Ongelmana mustasukkaisuus?

Kaivertaako mustasukkaisuus mieltäsi ja parisuhdettasi? Vai rajoittaako kumppanisi omistavuus sinua? Kirjoita meille!

Mustasukkaisuus piinaa monia parisuhteita. Pahimmillaan se myrkyttää yhteisen elämän ja luo jatkuvan varjon suhteen ylle.

5. helmikuuta ilmestyvässä Kotilieden numerossa 3/2008 perheterapeutit Maiju ja Kari Kuhanen antavat neuvoja mustasukkaisuudesta selviämiseen ja sen kanssa elämiseen. Kerro meille omista kokemuksistasi ja lähetä postia osoitteeseen Kotiliesi / Suhteet solmussa, Maistraatinportti 1, 00015 KUVALEHDET tai sähköpostitse: suhteetsolmussa@kuvalehdet.fi.

Voit kirjoittaa mielipiteesi myös alla olevaan Oma kommentti -kenttään, jolloin teksti on kaikkien verkkosivuilla kävijöiden luettavissa.

Avainsanat

Keskustelu

Hyvä suhde perustuu tasa-arvoon, luottamukseen ja vapauteen, jotka kumpuavat vahvasta sitoutumisesta. Toista ei voi omistaa eikä pitää väkisin. Taipumus mustasukkaisuuteen taita kummuta lapsuuden turvattomuudesta ja hylätyksi tulemisesta tai sen pelosta. Näiden tunteiden ja kokemusten käsittelyyn voi saada apua, jolloin ei tarvitse takertua puolisoon ja pilata suhdetta.

Mutta miten saisi omat lapset kasvatettua siten, ettei heidän tarvitsisi tuntea sairaalloista mustasukkaisuutta aikuisena omissa ihmissuhteissaan? Miten sen lapsuuden turvallisuuden tunteen saisi lujaksi? Maailma kuitenkin myllertää koko ajan ympärillä eikä tässä omassa elämässäkään ole aina helppoa tehdä oikeita ratkaisuja.

Taytyy nayttaa omalla elamalla esimerkkia lapsille, olla tunteistaan rehellinen seka itselleen etta muille ja olla panematta liikaa painoa maallisen mammonan peraan. Mustasukkaisuus voi syntya mista vaan, pois sen vaan saa kun ajattelee asiaa, puhuu ehka muille tunteistaan ja hoksaa etta mustis ei ole oikea tunne silla se perustuu vain ’mullekin tuota nyt’ lapsellisiin ajatuksiin ja syntyy silloin kuin ei ajatele koko kuvaa vaan katsoo vain kullattua kohtaa ja luulee etta sen voi ottaa harmaita kohtia huomaamatta.

Mieheni oli mustasukkainen,epäili aina ja kaikkia.Hänen kuolemansa jälkeen nautin joka hetkestä,ei tarvitse enää pelätä sanomisiaan eikä tekemisiään.Se vain ajatteluttaa ehtikö Hän siirtää toimintapansa myös nyt murrosikäisiin lapsiinsa.Toivottavasti ei.Minun elämän tekeminen helvetiksi luulisi jo riittävän.Onneksi minulla on vielä aikaa kasvattaa lapseni toisenlaiseen ajatteluun.Ainakin pyrin olemaan heille se turvallinen aikuinen johon voi aina turvata.

Lienen omituinen, koska tunnustan olleeni kaksi kertaa mustasukkainen parinkymmenen yhdessäolovuoden aikana. Ekalla kerralla mies ihastui työkaveriinsa, eikä mikään muu ollut mitään, toisella kerralla sama juttu, mutta jo hiukan vakavampana. Melkein lähti pois kotoa, jos nainen vain olisi ottanut. Ihastuminen tarkoitti käytännössä minun persoonani mollaamista ja mitätöimistä, kotona murjottamista ym. Mahdollisella kolmannella kerralla lähden minä ja lapset ihan ensi ”oireista”…

