Nautin hyvästä jazzista, ACDC mielialan mukaan erityyppisestä musiikista. Hankin internetin kautta matkani.

Lempiruokiani ovat sushi, ruotsalainen husamnskost, italialainen sekä esim. hyvät silakka ja kaalilaatikot siis laidasta laitaan.

Seuraan maailman kirjallisuutta, teatteria jne. Nautin vaelluksista niin kotimaassa kuin muissakin maissa kuten Wales, Puola, Sveitsi, Italia.

Olen 45-vuotias, ehkä työelämässä juuri parhaassa vedossa. On elämänkokemusta, olen vielä täysin terve, opiskelen työ ohessa, olen hirveän kiitollinen eletystä elämästä. Viisikymppiä ei todellakaan pelota, mutta kun katselen työelämässä kuusikymppisiä, pelottaa ihan oikeasti.

Hah- olen ylittänyt 50 muutama vuosi sitten ja en tunne itseäni sen ikäiseksi. En tiedä, millainen 5-kymppisen pitää olla! Minua luullaan joka paikassa nuoremmaksi. Viihdyn esim. kolmekymppisten lasteni kanssa ja olemme samalla aaltopituudella tykkäämisissä. Harrastan kaikenlaisia asioita taivaan ja maan väliltä. Yksi tyttäristäni sanoo minua parhaaksi ystäväkseen! Juoruamme, shoppailemme ja luotamme toisillemme kaikki asiat. Minulla on mukava työpaikka ja elämä muutenkin mallillaan. No niin, yksi asia erottaa minut nuoremmista, vaihdevuodet! Mutta kun olen kuunnellut muita ikäisiäni naisia, taidan olla yksi onnellisista, jotka pääsevät niistäkin vähällä! Minua ei pelota mikään, odotan eläkkeelle pääsyä ja aion vanhuudestakin tehdä elämyksen.

Viiskymppiset alkavat kiinnostua omasta hyvinvoinnista enemmän. Lapset alkavat lähteä maailmalle, tai ovat jo lähteneetkin, silloin on aikaakin enemmän käyttää oman hyvinvoinnin ylläpitoon. Liikunta, harrastukset ym, kiinnostavat vaikkapa yhdessä miehen kanssa.

Täytin viime vuonna 50, minua on aina luultu nuoremmaksi kuin olen. Viihdyn monen ikäisten seurassa, enemmän ehkä nuorempien. En tunne itseäni viisikymppiseksi, mutta pakkohan se on uskoa kun lapsetkin on aikuisia.

Mattia ja Teppoa en ole koskaan sietänyt kuunnella enkä suomi-iskelmiä enkä tangokuninkaallisia. Kuuntelen monenlaista musiikkia, mm. Katie Melua, Norah Jones, Stance Brothers, Melody Gardot, jazzia, klassista… mitä milloinkin. 20-v. poikani kuuntelema musiikki on samantyylistä kuin mistä itsekin pidän! Esim. tuo Stance Brothers kuuluu niihin levyihin jota poikani oli itselleen halunnut mutta jonka olin ostanut itselleni (tietämättä, että hän sitä halusi!)

Mieluisimmat vaatteet löydän Kappahlin tyylisistä kaupoista, mutta en seuraa orjallisesti muotia vaan haluan kuitenkin jotain persoonallista.

En todellakaan tiedä miltä 5kymppisestä pitäisi tuntua. Toivon vaan, että pysyisin tällaisena mieleltäni edelleenkin ja toivottavasti saisin olla terveenä.

Yleensä nykyään 50 ja + ovat nuoremman oloisia kuin aikaisemmin. On varmaan enemmän aikaa ja mahdollisuuksia pitää huolta itsestään. Eikä enää ole sellaisia ”lokeroita” mihin tietyn ikäiset jaoteltaisiin; että pitää näyttää tietyltä, käyttäytyä tietyllä tavalla, pukeutua tietynlaisiin vaatteisiin koska olet 50-v.

Mummoni oli 60-luvulla 50-vuotias ja hänellä oli harmaa tukka ja nuttura niskassa, esiliina yllään ja oli ”mummon” näköinen ja se kuului asiaan ja niin se vaan oli silloin. Nyt on vaikea kuvitella, että itse näyttäisin siltä. Eikä kukaan muukaan ikäiseni.

