Ihmiset

Rouva X tekee kotitalouspäätöksiä

Uutena vuonna 1935 Kotiliesi julkaisi joukon tunnollisen rouva X:n päätöksiä parantaa taloudenhoitoaan.

Perheen terveyttä huollettava, ilmestyi paperille. Se olikin tärkeä pykälä. Kaikkein tärkeimmältä tuntui kunnollisen ruokatalousopin hankkiminen, jotta aterioihin tulisi sitä monipuolisuutta ja järkiperäisyyttä vitamiineineen ja emäsvoittoisuuksineen, joka niistä tuntui puuttuvan. Aikaa ulkonaoloon oli varattava kaikille perheenjäsenille. Ehkä oli pakko suunnitella vähän uudelleen sunnuntain päiväjärjestystä, jotta aurinkoista aikaa riittäisi pitkiin kävelyihin ja hiihtoretkiin.

Kaikki kutsut ja seuraelämä sunnuntaisin aivan pannaan! kirjoitti rouva X. oikein voitonriemuisen näköisenä, vaikka sisimmässään itsekin epäili sen mahdollisuutta. Mutta sunnuntai on ainoa päivä, jona perhe voi kokoontua yhdessä ulkoilemaan yhdessä kotona juttelemaan ja musiikkia viljelemään. Lepopäivästä oli todella saatava lepo ja virkistys sekä sielulle että ruumiille.

Vielä merkittiin muistiin tuuletus (uusi terveysikkuna makuuhuoneeseen) ja laskelma, paljonko lisäisi kustannuksia, jos perhe kylpisi nykyistä kaksi kertaa useammin. Itse asiassa se summa ei vuodessa merkinnyt kuin parin lääkepullon hintaa, ”kylmettymisiin” ne oli ostettava, ellei terveyttä ajoissa huollettu.

Emännyyttä opiskeltava! Siinä rouva X:n viimeinen kotitalouspäätös. Sillä elämä on lyhyt, mutta taito pitkä, sitä ei aivan muutamassa vuodessa opitakaan emännän ammatissa. Oppivaista ja altista tehtäviin antautumista vain kysytään. Mitta sehän ei olekaan mahdotonta, sillä vast’ikään kirjoitti Kotiliedessä hermolääkärikin siitä, miten emännän ja äidin toimi antaa paljotöisenäkin kaikkein syvimmän tyydytyksen. Sen allekirjoitti omasta kokemuksestaan myöskin Rouva X.

Kotiliesi 1/1935.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rouva X tekee kotitalouspäätöksiä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.