Ruokahaluton pienokainen

Kotiliedessä neuvottiin vuonna 1934, kuinka saada ruokahaluton lapsi syömään kiltisti.

Viisivuotias tyttö – sanokaamme häntä vaikka Terhikiksi – on saapunut äitinsä ja sisarustensa kanssa mummolaan. Jälleennäkemisen ilo on suuri molemmin puolin. Mutta kohta ruokapöydässä Terhikki joutuu mummolan väen kiusallisen huomion kohteeksi: hänen lautaselleen jää ruoka melkein koskemattomaksi ja aika kuluu puhelemiseen, haarukalla leikkimiseen ja ties mihin vääntelehtimiseen. Kun toiset ovat päässeet loppuun, saa äiti itse ruveta syöttämään isoa Terhikkiänsä.

Perheen aterioista muodostuu seuraavan luontoisia: äiti kumartuu melkein koneellisesti vuoroon hänen ja hädissään toisenkin, kiltisti syövän tyttärensä puoleen kuiskaamaan: syöpäs nyt kauniisti! Toisinansa koko pöytäväki koettaa kehoituksin tai moittein usuttaa Terhikkiä syömään, mutta harvoinpa siinä onnistutaan.

Miksi lapsi ei syö?

Olisiko lapsen terveydessä jokin vika ja hänen ruokahalunsa sen takia huono? Mutta totta kai äiti pitää lemmikkinsä terveyttä silmällä, jos hän kerran näin huomaa hänen ruokahalun puutteestaankin huolestua, ettei siinäkään voi vika olla.

Otetaan selville muutamia seikkoja: ettei lasta kylmettymisen tai muun turhan arkuuden pelosta estetä saamasta tarpeeksi liikuntaa ja ulkoilmaa, ettei häntä päästetä väsyneenä pöytään ja ettei – ennen kaikkea tätä epäilemme – hänen anneta syödä välipalaa ja ”nam-namia” pitkin päivää.

Mutta vaikka kaikki nämä asiat saatettaisiin kohdilleen, epäilemme, että itse asiassa ruoalla ja ruokahalulla ei ole kränäämisen pohjimmaisen syyn kanssa paljoakaan tekemistä, vaan että syy on suoraan sanoen lakkoilevassa silmäterässämme – tai meissä itsessämme, kuinka vain asia puhutaan.

Pöytätavat kunniaan

Lähtekäämme siitä yksinkertaisesta seikasta, että varomme tarkasti osoittamasta lapselle liiallista huomiota. Lapsi ärsyttyy ja joutuu pois tolaltaan, jos se joutuu liiallisen huolenpidon esineeksi, niin ruokapöydässä kuin muuallakin.

Samoin torjuu lapsi tahdittomasti tyrkytetyn ruoan, jonka se muuten olisi ehkä omasta aloitteestaan pyytänyt. Jos rauhallisesti tarjoamme hänelle niin kuin muillekin pitämättä erikoista melua juuri hänen syönnistään, menee tahtomme helpommin läpi lapsen ja omaksi parhaaksemme.

Nimimerkki Äiti Pauliina, Kotiliesi 3/1934