Ihanaa kun voi olla juuri sen ikäinen miltä tuntuu eikä tuijottaa numeroihin. Ikä on vain numero ja olen huono matematiikassa. 😀

Tarvitseeko erottaa? Itse olen jo 60 täyttänyt, mutta tuntuu kuin olisin alle 50. Jopa terveyteni on parempi kuin ”ruuhkavuosina”. Usein olen vierailta ihmisiltäkin kuullut, että ajatukseni ja olemukseni on lähempänä 40 kuin 60.

Kyllä viisikymppiset erottaa siitä, että alkaa olla tiettyä pehmeyttä piirteissä. Iho ei enää ole yhtä kimmoisa ja ryppyjäkin on tullut. Jalkakaan ei enää nouse yhtä ketterästi kuin taannoin, kaikenlaista kolotustakin on ilmaantunut.
Mutta mitä sitten. Itselleni suurin ongelma on nykyään se, etten tahdo löytää makuni mukaisia vaatteita. Täti-osastojen jakkupuvut, neulehirvitykset ja tylsin leikkauksin pilatut vaatteet eivät sytytä. Nuoriso-osastolta löytyisi ideaa, mutta ei kokoja. Mistä meille nykyviiskymppisille löytyisi vaatteita? Ehkä pitäisi lähteä ulkomaille shoppaamaan.

Viisikymppisten näemmä kuuluu inhota Mattia ja Teppoa ja kuunnella jotain nuorempien jytää. He myös kehuvat miten heitä luullaan nuoremmiksi kuin ovatkaan. He ovat myös mielestään vauhtimimmejä moottorisahoineen ja -pyörineen, vaikka niitä vekottimia on ollut iät ja ajat kaikilla ainakin täällä maaseudulla. Kyllä niitä 5-kymppiskliseitä nykyäänkin löytyy, vaikkei ne kliseet enää taskukelloja ja keinustuoleja olekaan. Itse olen kohta 44 ja jännityksellä odotan, mistä kliseestä lapset minut käräyttävät muutaman vuoden päästä.

Miksi yleensäkään nostetaan haloo yhden ikärajan ylittämisestä? Eihän se ketään eikä mitään muuta. Nykypäivän viiskymppiset ovat monella tavalla ”nuorempia” kuin viisikymppiset vaikka 50 vuotta sitten – mutta niin ovat kuuskymppiset ja muutkin.
Ja ei kai ikä sentään määrittele ihmisen lempimusiikkia tai kiinnostuksen kohteita? Vaatimukset tietyn iän muotista ovat ihmisen omassa päässä. Muut eivät ehdi eivätkä viitsi toisen puuhia oikeen edes paheksua. Rokki ja prätkä eivät sittenkään ole niin radikaaleja – edes viiskymppiselle.

Ainakaan liian totisia eivät tuntemani viisikymppiset ole. Eikä tarvitse ottaa itseään enää niin vakavasti, ei edes tällaisia kyselyjä. Uskon silti, että viidenkymmenen täyttäminen merkitsee jotain muuta kuin esimerkiksi kolmenkymmenen täyttäminen. Jotain se tuo mukanaan, jos ei muuta, niin tietoisuuden elämän kulusta. Ulospäin sitä ei ehkä huomaa. On se jännää, että vanhat nuorenee, mutta nuoret vanhenee nykyään.

Viiteenkymppiin on vielä matkaa, kun ensin pitää tuo 44 v. saada täyteen.. Sitä en sitten tiedä, olenko sisäisesti jo viidet kympit käynyt aikoja sitten läpi, kun Mattia ja Teppoa tulee ahkerasti kuunneltua. Samaan sarjaan pääsee kyllä Tapani Kansa, Marion, Fredi ja Kai Hyttinenkin…tai sitten on vain 70-luvulla lapsuuttaan eläneen nostalgioinnit menossa..

50? tuo kiireinen aika silloin tehtiin työtä,yötä päivää.Ei tuntunut
missään.Nykyään ei erota 50:tä nuoremmista.Olen lähempänä
70:kymmentä vielä jalka nousee,kävelen 7km päivässä,uin avannossa.Tunnen itseni yhtä pirteäksi kuin 17vuotta sitten.En aio
vanheta tuosta viisikymppisestä.vaikka vuosia tuleekin lisää.