Mustasukkaisuus on heikon itsetunnon merkki; jonkin verran myös tapaoppimista lapsuuskodista, josta se voi siirtyä aikuisena omaan parisuhteeseen.
Mustasukkaisuudella voi toisen elämästä tehdä helvetin. Olen siinä helvetissä elänyt avioliittoni 10 ensimmäistä vuotta.Sen jälkeen sisuni nousi, raivosin miehelleni pari vuotta, jonka jälkeen hänkin oli valmis keskustelemaan asioista. Itse olen suvusta, jossa oli tapana olla yhden miehen kanssa koko elämä, syrjähyppyjä ei tehty. Siksipä oli järkytys huomata, että mieheni hyppi aidan yli ja syytti siitä minua mustasukkaisuudellaan,syytteet antoivat hänelle luvan toimia itse kuinka toimi.
Lapsien takia jäin liittoon, toisaalta minulla oli oma työ ja ammattitaito; jotka auttoivat minua henkisesti ja auttoivat ymmärtämään miestäkin.Ajoittain liitto pysyi pystyssä lasten vuoksi, kumpikaan ei olisi voinut luopua yhdestäkään lapsesta.
Yllättäen mies luopui juomisesta ja palasi henkisesti takaisin liittoomme; oli siinä henkinen romahdus ja yhdessä keskusteluja psykologin kanssa, sekä yksi, lähes tapahtunut lähtemiseni, jotka säikäyttivät aikuista murrosikäistämme, välissä.
Nykyisin elämämme on hyvää ja suhteellisen tasaista, kunnioitamme kumpikin toistamme, olemme löytäneet uudelleen henkisen yhteyden ja seksi sujuu, on aina sujunut.Lapset ovat osa aikuisuuden kynnyksellä, osa murrosiässä.
Minua aikanaan autoivat sukuni lujat naiset, joita oli sukupolvissa taaksepäin pitkä rivi, en kehdannut paljastaa liittomme törkyjä, enkä erota.Mikä joskus oli teeskenneltyä, oli sitten lähes oikeaa ja nyt jo ihan oikeaa välillämme.Aika muuttaa ja parantaa, tulevaisuudesta en tiedä, sen näkee sitten.

Itse olen kerran joutunut muutamia vuosia sitten omituiseen tilanteeseen. Olin yhdistyksen kokouksessa,jonka jälkeen eräs yhdistyksen miespuolinen jäsen tarjosi minulle kyydin kotiin.Matkaa oli n.4km ja kyse oli todellakin vain tästä yhdestä kyydistä.
Kun miehen vaimo sai tietää miehen kyydinneen minut kotiin hän sai varsinaisen laakin, lähetti minulle useita sähköposteja jossa sain kovaa arvostelua ja suoranaisia haukkuja. Vaimo myös soitti minulle ja huusi mitä haluan hänen miehestään.Yritin rauhallisesti selittää, että kyse oli todellakin vain yhdestä kyydistä, kuten olikin. Minulla on myös oma perhe ja hyvä liitto, minulla ei olisi mitään syytä lähestyä hänen miestään.
Minusta tällainen käytös kertoo jo todella huonosta itsetunnosta,yksi autokyyti ja tällainen show.Tai sitten omassa liitossa ei ole kaikki kohdallaan.

Jos puolisoaan rakastaa ja suhde on hyvä, niin jonkinlainen mustasukkaisuus tulee mieleen, jos sille on oikeasti aihetta. Samallahan allekirjoittaa sen, että puoliso on itselle tärkeä, rakas, eikä kaikkien omaisuutta. Sairaallollinen mustasukkaisuus on sitten ihan eri juttu. Silloin kyseessä on paljon muutakin puolison elämän kontollointia ja hallintaan pyrkimistä. Narsistinen puoliso kokee puolison omaisuudekseen ja on hänestä sairaallollisen mustasukkainen. Sellaisessa suhteessa ei oma-apu riitä, vaan tilannetta pitää käsitellä ammattilaisten kanssa. Ikävä kyllä siitäkään ei välttämättä ole apua. Niin heikon itsetunnon kuin narsisminkin juuret juontavat lapsuuteen, mutta ilmenevät parisuhteessa muun muassa tällä tavalla.

