Perheenemännän työ ja hänen tulonsa verottaminen

Perheenemännän työ ja hänen tulonsa verottaminen

Kotiliesi valisti jo varhain lukijoitaan lakimuutoksista ja muista yhteiskunnallisista asioista. Tämä puheenvuoro on vuodelta 1923.

Niin kuin tunnetaan, on meillä valtion ja kunnan tuloverotusta järjestettäessä verotettavan tulon ulkopuolelle jätetty ne työntulokset, mitkä perheenemäntä aikaansaa hoitamalla kotia, laittamalla ruokaa, vaalimalla lapsia, ompelemalla ja paikkaamalla vaatteita, hoitamalla sairaita kodissa, johtamalla apulaisten työtä suuremmissa talouksissa j. n. e. Sitä hyötyä, jonka emäntä täten toiminnallaan perheelle tuottaa, ei ole katsottu oikeaksi asettaa verotuksen alaiseksi.

Tämä perheille kylläkin edullinen asiaintila kai osittain johtunee siitä vanhasta perintäkäsityksestä, että emännän työllä ei juuri ole rahallista arvoa, osittain se johtunee siitä, että emännän työtä tosiaan on hyvin vaikea rahaksi arvioida.

Kun tämä asia on ollut puheena maatalouspiireissä, on tosin lausuttu mielipiteitä, että ”emännän työ olisi rahaksi arvioituna taksoitettava isännän tulojen yhteydessä, mutta tällä mielipiteellä ei näytä olevan tukea laissa.” Näin esittää asiaa viime syksynä Maaseudun Tulevaisuudessa nimimerkki J. T. Hyvönen – eduskunnan oikeusasiamiehen varamies – ja tämä lakimies jatkaa edelleen: ”Kun tiedämme, että maanviljelijän emännän aika kuluu useimmissa tapauksissa sellaisissa tehtävissä, joista ei ole suoranaista tuloa, kuten esim. lasten hoidossa, niin näyttää kohtuulliselta, ettei emännän työtä rahaksi arvioida.”

Perheenemännästä on rahan arvoista etua

Perheenemännän tavallinen työ kodissa ei tuo rahaa taloon, se on vanha tietty asia, mutta sen sijaan emäntä kyllä rahaa hävittää perheenmenoihin, varsinkin kaupunkioloissa, joissa nykyään ei ole enää minkäänlaista omaa maataloutta.

Kuinka moni emäntä saakaan aina kuulla isännän valituksia rahan menosta – joka tietysti nykyoloissa on välttämätön, jos mieli saada perheen kulutus hoidetuksi – ja kuinka monet uutterat hartiat ovatkaan kumaraan painuneet näiden syytösten ja tämän taakan painon alla! Tällaisissa piireissä ei suinkaan olla halukkaita emännän työtä muka vielä rauhassa arvioimaan, emännän, joka vain panee menemään sen, minkä isäntä tuo taloon!

Mutta katsotaanpas lähemmin, mitä emännän työ perheelle merkitsee. Se näkyy parhaiten, kun ajattelemme, että emäntä sairastuu pitemmäksi ajaksi tai kuolee. Silloin täytyy palkata vieras ihminen hänen töitään hoitamaan ja maksaa hänelle muutamia satoja kuussa palkkaa. Tällainen vieras ei istu iltamyöhällä lasten vaatteita paikkaamassa ja uusia ompelemassa. Siitä johtuu, että täytyy laitattaa vaatteita ompelijalla, josta syystä vaatetus tulee paljon kalliimmaksi, kuin milloin emäntä itse sitä hoitaa.

Monen monilla muillakin aloilla isäntä huomaa, että talous tulee paljon kalliimmaksi kuin emännän aikana. Ja sairauden sattuessa täytyy turvautua vieraaseen hoitajaan tai sairaalaan. Tällöin käy isännälle pian hyvinkin selväksi – ellei hän ole siksi viisas, että on sen jo ennenkin ymmärtänyt – että emännän työstä oli hänen perheelleen tavaton hyöty, ei tosin rahatulojen muodossa, mutta sillä tavoin, että menot olivat paljon pienemmät. Ja oikeastaanhan se on sama asia.

Teksti:Laura Harmaja Kotiliesi 5/1923