Minusta vanhempi henkilö on säälittävän ja naurettavan näköinen, jos hän pukeutuu teinien vaatteisiin.

Viisikymppisenä ei ole enää vastuuta lapsista (he ovat aikuisia) ja on vihdoin mahdollisuus ja varaa tehdä mitä haluaa. Pientä kremppaa voi olla, mutta se on vähän verrattuna vapauteen.
Muutimme mieheni kanssa Afrikkaan määräajaksi. Täällä kunnioitetaan ihmistä sitä enemmän, mitä vanhempi hän on.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä joku ajattelee pukeutumisestani tai käyttäytymisestäni. Kunnoitan silti tietenkin paikallista kulttuuria.
Harrastan sitä mikä huvittaa, elämänarvot ovat syvältä pohdittuja sekä vastuullisia laajasti ajatellen. Elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa kuin nuorempana.

Ei pidä paikkansa kaikkien kohdalla, etteikö enää olisi vastuuta lapsista. Esim. omalla kohdallani (52 v) nuorin lapsi, toivottu ja ihana ”iltatähti” on vasta 9 v ja omat vanhemmat kuolleet, joten vastuu voi olla vielä suuermpi kuin nuoremmilla, joilla voi olla isovanhemmat auttamassa lapsenhoidossa. Tässä vaiheessa joillakin saattaa lisäksi hoitovastuuta sairaista vanhemmista.

Lapsen myötä tunne itseni paljon nuoremmaksi eikä oo mitään remppaa.

5kymppiset ihmiset nykyään ovat pääsääntöisesti ihan reipasta, hyvävointista ja mukavaa porukkaa.
Mutta 55-65 ikäiset ovat joskus vähän rasittavaa seuraa: ruikutetaan kolotusta siellä ja narinaa täällä, töissä on ihan kamalaa, nuorempien ihmisten pitäisi alkaa töihin eikä vaan opiskella ja saada lapsia ja minun kuuluisi päästä eläkkeelleni siis nyt ihan heti! Tämä kaikki rutina on mielestäni typerää: itsehän jokainen on ammattinsa ja työpaikkansa valkannut(kukapa hakisi tylsään työhön), nuorten täytyy saada opiskella saadakseen ammatin, vanhat eivät saa enää lapsia niin nekin saadaan nuorena jos saadaan, ja mikä kiire on päästä eläkkeelle kun odotettava elinikä on vielä nousussa. Ja mitä niihin kolotuksiin tulee, niin tuttavapiirissäni tiedän monta ketkä ovat heikentyneen työkyvyn verukkeella menneet eläkkeelle ja nyt eläkepäivillä reuhdotaan puutarhassa, rankametsässä, Lapissa hiihtämässä jne,,,

Olisiko narina ikään sidoksissa? Ehkä enemmän ihmisen luonteeseen ja tapaan elää. Tiedän vanhoja daameja, jotka mennä porskuttelevat, vaikka olisi vaivoja vaikka muille jakaa. Ja nuoria, kolmekymppisiä, joilla on jatkuvasti naama vinossa joka asiasta. Mutta jos ihmisellä on esimerkiksi kovia kipuja, toivottavasti hänellä on ystäviä, jotka kuuntelevat. Ettei tarvitse olla kivaa, jos ei ole kivaa. Että saa olla väsynyt, turhautunut ja valittaa tuntematta silti itseään huonoksi ihmiseksi tai joutumatta sen tähden sosiaalisesti syrjityksi.

Oliko tarkoitus vain ärsyttää musalistalla?Kaikki kauheita ja jazz mulle tarkoittaa 40-luvulla syntyneiden suosikkeja.Blue Note ja
sähköiset kaupunkimaisemat ok.syksyllä oli synttärit,ryppyvoidetta mitä halusin ostin itse.Noloa oli se,ettei juhlat paitsi perheelle,kiinnostanut pätkääkää mua.Kun näkee itse,miten mummeleiden kotihoito sujuu (ei siis suju)ja ei-hoivasuuntautuneen
kuten mä,on vaikea olla edes viikonloppuomaishoitaja.Ehkä 70-kymppisenä kokaiinin yliannostus teknobileissä ennenkuin itte
olisi hoivan tarpeessa.ja tässä joutuu kotiäitien kanssa samalle viivalle vaikka työtä on raadettu mut nyt tää omaishoitajuus vie…
kätevää päättäjille.