meillä on ystäväperheen kanssa mennyt poikki 10 vuotta sitten. Mieheni serkun mies on sairaalloisen musta sukkainen, joka on särkenyt monia ystävyyssuhteita heiltä. Naulitsee vaimonsa täysin oman valtansa alle, mitä tulee omiin menoihin.Aina ja joka paikassa kuljetaan yhdessä.Minäkin olen saanut sitten pikkuhiljaa karkoituksen heiltä, kun mies on sitä mieltä, että vaimonsa on minuun yhteydessä vaan, että pääsisi kauttani mieheni yhteyteen. Eli siis ei yhtään välitä oikeasti minusta. No tämä on mennyt siihenkin jo vuosia sitten, että jos tulee semmoinen rako, niin vaimonsa soittaa silloin minulle, ja jos mies tuleekin sitten paikalle, niin on kiireesti lopetettava. He olivat meille tosi hyviä ystäviä, mutta tämä aiheeton mustasukkaisuus sitten rikkoi kaiken. Aluksi mies oli sitä mieltä aikanaan, että minä saan käydä, mutta pikkuhiljaa vuosien varrella hän rupesi karistamaan minuakin pois, kun tietenkin näkemiseni nosti aina kielteiset tunteet pintaan. Tähän on tultu ja kyse on tosiaan sairaudesta, johon kuuluu, että asianomainen ei tunnusta tai tunnista sairauttaan.

Osaako joku kertoa, miksi nainen alistuu suhteessa siihen, että kaikkia tekemisiä ja menemisiä vahditaan, epäillään ja jopa määräillään keitä saa tavata ja minne mennä? Siis ihan totta, aikuinen ihminen antaa toisen määrätä esim ystävistään?! Miksi kukaan suostuisi tuohon? Mikä suhteessa voi muuten olla niin hyvää että suostuu toisen vangiksi? Ei kai lapset voi ainakaan olla syynä: kauheaahan on antaa lasten oppia moista määräilyä.

Edelliselle vastaisin, että ei suhteessa ole mitään niin hyvää, että suostuu toisen vangiksi. Pikemminkin kyse on puuttuvasta omanarvontunnosta ja itsetunnosta, kun ei pysty suhteesta irtautumaan. Jos uskallusta ei muuten löydy, niin pitäisi kyllä hakea apua. Kenenkään elämän tarkoitus ei ole olla kynnysmatto parisuhteessa. Alistaja-alistettu-parisuhdemalli jättää syvät jäljet lapsiin. Jos ei pysty itseään ajattelemaan, niin lapsia pitäisi ainakin: heillä on oikeus turvalliseen lapsuuteen. Kaikissa tapauksissa ei päde sanonta, että on lapsen parasta, että vanhemmat pysyvät yhdessä, jos haettu apu, terapia, ei muuta tilannetta.

Keskusteluun kannattaisi ottaa myös vanhemman mustasukkaisuus
aikuisesta lapsestaan/kateus omalle lapselleen. Aihe on vaiettu. Tiedän tapauksia, joissa vanhempi yrittää keinoja kaihtamatta tuhota lapsensa parisuhteen.

Olen kirsiterhikin (5.1.) samaa mieltä, että ”jos puolisoaan rakastaa ja suhde on hyvä” niin mustasukkaisuustunteita tulee välillä jos on aihetta. Puolisoni ajankäyttö: vaativa työ, harrastukset, luottamustoimet aiheuttavat keskustelua, ja koen yhteisen (laatu)ajan jäävän toisinaan aivan liian vähälle, lapset ovat onneksi jo aikuisia ja lentäneet maailmalle. Joudun jakamaan ”aktivisti”mieheni liian monen kasvottoman tahon kanssa… Minulla on välillä ihan ikävä puolisoani vaikka hän asuu samassa osoitteessa. Liekö tämä sairaalloista mustamielisyyttä?

Joskus on vaikea tietää, onko kyse sairaalloisesta mustasokkaisuudesta, vai
narsistisesta luonnehäiriöstä. Työssäkäyvältä perheenäidiltä voidaan kieltää
kirjastossa tai kirkossa käynti siivoustarpeeseen vedoten. Mustasukkaisessa
suhteessa olisi tärkeää luottamuksen syntyminen. Mutta voiko luottamusta
syntyä ilman vapautta?

