Nostalgia

Perunasta on tehty viinaa ja sitä on ripoteltu tanssiparketille liukasteeksi – katso nostalgiset kuvat potuista

Peruna on niin olennainen osa suomalaista ruokakulttuuria, ettei elämää ilman sitä osaa edes kuvitella.

Millainen olisi kesä ilman uusia pe­runoita, joulu ­ilman imellettyä perunalaatikkoa tai juhlavalmistelut ilman perunateatteria?

Peruna on niin arkista, että on vaikea uskoa sen tulleen Etelä-Amerikasta Eurooppaan vasta 1500-luvulla espanjalaisten valloittajien mukana. Suomeen se rantautui 1700-luvulla saksalaisten seppien ja Pommerin ­sodista palaavien sotilaiden ­mukana. 1800-luvun lopulla peruna oli jo ­koko kansan herkku, jota syötiin sellaisenaan, sekoitettiin leipiin ja leivonnaisiin ja käytettiin moniin muihinkin tarkoituksiin.

1970-luvulla puhutti siemenperunan laatu. Sertifioitua siemenperunaa koskeva laki ja Siemenperunakeskus saatiin aikaiseksi sen jälkeen, kun Y-virus tuhosi sadon ja potut jouduttiin ostamaan ulkomailta.

Viime vuosina on puolestaan huolestuttu perunan kulutuksesta. Suomen suurin sato, 1 950 miljoonaa kiloa, korjattiin vuonna 1948. Viime vuonna sato oli enää 560 miljoonaa kiloa. Tuskinpa nuudelit ja pastat kuitenkaan perunaa syrjäyttävät, ainakaan ihmisten mielissä.

Lue myös: Puutarhoja pidettiin kartanoiden hienona harrastuksena, kunnes ryytimailta saatiin silmänilon lisäksi syötävää – katso nostalgiset kuvat eri vuosikymmeniltä

(Perunannosto)lomalle, lompsis!

Nykykoululaiset suuntaavat syyslomalla huvittelemaan tai ulkomaille. Vielä 1960-luvulla syysloma kyykittiin, kynnettiin ja kuokittiin sukulaisten seurassa.

Perunannostoloma otettiin käyttöön maaseutukunnissa 1940-luvulla. Kaupungeistakin ihmiset lähtivät koko perheen voimin sukulaisten avuksi maaseudulle, sillä perunannostoon ja lajitteluun tarvittiin paljon työvoimaa.

Talkoolaiset uurastivat ilmaiseksi, mutta tapoihin kuului, ­että isäntäperhe tarjosi ruuat. Joskus palkaksi sai perunoita.

Tässä kuvassa nainen korjaa kuokkien avulla perunasatoa anoppinsa kanssa 1950-luvulla.

Kuka vei viimeisetkin siemenperunat?

Kun peruna 1700-luvulla teki tuloaan Suomeen, sitä vieroksuttiin. ­Nauriita syövät suomalaiset yrittivät kylvää ­sitä siemenestä ja saivat vatsavai­voja syötyään myrkyllisiä lehtiä. Haas­teena oli myös se, että viimeisetkin siemenperunat käytettiin ravinnoksi.

Papisto otti asiakseen perunatietämyksen levittämisen. Etenkin asikkalalainen Axel Laurell saarnasi perunasta. Vuonna 1773 hän kirjoitti suomenkielisen ohjekirjan Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa.

Myöhemminkin viljelijöitä muistutettiin valitsemaan ensin siemenperunoiksi parhaat yksilöt ja vasta sitten syömään loput. Kuvassa siemenperunoita otetaan maakellarista Hakolan talossa Lapualla keväällä 1947.

Perunajauhoa tanssiparketille

Se, että perunasta pystyi tekemään jauhoa, laajensi sen käyttöä ruuanvamistuksessa. Lisäksi jauhoa käytettiin talkkina, puuterina, tärkkinä, tanssiparketin liukastajana sekä liisterissä ja liimassa.

Perunajauhoa eli tärkkelystä valmistettiin maalaistaloissa usein syksyllä sadonkorjuun jälkeen. Lapset määrättiin auttamaan raskaassa työssä.

Kuvassa Nestor Elden syöttää raakoja perunoita uudenaikaiseen koneeseen Köyliössä 1910. Nainen pyörittää myllyä, joka silppuaa perunat puuastiaan. Lopuksi tärkkelys erotetaan silpusta liottamalla ja kuivataan.

Kuoriperunoita ja ruskeaa kastiketta

Aluksi perunaa valmistettiin nauriskuopissa, mutta kun se juurtui suomalaiseen ruokavalioon, sitä alettiin käyttää monipuolisemmin ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Puuhellojen ja paistinpannujen yleistyessä arkiruoaksi tulivat kuorineen keitetyt perunat ja rasvaisesta sianlihasta ja ruskeasta kastikkeesta valmistettu läskisoossi.