Ura omaishoitajana tai minään muunakaan hoitaja ei muuten minuakaan kiinnosta tippaakaan. On se kumma miten nuo isokenkäset kuvittelee 50+ ikäisten naisten haluavan hoidella dementoituneet vanhemmat ja appivanhemmat, omakin ukko voi olla dementoitumassa ja siinä sivussa hoidettais vielä lapsenlapsia. Eikä tässä vielä kaikki!

Jos sattuu jäämään työttömäksi omalta alaltaan, niin nainen kuin nainen kelpaa LÄHIHOITAJAKOULUTUKSEEN! Voisiko ihanamaa uraa ajatella kypsälle naiselle? Vastaus kuuluu: kyllä voi! Minusta kenenkään ei ole pakko alkaa omaishoitajaksi tai lähihoitajaksi, ellei sitä itse halua. Kaipa minä itsekin olisin jo parikymppisenä hakeutunut hoito- ja hoiva-alalle, jos olisin ollut kiinnostunut! Kehtaisiko moista hoitsuhommaa kukaan ehdottaa vaikkapa vaaleissa pudonneelle kansanedustajalle tai jollekin entiselle (miespuoliselle) yritysjohtajalle?

Täytyypä ihmetellä ”Niinpäniin” mielipiteitä. Voin kokemuksesta sanoa että elämä ei mene niin kuin haluaa. Olen itse tehnyt elämän työni muulla kuin hoitoalalla,mutta kun aviopuoliso sairastui vakavasti ei kysytty alatko omaishoitajaksi?. Mitähän sitä 45 vuotta sitten tuli kirkossa luvattua ”myötä- ja vastamäestä”? Nyt on hoitamista jatkunut jo vuosia, oma terveys huonontunut, eteenpäin vain pitää jaksaa. Ajatteleppas toisen kerran!!!!

Vaatikaa hormonihoitoja niin pysytte loppuikänne kunnossa! Omaiseni on saanut korvaavia hormoneja jo 40 vuotta ja on kovassa timmissä. Ihan kateeksi käy, varsinkin kun lääkärit ovat tuollaista vastaan. Miksi, ihmettelen, mehän maksamme heidänkin palkkansa.

Hah hah! Sain kipsin katkenneesta jalastani pois samalla viikolla kun täytin 50. On myönnettävä, että sen jälkeen olen usein jättänyt tekemättä jotain jalan katkeamisen pelossa.

Sama ikä ei tee ihmisistä samanlaisia. Viisikymppiset ovat keskenään hyvin erilaisia niin ulkoisesti kuin terveydentilaltaan ja elintavoiltaankin.

Tilanteessa jossa hoivakodit joko hirveän kauheita(muorille lonkka-
leikkauksen jälkeen sairaalassa ”pissillekö?odottakaa on Kauniit ja
Rohkeat kesken! tai hirveän kalliita.Hommat on vaan hoidettava,
mitä eteen tulee.Nyt ajassa mietin,olisiko ryhmäkanne Itellalle tarpeen?oonko ainoo,jol’ tällasii vapaamatkustaja fiiliksii!?3päivää
liikuntaesteelliselle jne.
Raha ratkaisee ja eliitti ja sen lakeijat voi yhä paksummin.En kyl
lupaa sossuja äänestää.Työtä tuotavalle yrittäjälle toki leveän
leivän suon.Rahan voisi sijoittaa ihmisiin eikä suurellisiin kulttuuri-
seiniin -ja -rientoihin.

