Ihmiset

Ohra - Pohjolan riisi

Ohran, joka on maailman vanhimpia viljalajeja, on tutkimuksien mukaan todettu olleen rohdinpaitaisten ja virsujalkaisten esi-isiemme ainoana viljalajina aina 1500-luvulle asti.

Esiäitimme käyttivät vuosisatoja takaperin pienissä, niukkavaraisissa talouksissaan melkein yksinomaan ohraa paistoksiinsa ja leipomisiinsa. Niin kuin japanilaiselle on riisi kaikki kaikessa, suomalaiselle oli ohra kauan oman karun maansa riisiä.

Meidänkin päiviemme perheenemäntien olisi syytä ryhtyä käyttämään runsaammin ohraa ulkolaisen riisin korvikkeena.  

Omenaohraa

1 kuppi ohrahelmisuurimoita
3 kuppia vettä
suolaa
voita
raakaa raastettua omenaa
sokeria

Ohrasuurimot huuhdotaan ja pannaan likoamaan edellisenä iltana. Keitetään maustetussa liotusvedessä kypsiksi, jäähdytetään ja asetetaan jälkiruokavadille keon muotoon. Raastittu omena maustetaan sokerilla ja pannaan vadille suurimoiden reunukseksi. Tarjotaan sinänsä tai vaahdotetun kerman kanssa.

Uuniohraa

Liotetut ohrasuurimat pannaan liemineen saviruukkuun tai tulenkestävään vuokaan, lisätään runsaasti voita tai jotakin muuta rasva-ainetta sekä maustetaan suolalla ja paistetaan uunissa.

Tällä tavoin valmistettu ohra on erikoisen maukasta ja sitä voi käyttää moniin tarkoituksiin, kalan täytteenä, sinänsä tarjottavaksi eri ruokalajien ohella jne. Samoihin tarkoituksiin voi käyttää myös vedessä tai höyryssä keitettyjä ohrasuurimoita.

 Kotiliesi 3/1935.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ohra - Pohjolan riisi

Lähiruoka kunniaan

Nam,nam lapsuuden ohra-perunapuuroa voisilmän kanssa.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.