Nostalgia

Puutarhoja pidettiin kartanoiden hienona harrastuksena, kunnes ryytimailta saatiin silmänilon lisäksi syötävää – katso nostalgiset kuvat eri vuosikymmeniltä

Puutarhoja pidettiin aluksi kartanoiden hienona harrastuksena. Kun kansaa valistettiin, että pihasta voisi saada silmänilon ohella syötävää, ne yleistyivät.

Kuinka ollakaan, juuri naiset ovat olleet keskeisiä tekijöitä puutarha-aatteiden jalkautumisessa Suomeen 1800-1900-lukujen taitteessa. Sellaiset kulttuurinimet kuin Fredrika Runeberg ja Aino Sibelius edistivät omalla harrastuneisuudellaan puutarhatietouden leviämistä. Toisaalta puutarha oli Aino Sibeliukselle myös oma tila, jossa hän saattoi ilmaista ­itseään kasvattamalla kasveja ja luomalla kauneutta ympärilleen.

Marttaliitto oli kotipuutarha-asiois­sa varsinainen valistuksen ääni­torvi, ja myös naisasialiikkeellä oli tiivis yhteys puutarhatoimijoihin. Ammatillinen puutarhurikoulutus oli aluksi suunnattu vain miehille ja naisten piti vielä pohtia, voivatko he käyttää puutarhatöissä housuja.

Alun perin kartanoelämän ylellisyytenä pidetystä puutarhanhoi­dosta kehittyi Suomessa vähitellen harrastus joka torpan pihaan. Kukkivien kukkien ohella kansa kasvatti puutarhoissaan myös syötävää.

1900-luvun alkupuolella työläisen talon puutarhassa kasvoi tavalli­sesti omenapuita ja marjapensaita, kasvimaa oli perustettu aurinkoisimpaan paikkaan. Ryytimaalla kasvoi kaalia, lanttua, punajuurta, porkkanaa, raparperia, tilliä ja persiljaa. Juhan­nusruusut ja syreenit kukkivat.

Lähteet: Teija Alanko: Daalia ja pelakuu, ­suomalaisen puutarhan kasvutarina, Tiina Koskimies: Patruunan puutarha, Julia Donner: Aino Sibeliuksen puutarha.

Ruususeppele kutreilla

Voi miten tyytyväiseltä ruoveteläinen ­Eevi Aho näyttää saa­tuaan ruususeppeleen kutreilleen vuonna 1914. Tuoksu lienee huumava, sillä takana kukkii juhannusruusupensas valtoimenaan.

Juhannusruusu ilmestyi suomalaisiin puutarhoihin venäläisvallan aikana. Myös haitalliseksi vieraslajiksi muodostunut kurtturuusu on tämän kauden perintöä.

Juhannusruusua on kasvatettu Suomessa 1800-luvun alkupuolelta lähtien ja se kuuluu Suomen historiallisiin ruusuihin. Nimestään huolimatta tämä ruusu ­ehtii kukkia usein jo ennen juhan­nusta.

Lue myös Kotiliesi.fi: Juhannusruusu menestyy puutarhatrendistä toiseen

Puutarha panimon kupeessa virkisti kaupunkilaisia

Näin tyylikkäinä ­poseeraavat nuoret herrat Sinebrychoffin puistossa Helsingissä vuonna 1893. Puisto oli yksi tuon ajan yleisistä puutarhoista. Hieta­lahti, jossa puisto sijaitsee, oli vielä tuolloin varsinaisen kaupungin ulkopuolella.

Kun Nikolai Sinebrychoff ­perusti Hietalahteen 1819 olutpanimon, hän satsasi myös puutarhaan. 1830-luvulla siitä tuli puisto, johon kaupunkilaiset saivat tulla virkistäytymään. Sittemmin Anna Sinebrychoffista tuli intohimoinen puutarhaharrastaja, joka ­vaali ruusupensaitaan. Etuala puistossa ­edusti ranskalaista tyyliä ja taaempi englantilasta.

Aino Sibeliuksen tomaatit

Aino Sibelius (1871–1969) muistetaan taitavana puutarhurina. Häntä pidettiin puutarhasuunnittelussaan luonnonlahjakkuutena. Kuvassa tomaatteja Ainolan seinustalta 1940-luvun alussa poi­miva Aino Sibelius panosti hyöty­viljelyyn.

Aino­lan puutarhassa viljeltiin perunaa, juureksia, vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja tomaat­teja. Puutarhan tuotto oli parhaimmillaan keskikokoisen maatilan tasoa.

Ainolan kukkapenkkiin nousivat kasvukauden alussa valkoiset lumikellot. Silmän ilona oli myös unikko­penkkejä, kaunosilmiä, kehäkukkia ja sievikkejä.