Sotien jälkeen kuoriperunaa oli ruokapöydässä lähes aina, ja ruskeasta kastik­keesta tuli oikea hitti. Sitä höystettiin sianlihalla, jauhelihalla, lihapullilla, nakeilla tai makkaralla ja syötiin sellaisenaan.

1940-luvun kuvassa kuoriperunat ja maito on laitettu apupöydälle. Kattiloita ei pöytään tuotu, vaan ruoka tarjoiltiin tarjoiluastioista.

Myöhemmin ruokapöytiin löysivät ranskanperunat, uuniperunat, kermaperunat, valkosipuliperunat ja valmismuussit. Monen herkku oli isoäidin perunasuurimoista ja maidosta keittämä helmipuuro.

Kuorimaveitset heilumaan!

Onkohan kukaan suomalainen välttynyt perunateatterilta? Toiset on määrätty siihen armeijassa, toisille perunateatteri on koittanut suuria juhlia valmistellessa.

Entisajan emännille perunankuoriminen oli arkipäivää, ja tietysti tässäkin lajissa on kilpailtu.

Vuonna 1929 Kalannissa järjestettiin Uudenkirkon perunankuorimiskilpailut. Naiset kuorivat Männäisten kartanon pihalla ja kartanon emäntä Fredrika Neva­vuori valvoi suoritusta. Viime ­vuosina perunankuorinnan SM-kilpailut on järjestetty Kiimingissä.­

Peruna pelasti nälältä ja taudeilta

Edullinen, ravintorikas, satoisa ja säilyvä peruna on ­ollut arvossaan kriisitilanteissa. Verrattain paljon energiaa sisäl­tävä peruna pelasti suomalaiset kato- ja sotavuo­sina ja suojasi keripukilta, kun muita c-vitamiinin lähteitä ei ­ollut tarjolla. Ennen jääkaappeja ja pakastimia tuore kasviravinto oli varsinkin kevättalvella vähissä, mutta perunaa usein vielä oli maakellarissa.

Toisen maailmansodan aikana perunan kulutus lisääntyi, mutta samalla tuotanto väheni. Jatkosodan aikana peru­nastakin oli pulaa, ja se joutui säännöstelyn alle kesällä 1942. Kuvassa ihmiset jonottavat kortilla ollutta perunaa Helsingissä vuonna 1946. Seuraavana vuonna peruna vapautettiin säännöstelystä.

Paloviinaa omasta maasta

Kun Alko kieltolain päätyttyä 1932 perustettiin, Suomesta haluttiin väkiviinassa omavarainen ja viinaa alettiin polttaa viljan sijaan perunasta.

Viralan viinatehtaalla Janakka­lassa perunaa varastoitiin 1930-­luvulta 200 000 kilon kasoissa ulkona. Sade­säällä perunan käsittelytyö oli kuraista.

Sotien aikana elintarvikepula lopetti viinanvalmistuksen perunasta koko maassa. Viralan tehdas lopetti 1942, mutta monissa muissa tehtaissa perunaa käytettiin vielä sotien jälkeen. Vähitellen perunan poltosta kuitenkin luovuttiin, sillä Alkon mukaan se ei ­ollut taloudellisesti kannattavaa.

Vesijärveä vai Up to datea?

Tori on aina ollut perunakaupan ytimessä. Ennen 1950-luvulla perustettuja tukkutoreja koko päivän kestäneelle torimatkalle lähti usein viljelijän vaimo.

Perunalajikkeet ovat vaihtuneet vuosien saatossa, sillä terveempiä, kestävämpiä, satoisampia ja maukkaampia lajikkeita kehitetään jatkuvasti. Vuonna 1919 tarjolla oli muun muassa Early Rosea, Up to datea, Kuvernööriä ja Kullervoa.

Kansanvalistusseuran kalenterissa 1948 suositeltiin viljeltäviksi esimerkiksi Ruusua, Tammiston aikaista, Vesijärveä, Kuningas Yrjöä ja Alfaa. Viime vuonna viljeltiin eniten Annabellea, Melodya, Solistia, Afraa ja Colombaa.

Kesällä 2007 Helsingin kauppatorilla myytiin siikliä Lopelta. Lopen perunasta on tullut käsite, sillä alueen perunat tiedetään laadukkaiksi.

Lue Seura.fi:stä: Vihreä peruna on syöjälle myrkyllinen – mutta torjuu syöpää ja alentaa kolesterolia

Lähteet: Kansanvalistusseuran kalenteri 1948; Anne Paalo: Peruna; W. Pasi Ailio: Perunan viljelys; Erkki Fredrikson: Suomalaisen pontikan tarina; Luonnonvarakeskus; Ruokatietoyhdistys; Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 17/2023.