Luin Kotiliettä kyyneleet silmissä. Täytän parin kuukauden kuluttua 50 ja täytyy myöntää että kirjoitus Vähän ennen viittäkymmentä ,oli suoraan kuin omasta elämästäni. Se että lapset ovat minua pidempiä ja näyttävät aikuisilta kirvoitti kyyneleet siitä ikävästä jonka muisti, kun lapset olivat pieniä pirpanoita, eikä siitä nyt voi vielä viittätoista vuotta olla, vaan on. Omassa elämässäni kuitenkin on vielä muitakin asioita jotka painavat. Vanhin lapseni on 25v. En pelkää, että yhtäkkiä olisin isoäiti, mutta en sitä ala odottamaankaan. Nuoremmat lapset ovat kohta 16 (kaksoset) ja elävät teiniaikaa joka ei välttämättä ole sitä rentouttavinta ja leppoisinta elämänvaihetta vanhemmille. Sitten vielä ovat omat vanhemmat jotka ovat 80v molemmin puolin.
Vakavat sairaudet ja kuoleman läheisyys ovat joka päivä läsnä. Mutta silti pitäisi kuntoilla ja näyttää ikäistään nuoremmalta? Vaikkei aina jaksaisi. Sitten peilistä katsoo toisinaan aivan vieraan näköinen naama… tälläistäkö oleti elämäni silloin joskus olevan kun olin nuori? Ehkä en, mutta paljon rikkaampaa se on ollut, mitä luulin.
Teinit ovat ihanan vapaita ja hauskoja, olen saanut vävypojan ja minusta on tullut vihdoin aikuinen. Omasta kehostaan osaa myös ottaa sen nautinnon, mitä ei ehkä parikymppisenä osannut. Ihanaa taiteilua, välillä helvetillistä ja haastavaa. Kun vielä pystyisi nukkumaan puolison kuorsaukselta…

Kyllä tuossa kirjoituksessa on paljon totta. Matti ja Teppo, Markku Aro ym. ovat hyvää kuunneltavaa, niin nyt kuin jo nuoruudessa -70 luvulla. Entisten nuorten sävellahjakin on joskus oikein mukava!

Ikääntyessä on se kumma puoli, että itse ei tunne vanhentuneensa mieleltään, mutta kroppa vanhenee, ulkonäkö muuttuu. Kyllähän se harmittaa, mutta näin se on kaikilla. Voimatkin alkavat vähentyä, ei enää jaksa touhuta samalla tavalla kuin 30-kymppisenä.

Olo on seesteisempi kuitenkin kuin nuoruudessa, eikä juuri mikään ihmeemmin hätkäytä.
Ei muu kuin elämän rajallisuus, joka käy useammin mielessä kuin nuorena. Silloinhan sitä melkein kuvittelee elävänsä ikuisesti. Vanhemmat alkavat olla sairaita, osalla on jo vanhemmat kuolleet, joten kyllä kuoleman läsnäolon tuntee useasti. Ehkä näin on hyväkin.
Nyt arvostaa enemmän aivan tavallista arkielämää, ei odota enää niin suuria, vaan osaa nauttia juuri tästä hetkestä, elämästä.

Vanheneminen on kuitenkin asia, joka voi pelottaa. Millainen on se hoito, jota saan? Ehkä siellä hoitokodissa tulee myrkkypiikki takapuoleen, ei taida empatiaa herua nykyajan nuorilta.

Parin kuukauden kuluttua tulee 50 täyteen, se tuntuu jotenkin uskomattomalta, mihin nämä vuodet ovat menneet? En ole koskaan hävennyt ikääni, miksi pitäisi? Eikä minulla ole mitään tarvetta vaikuttaa nuoremmalta pukeutumalla tai kertovani harrastavani sitä sun tätä Tärkeintä on sisäinen hyvinvointi.

Mä oon mitä oon, en muuksi voi tulla… 60 lähestyy, kesällä. En osaa ajatella elämää jonkun ikäisenä. Elämä on tässä ja nyt. Elän elämäni parasta aikaa. Pitkässä parisuhteessa muutuin poistoksi – liian vanha. Alun katastrofi on muuttunut timanteiksi! Elämä narsistimiehen kumppanina oli ajoittain hyvin rankkaa. Timantit tulevat siitä, että sain läheisemmän yhteyden ja joissakin tapauksissa ylipäätään yhteyden sekä omaan että entisen puolison lähisukuun, omiin lapsiin, sain sosiaalisen elämän ja nuoruuden ystävät ottivat omakseen yli 30 vuoden tauon jälkeen. Voin käydä lenkillä tekemättä ketään mustasukkaiseksi ja epäluuloiseksi. Päivisin ei tarvi olla varuillaan joka sanasta ja askeleesta, voin nukkua yöt. Se näkyy kasvoissa, olemuksessa ja moni tuttava on ehtinyt sanoa, että viimeisen vuoden aikana olen nuorentunut 10 – 15 vuotta.
Välillä kolottaa, kroppa kitisee jäykkyyttään, muttei se hallitse elämääni. Liikkumalla saan kivut pois, kun ei ole mitään sairautta. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, välillä kuuntelen tulisia tangoja, siirrän olohuoneen kalusteet sivuun, tanssin ja laulan yksikseni. Vapaus leijailuttaa! Elämä on ihanaa!