Puutarhasta muodostukin perheen ohella Aino Sibeliukselle elämäntyö ja kirjeissään ystävättärilleen hän puhui usein puutarhasta.

Daalioita Inarissa

Inarin korkeudella on saatu puutarha kukkimaan 1930-luvulla. Yrjö Ahola oli ­paitsi taidemaalari myös puutarhuri. Hän ­perusti Muddusjärven rannalla sijaitsevan kotinsa yhteyteen puutarhan, ­jossa oli tunturi- ja kalliokasveista muodostettu kivik­kokasvistoalue. Mutta näkyipä Aholan mökin edustalla kukkivan daaliatkin, joista oli tullut suosittuja 1800-luvulla. Tarhadaaliota kasvoi myös Fagervikin kartanon puutarhassa sekä Yläneen kartanon Huvituksen puutarhassa.

Lue myös Anna.fi: Sonja Lumpeella on unelmiensa puutarha

Lastentarhassakin kukkii

Lapset hoitavat Kotikallion lastentarhan puutarhaa Helsingin Hermannissa 1930-luvulla. Lasten opastus puutarhatöihin kuuluikin ennen tarhojen toimintaan. Vuonna 1908 Helsingin Kalliossa avatun Ebeneserin kansanlastentarhan pedagogiikkaan kuului vehreä puutarha, joka mahdollisti puutarhanhoidon harjoittelun. Siellä piltit pääsivät kastelemaan ruusuja, orvokkeja ja auringonkukkia.

Omppupuu joka puutarhassa

Omenapuut tuntuvat olevan suomalaisten puutarhojen hyötykas­veista yleisimpiä. Ei mikään ihme, sillä ne ovat tuottaneet makoisan syötävän lisäksi myös silmäniloa kukkiessaan kauniisti touko-kesäkuussa valkoisin tai vaaleanpunaisin kukin. Kuvassa herra ja rouva Tiainen nauttivat omenapuistaan vuonna 1954.

Mutta mikä sitten minäkin ainakin on katsottu hyödylliseksi: keskiajan luostareiden meditaatiopuutarhoissa kasvit hyödyttivät tuomalla mielenrauhaa ja hyödyn ajalla koristekas­vien katsottiin tarpeellisiksi, koska ne virkistivät sielua.

Yksi suomalaisen omenanviljelyn uranuurtajia oli professori Carl Reinhold Sahlberg, joka perusti 1800-luvun puolivälissä Yläneelle Huvituksen kartanoonsa hedelmätarhan, jossa kasvoi parhaimmillaan tuhat omenapuuta ja 120 erilaista lajiketta. ­Hänen puutarhansa tuotti lajikkeen nimeltä ”Huvitus.”

Sota-ajan viljely keskittyi hyötyyn

Vuonna 1940 Hilkka Vilppula kynti Kansallismuseon pihalla sotavuosina ollutta puutarhaa. Hilkka viljeli perunaa, porkkanaa ja tomaattia. Aarin suuruisia palstoja oli myös museon työntekijöillä.

Sodat ovat aiheuttaneet ruokapulaa, mutta ­onneksi suomalaisen puutarhakulttuurin ydin on ollut juuri hyöty­viljelyssä. Jo ensim­mäisen maailmansodan aikana Puutarha-lehti jakoi neuvoja hyötyviljelyssä, kasvisten käytössä ­sekä säilönnässä.

Jopa Viipurin Monrepos’n kartano antoi nuorisoseuran käyttää puis­toaan kasvi­maana. Toisen maailmansodan ­aikana maatalousministeri sanoi palstoillaan ruokaa tuottavien osallistuvan puolustussotaan.

Jasmiini, keskikesän valkea tuoksutar

Rouva Selin viettää lepohetkeä puutarhassaan jasmiinipensasta ihaillen vuonna 1950. Jasmiinia on kasvatettu pihoillamme 1800-luvulta lähtien ja sen tuoksuvia kukkia on taiteltu kotien maljakoihin.

Useimmilla jasmiinilajeilla on valkoiset, joillakin keltaiset kukat sekä voimakas, aromaattinen tuoksu. Myös Ainolan puutarhassa kukkivat keskikesällä jasmiinit yhdessä ruusujen ja resedojen kanssa.

Vaikka puutarhat istutuksineen ovat pitäneet omistajansa aina puuhakkaina, on niissä myös nautiskeltu. On lepäilty puiden varjossa keskikesän kuumimman poltteen ­aikana ja järjestetty juhlia. Tai ainakin siemaistu päiväkahvit rouva Selinin tapaan.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2023.