Todella raskasta elää parisuhteessa, jossa epäillään aiheetta, koko ajan seurataan liikkeitä, katseita, puhelinta ym, ja tehdään omia johtopäätöksiä, jotka ovat hänen mielestään oikeita. Itsestäkin tulee säikky ja se vain lisää epäuskoisuutta, noidankehä valmis. En ole löytänyt lehdistä asiantuntijoitten kirjoituksia ,miltä tuntuu henkilöstä, jota turhaan syytetään uskottomuudesta, olis niin kiva lukee miehelleni ne ääneen.

Täällä on kirjoitettu paljon vaikeasta ja toista rajoittavasta mustasukkaisuudesta. Pienissä rajoissa tunne voi olla myös suhdetta suojeleva ja kipinää tuova: ikäänkuin havahdutaan näkemään toinen yhä uudelleen kiinnostavana ja suhde puolustamisen arvoisena. Muiden kirjoitusten jälkeen kuulostaa hullulta, mutta minua satuttaa se, ettei kumppanini koskaan ole tuntenut mustasukkaisuutta. (Niinkö mielenkiinnoton hänen mielestään olen?) Meillä on hyvä ja rakastava suhde, mutta joskus kaipaan lisää… tunnetta.

Näkemässäni pikkujoulujen ja akateemisten laivaseminaarien maailmassa väittäisin, että yli 50 % olisi rehellisesti sanoen syytä tähän tunteeseen. En tunne ketään vaikean mustasukkaista ihmistä, mutta tunnen muutaman, jotka oman mielenterveytensä vuoksi kieltäytyvät ajattelemasta, mitä puoliso tahollaan tekee.

Olen nainen joka elää naisen kanssa.Meillä on liikaakin yhteistä aikaa ja kumppanini ei pysty ymmärtämään haluani olla myös ystävieni kanssa,joka tekee hänestä erittäin mustasukkaisen.epäilee että ystäväni vievät minut pahoille teille.Olen menettänyt(omasta mielestäni)ystävieni kunnioituksen ja sitämyötä suuren osan itsestäni.mustasukkaisuus on mennyt jopa välillä niin pitkälle,että virkavallan on pitänyt puuttua asiaan.Uhkailee itsemurhalla jos jätän hänet ja on jopa sen yrittänyt tehdä pariin otteeseen.En osaa/pysty lähtemään suhteesta,vaikka tiedänkin sen olevan oikea päätös.Jos rakastaa niin rakastaa.Mikä neuvoksi..

Parisuhteessa olevilla saa ja tulee olla myös sellaista omaa elämää, harrastuksia ym. mitä ei parin kanssa jaa. Yhdessä ollaan parina, mutta kuitenkin omina ainutlaatuisina yksilöinä. Edelliselle kirjoittajalle suosittelisin avun hakemista joko yhdessä tai kumppanin kanssa. Uhkailu itsemurhalla on jo sellainen hälyytysmerkki, että siihen pitää reagoida. Kun rakastaa kumppaniaan, niin pitää myös muistaa rakastaa itseään eikä suostua kaikkeen. Rakkaus on myös rajojen sopimista ja asettamista niin, että molemmilla on hyvä olla.

MIES NÄKEE MIEHIÄ KYLPYHUONEESSA PIPURISUMUTTEEN KANSSA KUN HÄN MENEE SUIHKUUN. MULLA ON AINA OLLUT TOISIA HETI KUN ASTUN OVESTA ULOS.KOTIIN KUN TULEN ON VINOILUA.TÄMÄ ON HENKISTÄ VÄKIVALTAA TOSI PAHAA. MITÄ TEHDÄ ONKO JOLLAIN OLLUT SAMANLAISTA.YLI 40 VUOTTA NAIMISISSA. AJATTELEN MEIDÄN ON MUUTETTAVA ASUMAAN ERI ASUNTOIHIN.TÄSTÄ EI TULE MUUTEN MITÄÄN.
MITÄÄN AIHETTA EI OLE MUSTASUKKAISUUTEEN.
TIEDÄN HÄNEN PETTÄNEEN MINUA. MIES MUITTEN SEURASSA ON SUUNA JA PÄÄNÄ. KOTONA EI PUHUTA KUIN SANOO JOTAIN IVALLISESTI.
MINULLA EI MITÄÄN ARVOA. HÄNEN SILMISSÄÄN.KEHUU VIELÄ KUINKA HÄN ON OSTANUT ASUNNOT, AUTOT YM.
PUOLET KAIKISTA HANKINNOISTA OLEN MAKSANUT.
PUOLET LAINOISTA OLEN MAKSANUT.

