Ihmiset

Mitä työ sinulle merkitsee?

Yli 50-vuotiaista korkeasti koulutetuista suomalaisista jopa 80 prosenttia pitää työtä hyvin tärkeänä.

Alle 30-vuotiaista samaa mieltä on vähän pienempi määrä, 70 prosenttia, joka silti on merkittävä määrä. Tosin alle kolmekymppiset eivät uhrautuisi työnantajansa puolesta yhtä usein kuin yli 50-vuotiaat. Nuoremmat ajattelevat enemmän omaa uraansa ja siirtävät perheen perustamista sopivampaan ajankohtaan.

– Nuorilla on valtava paine siitä, että pitäisi pärjätä työelämässä, mutta samalla he haluaisivat olla hyviä vanhempia. Monet saattavat odottaa aikaa, jolloin voisi vetäytyä muutamaksi vuodeksi kiireisestä työelämästä perustamaan perhettä, konsultti Päivi Salminen-Kultanen tutkimus- ja mediayhtiö T-Mediasta sanoo.

30–40-vuotiaat ajattelevat muita ikäryhmiä enemmän, että työ korostuu yhteiskunnassa liikaa. He ovat myös vähiten halukkaita jäämään ylitöihin. Yli viisikymppiset puolestaan ovat valmiimpia tekemään ylitöitä, mutta intoa tukee työn arvostuksen ja uhrautuvuuden lisäksi myös se, ettei enää tarvitse hakea lapsia hoidosta.

Myös palkka liittyy läheisesti työaikaan. Mitä korkeampi palkka, sitä pidempiä ovat työviikot. Yli 7000 euroa ansaitsevista 39 prosenttia sanoo työn vievän liikaa aikaa, kun alle 2000 euroa tienaavista samoin ajattelee 21 prosenttia.

– Uskon, että työpaikoilla huomioidaan vähitellen eri-ikäisten työntekijöiden hyvin erilaiset tarpeet. Tämä on tärkeää, koska Elinkeinoelämän Keskusliiton laskujen mukaan työikäisiä on vuonna 2025 jopa 270 000 vähemmän kuin nyt, Salminen-Kultanen sanoo.

T-Median lokakuussa julkaisemaan tutkimukseen vastasi Internetissä yhteensä 22 185 eri-ikäistä työssäkäyvää suomalaista.

Miten tärkeää työ on sinulle? Korostuuko työ mielestäsi liikaa yhteiskunnassamme?Jos voittaisit lotossa, lopettaisitko työt?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mitä työ sinulle merkitsee?

Suorapuheinen

Työssä käynti on minulle terapiaa, tapaan siellä ihmisiä joiden kanssa voin keskustella ja vaihtaa mielipiteitä. Työni on sellaista joka antaa minulle paljon hyvää ja minä voin myös itse tuoda iloa muille. Työni on sellaista jota haluan tehdä niin kauan kuin mahdollista, ilman sitä elämäni olisi aika niukkaa. Arjesta aika suuren osan nielaisee työ. Työnteko on myös välttämättömyys muuten elämä olisi köyhempää, ilman euroja on vaikea elää nykyyhteiskunnassamme. Annan kyllä mielelläni panokseni omalta osaltani, mutta en tiedä onko terveyteni enää siinä kunnossa 70 vuotiaana, että nykyinen työni olisi samoissa mittasuhteissa mahdollista. Ehkä harrastuksen pohjalta. Lottovoiton jakaisin kaikkien rakkaiden ihmisten kesken ja yrittäisin auttaa niitä joilla on vielä huonommin kuin meillä täällä Suomessa.

miiuska

työ on tärkeää, terapiaa ja ennen kaikkea se on välttämätön leski-ihmisen toimeen tulon turva. yksityisenä yrittäjänä työ on mielekästä ja antaa voimia jatkamaan . vaikka se välillä on vaikeaa ja vastuun kantaminen kaikesta on raskasta. mutta elämä voittaa ja voimia kaikille .

Mitenkäs muuten?

On luonnollista, että meille keski-ikäisille työ on tärkeää. Työnteko kuuluu tähän elämänvaiheeseen ihan kuten lapset leikkivät, nuoret käyvät koulua ja opiskelevat siirtyäkseen työelämään ja vanhat siirtyvät eläkeelle jäähdyttelemään ja antamaan tilaa uusille työn tekijöille. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Aika aikaa kutakin. Ja terve ihminenhän turhautuu ja sairastuu henkisesti, ellei ole mielekästä tekemistä sopivassa määrin.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.