Kiinnostava keskustelu, varsinkin kun omaan mittariin kilahtaa pian nuo maagiset 50. Suurempi ja ajattelua aiheuttava asia on ollut hyvästellä muutama vuosi sitten lopullisesti ajatus omista lapsista. Se on muutos, numeroista viis.

Sisällä oleva tunne omasta itsestä ei ole vuosien mittaan muuttunut, maailma ympärilläni muuttuu. Koen olevani nuorekas, mutta en tunne enää tarvetta olla kiinnostunut kaikista maailman ilmiöistä. Hoitakoot nuoremmat omat asiansa.

Kahdeksan päivää ennen 50v päivääni sain lonkkaproteesin, iso leikkaus, olin vielä kipuisa/väsynyt juhlissani. Vieraat toivat syömiset ja keittelivät kahvit. Niin, emme voi aina valita terveydentilaamme. Sain nivelrikon pyytämättä. Nivelkivut ja proteesi rajoittavat tekemisiä. En ole marisija, kun olen tosi kipee, kerron sen, kohtalaisen kivun kanssa olen oppinut elämään. Ihmisinä opimme elämän ajan.
Onko ikä numeroina jotenkin tärkeä? Vai asenne, miten elämään suhtautuu.
Täytän 58v ja olen oppinut jo vuosia sitten ottamaan päivän kerrallaan. Yritän elää tilanteen vaatimalla tavalla, voimavarojeni mukaan.
Kymmeniä vuosia sitten olen osannut” hidastaa” elämääni, muotisanaa ei ollut vielä keksitty. Metsä, luonto, läheiset ja ystävät ovat tärkeitä. Nautitaan.

Kroppa vanhanee, vaihdevuodet jyllää:-( ym. ym. Alamäki jatkuu. Pukeutumistyyli on täysin hukassa. Mummonmekkoja en päälleni laita, enkä tunge itseäni mihinkään makkarankuorihökötykseen tai teinivaatteisiin.
Kroppa natisee liitoksistaan. Yleensä epämukava olo kaikin puolin. Harrastan toki liikuntaa. Mutta….

Juuri näin.

Kun on ikänsä käynyt töissä ja varaakin olisi, ovat vaatteet jossakin erikoiskaupassa hieman ylihintaisina. Tässä olisi kaupalle vieläkin tehtävää, vaikka hiukan joku Kappahl tai nettivaatekauppa asioita yrittää muuttaa.
Eletty elämä näkyy vartalossa ja meitä on monennäköisiä. Sovittaakin pitäisi.

Juuri näin.

Täytin keväällä viiskyt. Työstressiä ja remppaa.
Sydänvaivat pysäyttivät. Pitänee miettiä mikä minusta tulee isona?

Uskon siihen jo kuluneeseenkin sanontaan, että ikä ei määritä ihmistä.
Olen yli 50-vuotias ja nuorin lapseni on 10-vuotias – eli ei ihan heti lentele pesästä. En tunne itseäni miksikään senioriksi, vaan olen aika samanlainen kuin nuorena – noh. ehkä joissakin asioissa vähän viisaampi ja maltillisempi. Olen töissä yhtiössä, jossa ihmisten ikää ei tuijoteta, vaan sitä, mitä saa aikaan ja miten. Edelleen mietin, mikähän minusta tulee isona, miettiiköhän sitä vielä ihan viime metreille asti?

Ja vielä siitä pukeutumisesta. Eiköhän jokaisella ole oikeus pukeutua juuri niin kuin haluaa ja miten itselle sopii. Ei kai enää nykyään, jos ennenkään, määritellä, miten minkäkin ikäisen aikuisen tulee pukeutua – tilaisuuden mukaan on ehkä se paras ohjesääntö.

Kommentoi juttua: Mistä erottaa viisikymppisen?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X