Lisbeth, jos olet maksanut kaikesta puolet, olethan varmasti huolehtinut olevasi myös paperilla kaikesta puolet omistava? Sillä tuollaisen miehen kanssa elämänsä haaskaaminen on helvetinmoinen rikos itseltäsi itseäsi kohtaan! Miehen aviorikos on aivan selvä peruste erota kuten myös tuo henkinen väkivalta, vaikka sitä voi olla vaikea näyttää toteen.

meillä yhteiselämää eletty 30 vuotta ja mies kanssa aina suuna ja päänä toisten seurassa kotona ei edes syö samassa seurassa kanssani.kulkenut kaikki viikonloput ryyppäämässä ja tansseissa koko yhteiselämämme ajan,minä en saisi mennä mihinkään hirvee haloo missä olen jos lähden sanomatta,itse ei ole koskaan kertonut mihinkä menee ja koska tulee,yleensä joskus aamuyöllä.mutta onkin alkoholisti.

Miksi meistä suurin osavaan jaksaa ja yrittää??Kuka meitä auttaa jos me itse.. Perusteltua olisi vaan pakata tavarat kohdata elämä aidan toisella puolella mutta näissä asiossa on turvallisuus, rakkaus, pelko, oma vahvuus, itsensä arvostaminen, taloudellinen ja yksin kertaisesti MIKSI? miksi en saa tuntea itseäni kauniiksi lähteä ulos ilman arvostelua tai vihjailua? Tämä plus monet nuut asiat pyörivät mielessä. Tilanteeni on 20 vuoden yhdessä olo 2 ihanaa lasta, paljon positiivistä mutta tämä MUSTASUKKASUUS, joka riistäytyy käsistä ei riitä puhelin seurannat, kellon tarkkuudella aijat kuinka kauan vietän missäkin, nyt tutkitaan rahan käyttö ja pankkitilit. Haluan vain rakkauta ja luottamusta. (ehkä joskus sanan olet ihanan näköinen.) Mutta voiko elämä olla täydellistä. MUISTAKAA me eletään täällä vain kerran.

Minun mustasukkainen mieheni jauhaa menneisyyttäni ennen häntä. Jopa lapsuudesta saakka koska olin ns poikatyttö. Poikien porukassa myös nuoruuteni alun, eli olin mieheni mielestä ”pimu” jota pojat pani! 17 v aloitin vakavan suhteen edellisen mieheni kanssa joka päättyi eroon väkivaltaisuuden, sukupuolitautien ja pettämisien takia. Kärsin kakarana solmittua liittoa 17 v. Tästäkin kommentti oli että olin vain ”panemisen” arvoinen. mm. niin törkeää tekstiä että suuseksillä saanut miehiä jne.. hyvin on hänelle antamani normaali seksi kelvannut. Silti kunnon nainen ei harrasta suuseksiä… Mielestäni miehelläni on erittäinen kieroontunut ja likainen mielikuvitus ! Ja kun yritän sanoa että ei ole kovin fiksua jne hän sanoo että minä en ole ajantasalla että tämmöistähän se nykyään on. mm jos mies ei saa seksiä säännöllisesti on aivan yleistä ja normaalia että miehet katsovat pornofilmejä ja tyydyttävät itsensä.. mihin tämäkin johtaa. Itselläni on normaali moraali ja normaalit tarpeet ja ikinä ei ole tarvinnut yksin olla jos en olisi halunnut. Mutta ensimmäinen avioliitto jätti jälkensä.

