Ihmiset

Saana ei lähde koskaan luontoretkelle kuulokkeet korvilla – kerran ahkera retkeilijä auttoi loukkaantuneen kaverinsa umpihangessa sairaalaan

Talviretkellä joutuu haastamaan itseään, koska riskejä on enemmän kuin kesällä. Kylmä vaikuttaa moneen asiaan ja voi viedä hengen. Eräoppaaksi opiskeleva Saana Jaakkola tietää kokemuksesta, että haavereita voi sattua.

Saana Jaakkola, 38, oli  jo pitkään miettinyt eräoppaaksi opiskelemista, kun kolme ja puoli vuotta sitten muutti maalle Eurajoelle. Uudessa kodissa meri ja metsä alkavat heti ikkunan takana ja ympäristössä on hulppeat puitteet monenlaiseen retkeilyyn.

”Eräopaskoulutuksessa pääsen kokeilemaan ensi kertaa hiihtovaellusta ja monen päivän talvivaelluksia. Aiemminkin olen tehnyt joka talvi sekä päiväretkiä että lyhyempiä yön yli retkiä”, Saana kertoo

”Talvella retkeilyyn antaa lisäpotkua itsensä haastaminen. Valmistautuminen talviretkelle vaatii enemmän erilaisten asioiden huomioimista kuin kesäretkeily, koska riskejä on enemmän. Säätiedotuksia on pakko seurata, jotta tietää, mihin olosuhteisiin on lähdössä. Kylmä vaikuttaa moneen asiaan ja voi viedä hengen. Energiantarve on kovempi ja kohmeisilla jäsenillä sattuu helpommin vahinkoja esimerkiksi kiehisiä veistellessä. On myös mietittävä, miten saa pidettyä juomaveden sulana tai mitä ruokia voi ottaa mukaan, et-teivät ne jäädy purkkeihin.

Retkeilen yksinkin, mutta kokemukset ovat hyvän kaverin kanssa hauskempia. Kaveri on myös auttamassa, jos jotain sattuu. Kerran kaverini kaatui talviretkellämme leirissä ja mursi kätensä. Päätimme lähteä kovista kivuista huolimatta sairaalaan vasta aamulla, koska autolle piti rämpiä umpihangessa monta kilometriä. Nyt tapahtumille voi jo nauraakin.

Melkein jokaisella retkellä sattuu kommelluksia. Kun niistä selviää, tulee uskomaton voittajafiilis ja saa niin paljon energiaa, että sillä porskuttaa monta arkista päivää.

Lue myös:  Potkukelkkaileva Saima-koira viihtyy retkellä vaikka kuinka pitkään – emäntä Tuula pitää huolen asianmukaisesta pukeutumisesta

Tykkään kaikista talvilajeista. Maalle muuton jälkeen olen innostunut liukulumikengistä. Niillä pääsee liikkumaan hyvin umpihangessa ja jäällä. Sään mukaan hiihdän, luistelen, potkukelkkailen, lumilautailen tai ajan fatbikella.

Ei tulisi mieleenkään lähteä luontoon kuulokkeet korvilla. Haluan havainnoida kaikilla aisteilla, kuulla, kuinka jää humahtelee, tuuli humisee tai on täysin hiljaista. Haen retkeilystä elämyksellisyyttä ja arjesta irtautumista. Talvimetsässä näkee asioita, joita ei muuten näe. Esimerkiksi eläinten jälkiä on helppo seurata.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 2/2023.