Olipa järkyttävää luettavaa. Itse ”nautin” tästä sairaudesta lähes joka päivä ja aiheet kuuluvat menneisyyteeni. Mieheni kuvittelee minun entisen elämäni, eikä siihen voi paljoa vaikuttaa. Tosi kuin vesi on tässä, että mies raivoaa, puhuu paskaa, aiheuttaa paljon pahaa oloa. Minä olen jo niin kyllästynyt, etten edes masennu, tilanne muuttuu psyykkisestä pahoinvoinnista vaan oksettavaksi, lasten takia siedän ja hyvä työpaikka hyvine työkavereineen, jos ei olisi taloudesta kiinni olisin jo pitkään ollut vain minä ja muksut.

Huh,kovaa tekstiä ja kohtaloita. Tuntuu pieneltä minun ongelmani, vaikka se pitääkin yöni unettomina ja olon tuskaisena.

Siis yli kolmen vuoden ajan olen seurustellut miehen kanssa. Olemme jo yli viisikymppisiä ja elämää molemmilla takana. Tämä on ehkä elämäni parhaimman tuntuinen ihmissuhde ellei olisi yhtä ongelmaa. Eli mies on koko ajan puhelinyhteydessä (ei siis minun kuulteni) entisen naisystävänsä kanssa. Rehelllisesti hän kertoo, että ovat puhuneet aloittavansa suhteen uudelleen, jos me eroamme. Eli kuulemma ovat nyt vain ystäviä ja tärkeitä toisilleen, mutta seksisuhteeksi asia muuttuu, jos me lopetamme suhteemme.

Ja minä elän tuskan keskellä. En ole aikaisemmin tiennyt mitä mustasukkaisuus tarkoittaa. Nyt tiedän. Itsetunto nollassa ja paho olo koko ajan,painajaisunia öisin. Kuulemma ylireagoin ja olen kummallinen, koska mies haluaa vakavan suhteen kanssani eikä minun siksi pitäisi välittää hänen seksisuhdesuunnitelmistaan toisen naisen kanssa, vaikka he ovatkin koko ajan yhteydessä.

Minä sairaalloisen muskasukkainen vai miehen asenteessa jotain tosi kummallista?

Olen läheltä seurannut vastaavaa ja se on tuntunut pahalta. Mielestäni tämä kertoo suhteenne laadusta, mikäli olet kertonut miesystävällesi, että koet hänen käytöksensä ikävänä. Mikäli Hän jatkaa tuollaista käytöstä senkin jälkeen, Sinun kannattaa miettiä haluatko jatkaa suhteessa, jossa toinen ei selvästikään kunnioita tunteitasi.

Hmmm…. monenlaista elämää kun katsoo viestiketjua…. useimmat on kirjoituksia että on kohde mustasukkaisuudelle…
Itselläni on ongelma ( huom tiedostan sen ja koitan päästä yli) että olen mustasukkainen… johtuen kaikesta… välillä en tiedä itsekään mistä…

olen juuri pitkän sinkku kauden jälkeen alkanut suhteen jossa huomaan itsestäni piirteitä joista en tykkää yhtään….. vahdin ja kontrolloin ja haluaisin olla joka sekunti tietoinen mitä tapahtuu….
koetan ajatella rauhallisesti ja järkevästi – vaikka toinen kuinka vakuuttaa että olen se ihana ja ainoa ja ainutlatuinen…. uskominen minulta puuttuu… enkä tiedä itsekään miksi… ja se vaivaa….
Koetan montakertaa ajatella tilanteen toisinpäin että samalailla hän vois ajatella minusta, aivan samat mahdollisuudet minulla olisi ”vedättää” häntä kun hänellä minua -mitä en kyllä sisimmässäni usko enkä halua uskoa, en muuten voisi täss suhteessa ollakaan……
Puuttuu se itseluottamus… ja se ei ole kiinni siitä että olisin ruma, typerä , tyhmä, tai muuta – olen hyvin pärjäävä ja hyvän näköinen… aina on vientiä riittänyt… mutta…. sisimmässä olen pieni minä mikä pelkää sattumista…. siksi varmaan kaikki…

Kommentoi juttua: Ongelmana mustasukkaisuus?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X